Jogasjärven Maahistuvan tapahtumat

Käsivarren vanhin edelleen käytössä oleva autiotupa Porovuomassa, Jogasjärven etelärannalla, tunnettiin varhaisten vaeltajien kertomuksissa maahis- eli kummitustupana. Toisen maailmansodan aikoihin lukuisat pakolaiset vaelsivat miehitetystä Norjasta Suomen Käsivarren kautta Ruotsin puolelle. Yksi matkaajista oli Heikin Antti. Jo iäkäs mies taivalsi Norjan puolelta kohti Jogasjärven rannalla odottavaa autiotupaa, kun epäonnekkaalle miehelle iski korkea kuume. Heikin Antti käpertyi kylmissään autiotuvan takan vierustalle ja viimein pääsi kärsimyksistään kuukahtaen niille sijoilleen.

Muutama päivä Antin kuolemasta tuvalle saapui kaksi norjalaista nuorukaista. Myös he olivat pakomatkalla ja matkanneet ilman ruokaa jo kolme vuorokautta. Tuvan sisään kömpiessään nälkäiset miehet huomasivat kuolleen Heikin Antin. Nääntyneinä hetken asiaa tuumittuaan miehet päätyivät viiltämään vainajasta paistia. He paistoivat ja söivät kappaleen kuolleesta miehestä, lepäsivät hetkisen ja hautasivat henkensä pelastaneen kuumeen uhrin kämpän viereen.

Nuorukaiset selvisivät määränpäähänsä Ruotsin puolelle, mutta puoliksi syödyn Antin henki elää yhä maahisena Jogasjärven tuvan ympäristössä. Useat tuvassa yöpyneet ovat kertoneet kuulleensa yöllä sairaan miehen voihkaisuja tai kuorsausta. Paikalliset saamelaiset viettävät yönsä tuhat kertaa mieluummin ulkosalla lumihangessa kuin kirotussa maahistuvassa.

 

 

Kekkosen seurue Meekonjärven autiotuvalla

Kullervo Kemppinen havahtui kerran Käsivarren retkellään erikoiseen näkyyn, josta mies kertoo kirjassaan Laamanni muistelee seuraavasti:

"Ei ole ihme, jos minua harmitti joskus raskaastikin, kun omaa retkeä valmistellessani törmäsin tosiseikkaan, että Urkki seurueineen oli tulossa samaan aikaan samalle karttalehdelle, ja siitä johtuen tuon alueen parhaat kämpät, eräät muuten kenelle hyvänsä kelpo kulkijalle avoimet autiomajatkin, oli lukittu ja varattu vain Kekkosen seurueelle.

Yhdellä Haltin vaelluksella satuimme sitten suositulle ja keskeisesti sijaitsevalle Meekonjärven autiomajalle saman vuorokauden iltapäivällä, kun Kekkosen seurue oli sieltä poistunut aamupuoleen. Sen saatoimme havaita kämpän vieraskirjasta, josta tavailimme perässähiihtäjien nimiä kymmenkunta, mutta myös seurueen kämpälle jättämistä ”jätöksistä”: sikarintumppeja, joiden ”vatsavyössä” komeili Urkin naamataulu, tyhjiä konjakkipulloja ynnä muuta rekvisiittaa, josta kävi helposti päätellä herrojen muona- ja juomavalikoimat. Ja todellisena katseen vangitsijana kämpän edustalle hankeen heiteltynä tarkalleen ja yksin kappalein laskettuna 168 tyhjää keskiolutpulloa, Lapin kultaa tietenkin."

 

 

Ruotsin kruununprinssin vierailu Somasjärvellä

Presidentti Urho Kekkonen suoritti tavoilleen tyypillisen Lapin hiihtoretken 15.–21.4.1970 Porojärven ja Somasjärven alueella. Samaan aikaan rajan takaisessa Lapissa oli liikkeellä tuolloin vielä kruununprinssinä toiminut Carl Gustav. Merkkimiehet sopivat tietysti tapaamisen Porojärvelle ja yhteisen pilkkiretken kalaisiin Somasjärven maisemiin. 

