Wappumetso ja muita keväisiä perinne-eräruokia
Taitava eränkävijä löytää heräävästä luonnosta monenlaista syötäväksi laitettavaa, kirjoittaa erityisasiantuntija Pasi Kamula.
Eräluvat-blogissa asiantuntijat pohtivat, kuinka metsästys, kalastus ja erävalvonta tulisi järjestää luonnon ja eränkävijöiden parhaaksi. Lisäksi uusia näkökulmia ja ajankohtaisia tunnelmia erältä tarjoilevat #erävieras-bloggarit.
Taitava eränkävijä löytää heräävästä luonnosta monenlaista syötäväksi laitettavaa, kirjoittaa erityisasiantuntija Pasi Kamula.
Pitkään olemme puhuneet vain elämyksistä. Tuli kriisi, kala kallistui ja pian oli toinen ääni kellossa, kirjoittaa viestintäpäällikkö Aku Ahlholm.
Villiruokablogi VI. Sorva on useille kokeneillekin kalastajille tuntematon laji. Joel Heino kertoo, milloin sitä saa ja miten siitä tehdään maukasta evästä.
Supikoira ja minkki ovat menneinä vuosina saaneet syödä kosteikkolinnustomme tuottoja suhteellisen rauhassa. Pyyntiä on toteutettu, mutta laajamittaista järjestelmällisyyttä ei ole ollut. Pian vuoden käynnissä ollut Metsähallituksen ja Suomen riistakeskuksen Helmi-vieraspetohanke on muuttamassa tilanteen.
Villiruokablogi, osa V. Jos eräretkellä saa tuoretta lohikalaa, kannattaa kokeilla mätäsgraavia. Viidennessä osassa Mikko Rautiainen asettelee graavilohen siivuja ruisleivän päälle.
Villiruokablogi, osa IV. Uudessa tarinasarjassamme tuoksuu sesongin eräruoka. Neljännessä osassa Aku Ahlholm muistelee mummin silakkapihvejä.
Villiruokablogi, osa III. Uudessa tarinasarjassamme tuoksuu sesongin eräruoka. Kolmannessa osassa Eetu Karhunen karistelee talven ruosteet kalamiehestä.
Viimeistään tällä viikolla alkoi kevät. Pilkkikairat vaihtuvat keväisempiin kalastusvälineisiin auringon sulattaessa jäitä eteläisessä Suomessa. Pian veneen vesillelaskupäiviä merkitään kalentereihin myös pohjoisempana.
Villiruokablogi, osa II. Uudessa tarinasarjassamme tuoksuu sesongin eräruoka. Toisessa osassa Aku Ahlholmin juttu ottaa sydämestä.
Uudessa tarinasarjassamme tuoksuu eräruoka. Ensimmäisessä osassa Pasi Kamula tekee hyisen retken soppa-ainesten perässä.