Metsästäminen yleisillä vesialueilla
Yleisillä vesialueilla tarkoitetaan Suomen aluevesiä merellä sekä suuria järvien selkiä. Suuret järvenselät ovat pituudeltaan ja leveydeltään kahdeksan kilometriä tai suurempia. Yleisiä vesialueita on meren lisäksi seuraavissa järvissä: Oulujärvi, Lappajärvi, Höytiäinen, Pyhäselkä, Orivesi, Koitere, Puruvesi, Päijänne ja Inarijärvi.
Yleiset vesialueet voi tarkistaa Retkikartta.fi-palvelusta.
Suomessa pysyvästi asuvien metsästysoikeudet yleisillä vesialueilla
Merellä yleisillä vesialueilla sekä niillä sijaitsevilla valtion omistamilla saarilla ja luodoilla voivat metsästää kaikki Suomessa pysyvästi asuvat henkilöt, eikä heidän tarvitse hankkia metsästyslupaa Metsähallitukselta. Oikeus koskee myös pysyvästi Suomessa asuvaa ulkomaan kansalaista.
Järvillä sijaitsevilla yleisillä vesialueilla ja niiden saarilla ja luodoilla vapaa metsästysoikeus koskee ainoastaan paikallisia. Metsästäjän kotikunnan tulee rajoittua järvessä olevaan yleiseen vesialueeseen. Metsästysoikeus koskee tällöin kyseistä vesialuetta.
Yleisillä vesialueilla voi pysyvästi Suomessa asuva metsästää kaikkea riistaa niiden pyyntiaikana metsästyslain ja asetusten mukaisesti.
Ulkomaalaisen metsästyslupa yleisille vesialueille
Ulkomaalaisilla metsästäjillä on mahdollisuus hankkia metsästyslupa merellä sijaitsevalle yleiselle vesialueelle. Lisäksi hänen on maksettava Suomen riistanhoitomaksu, ja metsästyksessä tulee olla mukana suomalainen metsästäjä.
Yleisillä vesialueilla voi metsästysluvan hankittuaan metsästää kaikkea riistaa niiden pyyntiaikana metsästyslain ja asetusten mukaisesti.
Ulkomaalaisen vuorokausilupa maksaa 10 euroa (1.1.2024 alkaen 20 euroa). Luvan voi ostaa 1.6. ja 31.12. väliselle ajalle.
Metsästysluvan yleisille vesialueilla voi ostaa Erälupien puhelinpalvelusta, joka palvelee arkisin kello 9–15.
Ennen metsästysluvan hankkimista tulee lukea Metsähallituksen lupien hankinta- ja peruutusehdot.