Mauri Soikkanen kuvailee tapahtumia kirjassaan Urho Kekkonen – Kovetettu kalamies:

"Ruotsin ilmavoimien helikopteri laskeutui Porojärvelle 19.4. kello 9.00 aamulla. Kuninkaan poika kömpi koneesta ulos paljaspäin, pikkutakkisillaan ja käsi siteessä kaulalla. Keväinen sää ei hymyillyt vieraille. Pakkasta oli viitisentoista astetta, ja ilmassa olivat myrskyn elkeet. Tervetulotoivotusten jälkeen lähdettiin Somasjärvelle pilkille. Prinssille oli hankittava varusteet. Niitä saatiin rajamiehiltä. Kunnon lakki, takki ja saappaat. Järvellä pieksi jäätä yhdentoista boforin myrsky. Hyvä, että pysyi pystyssä. Rajamiehet olivat porailleet pilkkiavantoja valmiiksi, ja herrat pääsivät yrittämään onneaan. Syönti ei ollut kehuttava, mutta joitakin rautuja saatiin. Paleli vietävästi. Tauno V. Mäki oli käytännön mies ja nähnyt ennenkin kylmissään olevia herroja. Hän kaivoi taskustaan konjakkipullon ja kysyi rohkeasti:

Hur är det Ers Kungliga Höghet, får det vara (miten on Teidän Kuninkaallinen Korkeutenne, saisiko olla)?

- Joo, sanoi Carl Gustaf ja otti pitkän kulauksen.

Men det var jävla bra (Mutta olihan se pirun hyvää), oli Hänen Kuninkaallisen Korkeutensa kiitos."

Vaikka oltiin erämaassa, tarjoilu oli silti ruhtinaallista. Kevyt lounas sisälsi rautua, rullasylttyä, vampulalaista kutunjuustoa, varsinaissuomalaista sianmakkaraa, suomalaista kaviaaria ja Kainuun kalasoppaa. Urpo Levo muistaa, miten prinssiltä meni sinappi henkeen:

”Rullasyltty oli tavan mukaan rouva Mäen valmistamaa, ja sen kanssa kuului nauttia rajamies Huuhtasen valmistamaa sinappia. Prinssi katsoi esimerkkiä presidentistä ja otti mallin mukaan lautaselleen melkoisesti tuhtia sinappia.

Hän pisti suuhunsa palan sylttyä ja reilusti sinappia ja nielaisi. 

Sinappi kärvensi varmaankin kieltä, sillä huomasimme, kuinka koko ihminen pysähtyi hetkeksi. Muutama kyynel valui hiljaa poskelle. 

Mutta kruununprinssi ei valittanut. Hän ei sanonut mitään. Hän oli saanut kruununprinssillisen kasvatuksen ja tiesi, miten tilanteessa tuli käyttäytyä.

“Päivällisellä oli oma menyynsä: alkupaloina kirjolohen mätiä ja suolarautua, sitten lohilaatikkoa, riekonrintaa, räiskäleitä ja lopuksi kahvia, plus asianmukaiset juomat päälle.”

Kekkosen oli siis myös suureksi osaksi kiittäminen päteviä taustajoukkojaan onnistuneista Lapin retkistään.

 

 

Urkin myyttiset korkeammat voimat

Oy Yleisradio Ab:n pääjohtajana tunnettu Eino Repo on muistellut Urho Kekkosen kanssa tekemiensä eräreissujen mystisiä tapahtumia:

Revon mielessä viivähti ajoittain ajatus UKK:lle ohjautuneista korkeammista voimista. Kerrankin rajamiehet olivat sanoneet yhdistetyllä pilkintä- ja hiihtoretkellä, ettei se kala enää ottanut, kun ilta oli jo saapunut. Tähän Kekkoselta oli löytynyt tämäkkä vastaus: ”Se ottaa, kun me yritämme!” Ja hän sai kalansa. Toinen muistuma palautui mieleen Lapin menomatkalta, jolloin oli pyryttänyt ja myrskynnyt taivaan täydeltä. Automatkalaisia tuntui masentavan moinen keli, mutta Kekkonen oli tokaissut: ”Lappi ei ole koskaan minua pettänyt”. Totta tosiaan, kun päämäärässä oli vietetty pari päivää, aurinko paistoi täydeltä terältä. Tuntui siltä kuin Ilmojen haltiat ja Ahti olisivat olleet myyttisen miehen puolella.