Pitkään olemme puhuneet vain elämyksistä. Tuli kriisi, kala kallistui ja pian oli toinen ääni kellossa, kirjoittaa viestintäpäällikkö Aku Ahlholm.
Olen usein ääneen muistellut isoisäni ankeaa lapsuutta. Vaikeissa oloissa sisaruskatraan vanhimmat lapset onkivat särkeä itselleen ja pienemmille sisaruksilleen. Sillä tavoin he selvisivät.
Jos asettaisin itseni isoisäni tilalle, tai jopa omat lapseni, ymmärtäisin hädän ja epätoivon. Isoisän selviytymistarina on kuitenkin vuosikymmenten saatossa saanut kultareunuksen ja sitä voi kertoa eteenpäin ylpeänä. Kala on meidänkin suvun kasvattanut.
Me olemme pitkään puhuneet kalastuksen ja metsästyksen yhteydessä elämyksistä. Ei sinne saalista lähdetä hakemaan. Kaverisuhteet lujittuvat, kunto kasvaa ja mieli lepää. Saalis on sivuseikka.
Nyt kun tuontikala on kallistunut kaupassa, ihmisten ajatuksenjuoksussa on havaittavissa muutosta. Myönnän sen itsekin. Tulevana talvena en lähde pilkille vain haukkaamaan raitista ilmaa, vaan haen pulleiden ahventen parvea entistä määrätietoisemmin, sillä ahven on ehdoton suosikkikalani.
Meidän kylällämme on vieläpä hyvä tilaisuus hankkia paikallisten kalastajien pyytämää ahventa, haukea ja säynävää lähikaupasta. Kylkiäisiksi asiakas saa kyläläisen kirjoittaman reseptin haukipihveistä. Toivottavasti poikkeavien vuosien voittajaksi selviytyy kotimainen kala, lähiruoka.
Jos jotain hyvää on haettava Eurooppaa kohdanneesta sota-ajasta, se liittyy ajatteluun. Me muistamme jälleen, että elääksemme tarvitsemme ruokaa ja lämpöä.
Tämän blogin resepti onkin yksinkertainen, mutta sen löytämiseksi tarvitsimme kriisin: itse pyydetty kala tai hirvi ja kuivat polttopuut – niillä pärjää yllättävän pitkälle.