Majava
Majavaluvalla saa pyytää kaksi majavaa majavanmetsästyskauden aikana eli 20. elokuuta–30. huhtikuuta. Majavaa saa metsästää suurella osalla Metsähallituksen metsästysalueita.
Majavaluvalla on mahdollista metsästää ilman kiintiötä myös kaikkia pienpetoja, piisamia, oravaa, villisikaa sekä rauhoittamattomista linnuista korppia (poronhoitoalueella), varista, harakkaa, naakkaa, harmaalokkia ja merilokkia. Pienpetoja ovat kettu, supikoira, minkki, näätä, kärppä, hilleri ja mäyrä.
Jokainen metsästyslupa on sijoitus luontoon, sillä luvista saatu tulo käytetään riistanhoitoon.
Viimeistele sijoituksesi luontoon antamalla saalispalaute.
Tietoa ostamisesta
Majavaluvan hinta on 25 euroa kaudelta (20. elokuuta–30. huhtikuuta).
Majavalupien myynti metsästyskaudelle 2024–2025 alkaa 17. kesäkuuta 2024. Majavaluvan voi ostaa verkkokaupasta tai puhelinpalvelusta.
Metsähallituksen metsästyslupia välittää myös Erälupien puhelinpalvelu, joka palvelee arkisin kello 9–15.
Ennen majavaluvan hankkimista tulee lukea lupaehdot sekä Metsähallituksen lupien hankinta- ja peruutusehdot.