Valtion maat ja vedet ovat sinua varten. Metsähallituksen erähenkilöstö suunnittelee metsästyksen, kalastuksen ja maastoliikenteen kestävästi. Kun hankit eräluvan, sijoitat luontoon, sillä tuloja käytetään luonnon hyväksi. Tehtävämme on järjestää erämahdollisuuksia niillekin, joilla sitä ei muuten olisi. Erätarkastajamme vastaavat valtion maiden valvonnasta.

Metsähallituksen eräpalveluväki

Ajankohtaista

Suurpedot.fi-sivusto palvelee nyt myös englanniksi ja ruotsiksi

Suurpedot.fi-sivusto on välittänyt jo kohta viisitoista vuotta virallista ja luotettavaa tietoa suurpedoista suomalaisille. Suomen suurpetoasiat kiinnostavat enenevässä määrin myös Suomen rajojen ulkopuolella. Siksi Suurpedot.fi on julkaistu nyt myös ruotsiksi ja englanniksi.

Lapset nappasivat ennätykselliset 180 lohikalaa Vapapäivänä

Lasten ilmainen kalastuspäivä, Vapapäivä, yllätti odotukset lauantaina. Yhteensä 37 lohikalakohteella eri puolilla Suomea kävi 930 nuorta kalastajaa päivän aikana. Saalista tuli ennätykselliset 180 lohikalaa, noin 250 kilon edestä. Yleisin saalis oli kirjolohi.

Lätäsenon siivoustalkoot ovat jo täynnä!

Vapaaehtoiset puhdistavat paikoin roskaantunutta Lätäsenon jokialuetta Enontekiölle elokuussa. Talkoolaiset viedään neljäksi päiväksi helikopterilla tai veneellä siivoushommiin. Talkoihin ei enää mahdu enempää siivoajia. Metsähallituksen luontopalvelut, Enontekiön kunta ja Kelottijärven osakaskunta, Heliflite Oy ja Lapland Hide kiittävät ilmoittautuneita.

Blogit

Kasvisten lisäys voi tuhota ympäristön

Possunmaksan ja riistan syönti on ympäristöteko. Lihakilo tuottaa toki enemmän päästöjä kuin kasviskilo. Lihakilon korvaamiseksi voi kuitenkin joutua popsimaan useamman kilon kasviksia, pohtii erätiedottaja Aku Ahlholm.

Trendin harjalla - sinä ja minä

Kannattaa aina pitää tyylinsä, sillä aika ajoin se on muodikasta, kirjoittaa erätiedottaja Aku Ahlholm.