Kalastonhoitomaisema
Tuhansien maisemien maassa kalastonhoitomaksulla saa kalastaa yhdellä vavalla lähes koko maassa. Alla olevasta kalastonhoitomaisemasta löydät keskeisimmät tiedot kalastonhoitomaksusta.
Kalastonhoitomaksu oikeuttaa kalastamaan yhdellä vavalla:
- Järvillä,
- lammilla ja
- merialueilla.
Kalastonhoitomaksu tulee maksaa, kun kalastaa vieheellä, pyydyksillä tai ravustaa.
Mitkään erityis- ja kohdeluvat eivät poista maksuvelvollisuutta, vaan muut luvat tulee hankkia kalastonhoitomaksun lisäksi.
Kalastonhoitomaksu on henkilökohtainen eli jokaisen kalastajan tulee maksaa se.
Maksun voi suorittaa myös toisen puolesta esimerkiksi lahjaksi.
Mikäli et osallistu kalastamiseen, eli et käsittele kalastusvälineitä vaan esimerkiksi soudat, niin tällöin et tarvitse kalastonhoitomaksua.
Kalastonhoitomaksu oikeuttaa kalastamaan yhdellä (1) vavalla tai vieheellä.
Useamman vavan tai pyydysten käyttöön sekä ravustukseen tarvitset aina lisäksi vesialueen omistajan luvan. Tällaisia lupia ovat esimerkiksi Metsähallituksen vapaluvat ja osakaskuntien myöntämät vetouisteluluvat.
Kalastitpa sitten omalla, sukulaisen, kaverin, vuokranantajan tai millä tahansa muulla mökillä, niin kalastonhoitomaksu tulee olla suoritettuna.
Maa- tai vesialueen omistajuus ei poista maksuvelvollisuutta. Ei ole olemassa myöskään "mökkilupia", vaan kalastonhoitomaksu on henkilökohtainen.
Myöskään alueelliset erityis- ja kohdeluvat eivät poista maksuvelvollisuutta, vaan muut luvat tulee hankkia kalastonhoitomaksun lisäksi.
Nappaa tästä kalastonhoitomaksu
Loppusyksykin tarjoaa vielä monia kalastusmahdollisuuksia sisävesillä ja merellä. Vuosimaksu on voimassa kalenterivuoden eli nykyinen päättyy 31.12.2023. Vuoden 2024 maksu tulee myyntiin lähiaikoina, joten seuraa ilmoittelua.
HINTA JA VOIMASSAOLO
Kalastonhoitomaksussa on aina kyse kalenterivuorokausista (alkaa ja päättyy kello 00.00) ja kalenterivuosista (1. tammikuuta – 31. joulukuuta), mutta viikkomaksun voimassaolon voi aloittaa haluamastaan viikonpäivästä (tällöinkin alkaa ja päättyy klo 00.00). Hinnat säätää eduskunta kalastuslaissa.
Myyntipaikat
Sovelluksella voit maksaa kalastonhoitomaksun helposti ja nopeasti. Näin otat sovelluksen käyttöön.
Erälupien puhelinpalvelu palvelee arkisin kello 9-15.