Nähtävyydet
Moskun kalavedet -erähistoriakohteen nähtävyydet sijaitsevat Urho Kekkosen kansallispuistossa. Tutustu alueeseen tarkemmin Luontoon.fi:ssa.
Kun klikkaat kuvaa nähtävyydestä, se avautuu suurempana.
1. Ruijanpolku
Katso tarkka sijainti Retkikartta.fi:n koordinaattihaulla: P/N=7575419, I/E=3519759 (KKJ-yhtenäiskoordinaatisto)
Ruijanreitti Suomesta Norjaan oli entisaikojen kansainvälinen maantie, jota kulkivat niin virkamiehet, kauppiaat, kulkurit kuin paremman elämän toivossa myös useat kalastajat. Polusta löytyy maininta jo vuodelta 1598 Saariselän aluetta käsittelevästä kirjoituksesta.
Reitistä tänä päivänä kuljettavissa oleva osuus taittaa 35 kilometrin matkan Sompiojärveltä Laanilaan. Polku on alun perin merkitty reitin vierustan puihin kirveellä isketyin pilkoin. Nykyään vielä hivenen näkyvissä olevat vanhimmat pilkat ovat peräisin 1800-luvulta. Reittiä merkittiin uudelleen 1970-luvulla, jolloin alkuperäisiin merkkipilkkoihin lisättiin maalikerros sekä veistettiin uusia merkkejä.
2. Kopsusluola ja Iso-Ponkun kenttä
Kopsusluola
Katso tarkka sijainti Retkikartta.fi:n koordinaattihaulla: P/N=7572638, I/E=3522905 (KKJ-yhtenäiskoordinaatisto)
1950-luvulla osin rinteeseen kaivettu, puolikorsumainen pieni asumus majoitti retkeilijöitä Kopsusjärven rannalla. Kämppä tunnettiin vaeltajien ja kalastajien keskuudessa hyvin, tiedettiinhän Kopsusjärvi syvänä ja anteliaana kala-aittana, josta verkotettiin eväät muun muassa Ivalontien rakentajille.
Vaikka Kopsusluolasta on säilynyt tähän päivään ainoastaan neliömäinen lattia-ala, voi kämpän edustan nuotiopaikalla yhä aistia menneiden vuosikymmenten retkeilijöiden tuntemuksia.
Iso-Ponkun kenttä
Katso tarkka sijainti Retkikartta.fi:n koordinaattihaulla: P/N=7572509, I/E=3522788 (KKJ-yhtenäiskoordinaatisto)
Kuuluisan poromiehen Matti Ponkun (1840–1924) eli Iso-Ponkun kenttä koteineen on sijainnut Kopsusluolan läheisyydessä Kopsusjärven rannalla. Kotaniemeksi nimettyä paikkaa Ponku piti vuosisadan vaihteessa kesäisenä kalastuspaikkanaan, johon varakas poroisäntä rakensi eri vuosina lukuisia asumuksia.
Nykyisin nähtävissä on enää jalka-aitan jäännös, joka sijaitsee noin sadan metrin päästä järven rannasta.
3. Muinaisjäännösryhmä, Kopsusjärvi
Katso tarkka sijainti Retkikartta.fi:n koordinaattihaulla: P/N=7572952, I/E=352336 (KKJ-yhtenäiskoordinaatisto)
Kopsusjärven ja Tammakkolammen välisillä sekametsäisillä kankailla eli vahva pyyntikulttuuri jo tuhansia vuosia sitten. Alueella sijaitsee useita kivikautisia asuinpaikkalöytöjä sekä 23 pyyntikuoppaa sisältävä viepperhautajärjestelmä. Etenkin peurojen pyydystäminen on ollut merkittävässä roolissa kausittaisesti.
Kankaan runsaat esihistorialliset löydökset, palaneet luunkappaleet, kvartsista tehdyt työkalut ja useat historian eri vaiheisiin liittyvät asumisen jäljet kertovat seudun olleen vuosituhannesta toiseen riistaisa ja kalaisa paikka.
Tarkasta ainakin kodanpohja (P/N=7572952, I/E=3523362), ja seuraa pyyntikuoppien jonomaista järjestelmää Kopsusjärven ja Tammakkolammen välisellä kannaksella (esimerkiksi P/N=7572964, I/E=3523698 & P/N=7572972, I/E=3523701).
