Jukolan maat

Katkelma Kiven Seitsemästä veljeksestä sopii kuvaamaan Keihäsjärven tilan lähiympäristöä:

"Jukolan talo, eteläisessä Hämeessä, seisoo erään mäen pohjoisella rinteellä liki Toukolaa. Sen läheisin ympäristö on kivinen tanner, mutta alempana alkaa pellot, joissa, ennen kuin talo oli häviöön mennyt, aaltoili teräinen vilja. Peltojen alla on niittu, apilaäyräinen, halkileikkaama monipolvisen ojan; ja runsaasti antoi se heiniä, ennen kuin joutui laitumeksi kylän karjalle. Muutoin on talolla avaria metsiä, soita ja erämaita, jotka, tämän tilustan ensimmäisen perustajan oivallisen toiminnan kautta, olivat langenneet sille osaksi jo ison-jaon käydessä entisinä aikoina. Silloinpa Jukolan isäntä, pitäen enemmän huolta jälkeentulevainsa eduista kuin omasta parhaastansa, otti vastaan osaksensa kulon polttaman metsän ja sai sillä keinolla seitsemän vertaa enemmän kuin toiset naapurinsa. Mutta kaikki kulovalkean jäljet olivat jo kadonneet hänen piiristänsä ja tuuhea metsä kasvanut sijaan. – Ja tämä on niiden seitsemän veljen koto, joiden elämänvaiheita tässä nyt käyn kertomaan.” (Aleksis Kivi)

 

Tunnettuja metsästysmaastoja

Kiven veljekset olivat tottuneita metsässä kulkijoita. Heidän isänsäkin tunnettiin yli viidenkymmenen karhun kaatajana.

Läyliäisten-Vihtijärven tienoilta tunnetaan 1800-luvulta vastaavia sankareita. 1820-luvulla seudulla metsästivät Adolf Walden ja August Nyman, joiden tekemää karhunkaatoa karhun selkään hyppäämisineen on kuvattu kuten Seitsemässä veljeksessä.

Keihäsjärven Talolan tienoolla on kerrottu vanhoilla metsästäjillä olleen tapana tokaista: ”Saalis pakeni jahdista Jukolan puolelle. No ei voi mitään.” Sanonta viittasi Keihäsjärven tilaan, ja sen perusteella herää kysymys, onko seudun vanha kansa tiennyt Kiven tarkoittaneen Jukolalla Keihäsjärven tilaa.

 

Hiidenkiven tarina

Keihäsjärven tilan mailla, Isonkivennummella on vihtijärveläisten Sonnikiveksi ja loppilaisten Härkäkiveksi kutsuma suuri hiidenkivi. Hiidenkiveen on liitetty perinteisesti jokin pelottava tapahtuma, jonka yksityiskohdat ovat kuitenkin jääneet ajan saatossa unohduksiin. Aleksis Kivi kertoo romaanissaan Hiiden ruhtinaasta, joka heitti kiven kohti peuransa surmannutta metsästäjää:

Silloin julmistui hän hirmuisesti tempasi linnansa muurista suuren neliskulmaisen kivimöhkäleen, sinkautti sen korkealle ilmaan, lentämään kohden joutsimiestä Hämeen saloissa. Voimallisella pauhulla ja huminalla kiiti ankara kivi, valtaisessa kaaressa halkaisten pilvien tuulisen maailman. Kohosi se ylös taivaan kumuun, vaipui alas taasen, vaipui päivään päin, ja juuri ampuniekan päälaella putosi summaton paino, haudaten miehen allensa ijankaikkiseksi.” (Aleksis Kivi)