Metsähallitus sijoittaa metsästyslupatuloja luonnon hyväksi tehtävään työhön. Yhteistyössä metsätaloussuunnittelijoiden kanssa on aktiivisesti parannettu elinympäristöjä vuodesta 2007 lähtien. Vuoden 2018 loppuun mennessä on ennallistettu yhteensä yli 5 200 hehtaaria. Riistan tarpeet huomioidaan myös metsänhoidossa laajalla rintamalla.

Riekko- ja hanhisuot

Riistanhoidollisesti ennallistettavat suot parantavat riekon ja metsähanhen elinolosuhteita. Riekoille suot ovat sen elinympäristön käytössä keskeisessä asemassa. Poikueaikana soiden reunamat ja vaihettumisvyöhykkeet ovat tärkeitä ravintokohteita ja suojapaikkoja. Siksi ennallistettaville alueille pyritään luomaan mahdollisimman paljon suojaa antavaa reunavyöhykettä.

Keväisin riekot käyttävät vähäpuustoisia soita soidinpaikkoinaan. Yhden riekkokukon vaatima soidinajan reviirialue on vähintään viisi hehtaaria. Metsähanhien elinympäristöä ovat puolestaan laajat suoalueet, joihin myös ovat ojitukset vaikuttaneet.

Ennallistettaviksi suokohteiksi valikoituvat puuntuottokyvyltään kitu- ja joutomaiksi luokiteltavat suoalueet. Niiden kunnostusojittaminen puuntuotantoon ei ole kannattavaa. Suon vesitalouden ennallistaminen voidaan tehdä joko ojat tukkimalla tai patoamalla. Menetelmä päätetään tapauskohtaisesti.

Elinympäristön kunnostamisen suunnittelu ja toteutus suoritetaan muun metsätaloustoiminnan, kuten kunnostusojitushankkeiden tai hakkuiden, yhteydessä. Tällöin suota voidaan käyttää esimerkiksi vesiensuojelutarkoitukseen pintavalutuskenttänä, ja suon reuna-alueiden puiden poisto voidaan toteuttaa muun hakkuutoiminnan ohessa. Tällä menettelytavalla on myös kustannustehokkuutta lisäävä vaikutus.

Riekko ja metsähanhi ovat yksilömäärältään olleet jo jonkin aikaa taantuvia lajeja, molemmat ovatkin tätä nykyä silmälläpidettäviä. Ne ovat kuitenkin erittäin arvostettuja ja haluttuja saalislajeja. Siksi nämä lajit ovat yksi elinympäristöjen aktiivisen kunnostustoiminnan keskeisimpiä kohteita.

Kanalintumetsät

Metsäkanalintujen elinympäristöjen parantamisessa on pääsääntöisesti kyse lisääntymisaikaisen elinympäristön hoidosta. Suoja ja hyönteisiä ravinnoksi tuottava varpukasvillisuus luovat hyvän lähtökohdan poikasten varttumiselle.

Suurimmat uhat hyvälle poikastuotolle ovat kylmyys, sade, ruoan (hyönteisten) puute sekä pedot. Elinympäristön hoidolla ja huomioimisella voidaan välillisesti vaikuttaa kaikkien näiden edellä mainittujen tekijöiden aiheuttamiin riskeihin – osaan enemmän, osaan vähemmän.

Ojitettujen korpien ennallistamisessa on kyse kuivatettujen korpinotkojen palauttamisesta luonnontilaan. Ojitettaessa on oikaistu aiemmin kierrellyt puro, ja ojituksen jälkeen vedet valuvat kaivettua ojaa pitkin pois alueelta. Ennallistamisessa oikaisut tukitaan ja vesi pyritään ohjaamaan luontaiselle reitille. Tällöin muun muassa kevättulvat muodostavat tulvaniittyjä ja tuovat mukanaan ravinteita, joista kasvit hyötyvät, ja sitä kautta suoja ja ravinto lisääntyvät. Veden pinnan nousu ja runsastuva kasvillisuus muodostavat otollisen ympäristön hyönteisten lisääntymiselle.

Lintukosteikot

Riistakosteikkojen ensisijaisena tarkoituksena on lisätä vesilintujen elinympäristöjä, mutta niistä hyötyvät myös muut lajit.