4. Kruununtupa, Kaptukaislampi
Katso tarkka sijainti Retkikartta.fi:n koordinaattihaulla: P/N=7571823, I/E=3519963 (KKJ-yhtenäiskoordinaatisto)
Lukitun turvekammin edustalla on edelleen nähtävissä Kaptukaisen kruununtuvan jäänteet. Asumus on toiminut aina 1900-luvun alkupuolelle saakka autiotupana Ruijanpolun kulkijoille. Kämpän historiaa elävöittää lähistöllä muutaman kymmenen metrin päässä sijaitseva pilkkapetäjä (P/N=7571843, I/E=3519963). Petäjän merkeistä vanhimman, taitavasti veistetyn kaiverruksen on päätelty olevan 1800-luvun puolelta.
Tupa on ajan saatossa tuhoutunut, mutta rakennuksen seinämät ja kiuasmaisen tulisijan rauniot ovat vielä helposti erotettavissa entisiltä paikoiltaan.
5. Kullanetsintäkuoppa, Suomunruoktu
Irtokullan etsintä on merkittävä osa UKK-puiston ja Saariselän historiaa. Kahden Suomen suurimman kultahipun löytyminen Saariselältä sai aikanaan aikaan kultaryntäyksen alueelle.
Suomujoen penkat joutuivat tarkempaan syyniin vasta varsinaisen kultaryntäyksen jälkeisinä aikoina. 1930-luvulla kullanetsintäretkikunta kaivoi joen penkoilla yhteensä 27 koekuoppaa, joissa suurimmat kultapitoisuudet saavuttivat 0,48 grammaa kuutiometrissä. Suomunruoktun museokämpän läheinen kullanetsintäkuoppa on yksi suurimmista, halkaisijaltaan noin viisi metriä.
6. Ikimänty, Suomunruoktu
Katso tarkka sijainti Retkikartta.fi:n koordinaattihaulla: P/N=7574045, I/E=3525850 (KKJ-yhtenäiskoordinaatisto)
Moskun keinot ovat pääosin säästyneet hakkuilta. Vanhaa puukantaa ovat paikoin verottaneet ainoastaan metsäpalot ja erityisen voimakkaat myrskyt. Muutamilla alueilla jykevät männyt ovat saaneet seistä rauhassa satoja vuosia. Yksi mielenkiintoisimmista puuvanhusympäristöistä löytyy Suomunruoktun seuduilta.
Pysähdy ihailemaan koordinaattien mukaisessa kankaan notkelmassa hidaskasvuista ikimännyn jättiläistä, jonka rungon paksuus lähentelee metriä.
7. Suomunruoktun museo
Katso tarkka sijainti Retkikartta.fi:n koordinaattihaulla: P/N=7574081, I/E=3526001 (KKJ-yhtenäiskoordinaatisto)
Mielenkiintoisen historian omaava Suomunruoktun museo on seissyt uutterasti paikoillaan jo kahdeksankymmentä vuotta. Se rakennettiin vuonna 1935, kun talvisin kullanetsintöjä jatkanut retkikunta kaipasi suojaisia tiloja työskentelyyn. Tarkoitukseen rakennetuista pirtistä, huuhdontarakennuksista, saunasta, tallista, varastosta ja käymälöistä pystyssä on enää saunarakennus, joka on välissä sodan aikana palvellut saksalaissotilaiden tallina.
Suomen Latu kunnosti saunana ja tallina toimineen rakennuksen Saariselän ensimmäiseksi vain retkeilyyn tarkoitetuksi autiotuvaksi vuonna 1947.
8. Meänteisen niliaitta, Mukkavaara
Katso tarkka sijainti Retkikartta.fi:n koordinaattihaulla: P/N=7572882, I/E=3527002 (KKJ-yhtenäiskoordinaatisto)
Kuuluisan Itäkairan erakko Meänteisen, Reijo Savinaisen, taidokkaasti rakentaman niliaitan syntyhistoria on erikoinen. Savinainen saapui paikalle keväisellä hankikelillä vuonna 1959 mutta juuttui asentopaikalleen peräti kolmeksi viikoksi lumen muuttuessa soseiseksi. Hankalat olosuhteet pakottivat miehen selviytymään pääasiassa koivun mahlan ja lumen alta löytämiensä puolukoiden avulla. Niliaitta syntyi miehen kertoman mukaan ajankuluna, kun mukana oli totutusti kirves ja saha.
