Loppukevättä ei Suomessa yleensä pidetä merkittävänä eränkäynnin ajankohtana ja sitä kautta myöskään vuodenaikaan sidotun eräruuan sesonkiaikana. Kuitenkin taitava eränkävijä löytää myöhäiskevään luonnosta monenlaista keräiltävää ja ihmisravinnoksi erityisen hyvin soveltuvaa materiaalia.
Keväthauenpyynti alkaa heti ensimmäisten sulapaikkojen ilmestyessä jokien suille ja lahtien perukoille. Pohjois-Suomessa kutuhauet ovat liikkeellä jo jääkannen aikana ja kohtuullisen helposti pyydystettävissä erilaisilla koukkupyydyksillä. Hauenpyynnin lomassa erilaiset särkikalat käyvät hyvin pyydyksiin ja hieman vesien jo lämmettyä kansalliskalamme ahven viettää keväistä hääjuhlaansa. Kevätkalanpyynti ja erilaiset kalaruuat ovat edelleenkin hyvin yleisesti ja laajan eränkävijäjoukon harjoittamaa elävää eräkulttuuria. Kevätkalan kuivaaminen tai hapattaminen ovat jääneet vähemmälle huomiolle viime vuosikymmeninä. Kapahauki oli kuitenkin erittäin tärkeä hyödyke vielä muutama sata vuotta sitten kaikille Pohjolaa asuttaneille, ja hapansärjen voimalla kerättiin heinää luonnonniityiltä pitkälle 1900-lukua Pohjois- ja Itä-Suomen alueilla.
Vapun aika on koivunmahlan sesonkia. Nesteet rungossa rupeavat virtaamaan jo hyvin varhain keväällä, kun runko saa lämpösysäyksen kevätauringosta. Mahlan virtaus heikkenee oleellisesti, kun ensimmäiset hiirenkorvat puhkeavat latvustossa. Koivunmahlasima katajanmarjoilla ja kotimaisella humalalla maustettuna on mitä parhainta juhlajuomaa ja virittää nauttijan mukavasti alkavaa kesäkautta varten.
Äitienpäiväkakun koristeeksi käyvät hyvin aavojen nevojen syvänpunaiset kevätkarpalot.
Wappumetso
Metso suolataan pari päivää ennen paistamista ripottelemalla metson pintaan kohtuullinen määrä hienoa merisuolaa. Suolauksen aikana metsoa voi käännellä muutaman kerran suolausastiassa. Katajanmarjoja ja pieniä katajanversojakin voi laittaa mausteeksi metson pintaan. Wappupäivän aamuna metso otetaan huoneenlämpöön muutama tunti ennen uuniin laittamista. Nyljetty metso on parempi paistaa uunipussissa, kynitty lintu voidaan paistaa sellaisenaan. Linnun sisälle, sydämen ja piiran seuraksi, tungetaan muutama sipuli ja kourallinen kuivattuja suppilovahveroita, ja linnun pintaan laitetaan sopiva määrä pekonisiivuja. Lintu laitetaan noin 175-asteiseen uuniin ja puolen tunnin paistamisen jälkeen lämpö lasketaan noin 125 asteeseen. Paistamisen lomassa voi hyvillä mielin nauttia pari lasillista koivumahlasimaa jalallisesta korkeasta lasista tai kuksasta. Lintu saa paistua läpikypsäksi ja aikaa paistamiseen kuluu 2–3 tuntia. Kypsä lintu otetaan uunista ja annetaan vetäytyä huoneenlämmössä folion alla parikymmentä minuuttia. Linnusta leikataan sopivia siivuja, ja lintu nostetaan tarjoiluvadissa Wappupöytään serpentiinien ja ilmapallojen seuraksi. Lisukkeena käy hyvin keitetyt perunat (mielellään Lapin puikulat), ruskeasoosi ja puolukkasurvos.
PS. Wappumetson voi hyvin valmistaa pakastetusta linnusta.
Kertauksena tähän loppuun liitän vielä pohdintaa ”erä”-sanan erilaisista ulottuvuuksista.
Wikipedia määrittelee erämaan ja eränkäynnin olevan nykyisellään laajan asumattoman alueen virkistyskäyttöä. Varhaisempi merkitys erä-sanalle suomen kielessä on ollut tilojen nautinta-alueilta haettu pyyntiosuus/määrä/osuus nautinta-alueen luonnonvaroista. Myöhäiskeskiajalla tilojen nautinta-alueet (=erämaat) sijaitsivat noin 200–300 kilometrin etäisyydellä tilakeskuksessa, ja näille nautinta-alueille tehtiin yleisesti kaksi eräretkeä vuoden aikana.