Tärkein tekijä kosteikon perustamisessa on löytää tähän sopiva luontainen paikka. Toiminta painottuu kohteille, joissa ihminen on muuttanut elinolosuhteita kuivatuksin. Usein kosteikkojen perustamiseen liittyy huomattava vesiensuojelullinen näkökohta. Kosteikot nimittäin pidättävät ravinteita ja kiintoainesta ja näin vähentävät niiden pääsyä alapuolisiin vesistöihin.

Kosteikko voidaan perustaa joko patoamalla, kaivamalla tai molempia menetelmiä yhdistämällä. Riistakosteikkoja perustettaessa suositaan kohteita, joissa mahdollisimman pienellä työmäärällä saadaan mahdollisimman suuri vaikutus. Kosteikolla tulisi olla valmius sen tyhjentämiseen. Se on tärkeää huollon mutta myös ravinnon lisäämisen kannalta. Untuvikkojen pääasiallista ravintoa ensimmäisten elinviikkojen aikana ovat vesihyönteiset. Hyönteisten määrä on verrannollinen vesikasvillisuuden määrään. 1–2 vuoden ”kesannoinnilla” saadaan hyönteisille lisää kasvualustaa. Parhaimmat kosteikkokohteet ovat yleensä runsasravinteisilla alueilla.

Muistisääntönä kosteikon perustamisessa voidaan pitää numerosarjaa 50-50-50. Kosteikolla tulee olla 50 prosenttia avovettä, 50 prosenttia polveilevaa vesikasvillisuutta ja veden korkeuden tulisi olla pääsääntöisesti alle 50 senttimetriä. Vaikka kosteikon rakentamiseen on vaikea luoda yleistä standardia, voidaan hyvän kosteikon ominaisuuksia kuitenkin luetella:

  • loivarantainen ja paljon reunavyöhykettä
  • vaihteleva syvyys
  • riittävästi avointa alaa ympärillä
  • kalattomuus (ravintokilpailu)
  • keinosaarilla ja -valleilla saadaan veden virtausta hidastettua ja luotua veden ympäröimiä turvallisia oleskelualueita poikueille.

Toimiva ja hyvin huollettu kosteikko on monimuotoista riistanhoitoa parhaimmillaan!

Ympäristöopas

Metsähallitus Metsätalous Oy:n ympäristöoppaassa kuvataan seikkaperäisesti metsäkanalintujen ja muiden metsämaiseman riistalajien elinympäristöjen huomioimisen periaatteet Metsähallituksen metsätaloustoiminnassa. Riistalajit huomioidaan sekä maisema- että metsikkötason suunnittelussa ja toimenpiteissä.

Riistan perustarpeet ovat suoja, ravinto ja lisääntymisalueet. Suojalla tarkoitetaan yleensä riittävää maaston peitteisyyttä. Metsätalouden toimenpiteissä suojaa voidaan lisätä välttämällä tarpeetonta alikasvoksen raivausta ja ylläpitämällä puuston rakenteellista vaihtelua. Samalla lisääntyy myös tarjolla olevan ravinnon määrä.

Kehittämiskelpoiset riistakohteet löytyvät usein luontaisesti esimerkiksi pienistä painanteista tai metsänkasvatuksen kannalta toisarvoisten puulajien ryhmistä (leppä, haapa, pihlaja, kataja). Taimikonhoidossa aukkopaikkoihin jätetään metsänkasvatuksen kannalta toisarvoisia puulajeja. Ensiharvennusta edeltävässä ennakkoraivauksessa poistetaan vain puunkorjuuta haittaavat ja aivan puunrungon lähellä oleva alikasvos. Lisäksi raivaamatta jätetään joitakin enintään aarin kokoisia alueita.

Kasvatushakkuussa puolestaan ylläpidetään rakenteellista vaihtelua alikasvosta ja tiheikköjä säästämällä. Mikäli tiheikköjä puuttuu, jätetään sopiviin kohtiin harventamattomia laikkuja. Kuusi alikasvoksena on erityisen merkittävässä asemassa.

Lopputuotteena metsikkömaisemaan syntyy riistatiheiköitä, jotka säilytetään läpi metsän elinkaaren. Ne toimivat lopulta uudistushakkuun yhteydessä säästöpuuryhminä.