Mielenkiintoinen ja näyttävä nähtävyys sijaitsee reilun kahdensadan metrin päässä nykyisestä Aitaojan tulipaikan viereisestä sillasta. Niliaitta on kooltaan melko mittava, sisään kun on mahdutettavissa keskikokoinen mies. Metsähallitus kunnosti hienon kulttuuriperintökohteen vuonna 2009.
9. Helanderin kota, Helanderin Kotajärvi
Katso tarkka sijainti Retkikartta.fi:n koordinaattihaulla: P/N=7589336, I/E=3543614 (KKJ-yhtenäiskoordinaatisto)
Urho Kekkosen kansallispuiston iäkkäimmän autiotuvan jäännöksen, Helanderin kodan, sisäseinien vanhimman kaiverruksen sanotaan olevan itsensä Elias Lönnrotin valmistama. Puumerkin vuosiluku (1839) kertoo kuitenkin eri tarinaa, sillä Lönnrotin tiedetään yöpyneen kodalla runonkeruumatkallaan yhdessä suomen kielen professori M. A. Castrénin kanssa vasta jouluna 1841. Olkoonkin tarua, mutta useiden tunnettujen henkilöiden levähdyspaikkana kota on toiminut.
Matkaajat ovat taiteilleet kodan hirsiseiniin aikojen saatossa useita piirroksia sekä kirjoituksia. Kodassa on ollut matalat seinät, pitkä kehämäinen tulisija, kapea laveri sekä aukinainen harjakatto, josta savu on leijaillut ulos. Samaista tulisijaa käyttivät jo Lönnrot ja Castrénkin keittäessään jouluista lihapataa ja useita pannullisia teetä noin 180 vuotta sitten. Useimpien muistissa kota tottelee edelleen nimeä Vetämäkurun kämppä, kuten se on tunnettu vielä 1950-luvun kartoissa.
10. Suomujoen kolttakenttä, Kotajärvi
Katso tarkka sijainti Retkikartta.fi:n koordinaattihaulla: P/N=7590634, I/E=3546133 (KKJ-yhtenäiskoordinaatisto)
Kotajärven rannalla sijaitseva asuinkenttä on nykyisen Suomen alueella parhaiten säilynyt vanhan rakennusperinteen mukainen kolttakenttä. Kenttä kuului vuonna 1946 Petsamon Suonikylästä evakkoon joutuneelle Oudas Semenoffin perheelle. Semenoffit viettivät vuosien 1945–1948 kesät Kotajärven rannalla, jonne he olivat rakentaneet vilkkaan kesäkylän. Suonikylän vanhan rakennusperinteen mukaisesti valmistetut, osin keskeneräisiksi jääneet rakenteet, kuten tupa, aitta, sauna, ulkoleivinuuni ja aitaukset muodostavat kulttuurihistoriallisesti merkittävän kokonaisuuden.
11. Viepperhaudat, Tuiskujoen suu
Katso tarkka sijainti Retkikartta.fi:n koordinaattihaulla: P/N=7575888, I/E=3530822 (KKJ-yhtenäiskoordinaatisto)
Pitkät peuranpyynnin perinteet ovat nähtävissä useista Moskun keinojen viepperhautajärjestelmistä. Myös Mosku ehti pyydystää peuroja ennen niiden häviämistä Suomen nykyisiltä alueilta miltei sadaksi vuodeksi. Tuiskujoen suun pyyntikuopat ovat erityisen suuria, halkaisijaltaan kolmesta viiteen metriä, sekä poikkeuksellisen näyttäviä ja hyvin säilyneitä. Jäkälikköinen ja kapeahko Tuiskunkangas rajautuu luontevasti viepperhautajonojen sisäpuolelle, jonne peuralaumojen ohjaaminen hangasaitojen avulla on voinut sujua menestyksekkäästi pitkiäkin aikoja.
Järjestelmä kattaa yhteensä 35 pyyntikuoppaa, jotka muodostavat melko yhtenäiset jonot. Seuraa esimerkiksi kuoppia nro 1:stä (P/N=7575888 I/E=3530822) 18:aan (P/N=7575075 I/E=3531005) ja 19:stä (P/N=7575060 I/E=3530935) 31:een (P/N=7575060 I/E=3530337).
