Esteet pois!
Kolmivuotinen Esteet pois! -hanke (2016–2018) selvitti kalojen nousuesteitä Iijoen vesistöalueella. Hankkeessa inventoitiin yli 600 tienalitusta pääosin Taivalkosken ja Pudasjärven alueella. Hankkeen aikana myös kunnostettiin kymmeniä tierumpujen vaellusesteitä kaloille kulkukelpoiseksi. Tienpitäjien kanssa haetaan ratkaisuja loppujen vaellusesteiden poistamiseksi.
Suomessa on arviolta noin 90 000 vesistörumpua, joista jopa kolmasosan arvioidaan olevan täydellisiä ja joka toisen ainakin ajoittaisia vaellusesteitä. Iijoen vesistön selvityksessä yli puolet tierummuista aiheutti täydellisen tai osittaisen vaellusesteen. Keski-Suomen ELY:n vuosina 2013–2014 tekemässä tutkimuksessa 830 rummusta lähes 40 prosenttia muodosti pysyvän vaellusesteen. Vaellusesteellisyyden aiheutti useimmiten rummun alapään pudotus, liian suuri virtausnopeus, rakenteen pohjan sileys, veden mataluus sekä rakenteen suulla olevat kivi-, jäte- ja karikepadot.
Hankkeessa korjattiin yli 30 vaellusestettä ja kalojen vaellus palautui yli 130 kilometrin matkalle. Valtakunnallinen rumpuohjeistus tehtiin luonnosvaiheeseen ja seuraava vaihe on sen hyväksyminen mahdollisimman laajasti. Puroja kunnostettiin puuainesta lisäämällä 13 kilometriä ja inventoitiin 100 kilometriä.
Työkuukausia hankkeessa tehtiin 53. Parhaimmillaan hankkeen parissa teki kesällä töitä 11 henkilöä.
Tutustu hankkeen loppuraporttiin (pdf, 1,6 Mt, avautuu uuteen välilehteen)
Hankkeesta valmistui myös opinnäytetöitä:
- Jyväskylän yliopistosta Eevi Kociksen gradu (jyx.jyu.fi)
- Lapin ammattikorkeakoulusta Samuli Kirkkomäen opinnäytetyö (theseus.fi)
Lisätietoja:
Eero Moilanen, p. 040 531 4969
Pirkko-Liisa Luhta, p. 0400 293 023
etunimi.sukunimi@metsa.fi
Hanketta rahoittaa ympäristöministeriö ja Metsähallituksen Luontopalvelut. Vaellusesteitä korjataan myös talkoovoimin.
Hankkeen julkaisuja
- Loppuraportti (pdf, 1,6 Mt, avautuu uuteen välilehteen)
- Raportti 2017 (pdf, 5 Mt, avautuu uuteen välilehteen)
- Raportti 2016 (pdf, 2 Mt, avautuu uuteen välilehteen)
- Esittely (pdf, 5 Mt, avautuu uuteen välilehteen)
- Kuvia ja karttoja
- Esimerkkejä kunnostustöistä: Purokunnostuksia Iijoella (pdf, 4 Mt, avautuu uuteen välilehteen)
- Esite (pdf, 6 Mt, avautuu uuteen välilehteen)
- Juliste (pdf, 4 Mt, avautuu uuteen välilehteen)
Lue lisää aiheesta
Rumpurakenteiden ympäristöongelmat, Keski-Suomen ELY-keskus (doria.fi)
Raportti maakunnanlaajuisesta rumpurakennetutkimuksesta Keski-Suomessa. Kymmenvuotisessa hankkeessa kartoitettiin mm. rumpuja. Niistä 40 % muodosti pysyvän vaellusesteen.
ReMiBar - ruotsalaishanke vaellusesteiden poistamiseksi (trafikverket.se)
Trafikverketin operaatiossa selvitettiin vaellusesteitä ja poistettiin niitä. ReMiBar toimii Norbottenissa ja Västerbottenissa.
Katso myös hankkeen video (youtube.com)