12. Raja-Joosepin asuinkenttä ja Huhti-Heikin tupa
Katso tarkka sijainti Retkikartta.fi:n koordinaattihaulla: P/N=7598752, I/E=3560336 (KKJ-yhtenäiskoordinaatisto)
Nykyinen rajanylityspaikka ja sinne asfaltoitu tie kantavat alueella tunnetun Joosef Sallilan kutsumanimeä. Aivan rajavyöhykkeen kyljessä sijaitsee asuinkenttä, jossa Joosef Sallila eli Raja-Jooseppi asusti yli kolmekymmentä vuotta. Vuosien varrella kentälle nousi Sallilan kätevistä käsistä uusi, entistä suurempi asuinpirtti, navetta, aitta ja kellari.
Joosef oli etevä erämies, helmenpyytäjä, kalastaja, kullanhuuhtoja, kauppias ja kansanparantajan elkeistäkin puhuttiin. Asuinkenttä toimi myös monipuolisena tarvekauppana ja yösijana useille kulkijoille. Pororengit, helmenpyytäjät, koltat ja uiton miehet saattoivat ostaa Joosepin ja Tiltan aitasta maitoa, voita ja juustoa.
Kentän ensimmäisen asumuksen rakensivat poromiehet Arvid Pokka ja Uula Valle vuonna 1914. Miesten kyhäämä korsusauna vaihtoi seuraavana vuonna omistajaa, kun Jooseppi osti saunamökin huuhtomallaan kullalla. Aluksi Joosef asettui elämänkumppaninsa Tiltan kanssa asuttamaan osittain maahan kaivettua alkeellista saunakorsua, mutta vuosien kuluessa pihapiiriin ilmestyi edelleen pitkälti alkuperäisasussaan nähtävissä olevat moninaiset rakennukset ja rakennelmat. Samaan pihapiiriin nousi vuonna 1925 myös alueella hyvin tunnetun helmenpyytäjä Huhti-Heikin tupa. Kenties erikoisin rakennelma pihapiirissä on Joosepin pystyttämä lipputangolta näyttävä kissojen hirttopuu. Puuta käytettiin, jotta kissojen turkki pysyi tärveltymättömänä käytettäväksi kintaisiin ja lakkeihin.
Raja-Joosepin asuinkenttä on kunnostettu vuonna 1982 museoalueeksi. Myöhemmin kavennetun rajavyöhykkeen ansiosta vierailu paikalla ei vaadi enää rajavartioston vyöhykelupaa.
13. Raakun saalistuspaikat, Lotjanankoski
Katso tarkka sijainti Retkikartta.fi:n koordinaattihaulla: P/N=7591164, I/E=3549687 (KKJ-yhtenäiskoordinaatisto)
Raakku eli jokihelmisimpukka oli vielä 1920- ja 1930-luvuilla eränkävijöiden ja monenmoisten onnenonkijoiden haluttu saalis, jonka sisällä toisinaan esiintyvät helmet saivat uutterien miesten silmät kiilumaan. Aktiivisimmin helmiä etsittiin Suomujoen, Luton, Luiron, Kopsusjoen ja Muorravaarakan virtapaikoista. Raakkujen massapyynti oli tuhota koko lajin, mutta onneksi sota-aika ja viimein vuonna 1955 asetettu täysrauhoitus säilytti kannat pienimuotoisina vesistöissä. Nykyisin elävään raakkuun ei saa koskeakaan ja kalastajienkin on varottava astumasta jokihelmisimpukan päälle.
Raakkujen kuoria on edelleen näkyvissä useissa paikoissa. Suomujoen Lotjanankoskella sekä Muorravaarakanjoella aukaistut raakunkuorenpalaset verhoavat maata paikoin runsaslukuisina. Parhaimpina jokihelmisimpukoiden esiintymisaikana joen pohjasta saattoi löytää jopa tuhat raakkua neliömetriltä, kukin pituudeltaan noin 15 senttimetriä. Helmi syntyy simpukan sisälle joutuneesta hiekanjyväsestä, jonka raakku pyrkii eristämään erittämällä sen ympärille helmiäisainetta.
Ammattimaiset helmenpyydystäjät etsivät vedestä kuperampikuorisia naaraita, ainoita joiden sisuksista saattoi löytää helmen. Hyvälaatuisen helmen löytäminen vaati toisinaan 10 000 raakun avaamista, tosin vaiva palkittiin joskus ruhtinaallisesti. Väriltään ja muodoltaan virheettömästä helmestä maksettiin löytäjälle parhaimmillaan jopa 18 000 markkaa eli silloisen omakotitalon hinnan verran.
Nähtävyydet kartalla
