Kanalintukausilupia voi hakea 1. huhtikuuta alkaen metsästyskaudelle 2024–2025. Hakuaika päättyy 30. huhtikuuta kello 16.

Metsähallituksen kanalintukausilupa on hyvä vaihtoehto, jos metsästää usein samalla alueella eikä ole mahdollisuutta metsästää mikään metsästysseuran mailla. Kausilupia on haettavissa useille Metsähallituksen metsästysalueille. Luvan voi kuitenkin saada ainoastaan yhdelle alueelle.

Etusijalla kanalintujen kausiluvan saajina ovat sellaiset henkilöt, joilla ei ole muuta metsästysmahdollisuutta. Muuksi metsästysmahdollisuudeksi lasketaan metsästysseuran jäsenyys, metsästyslain 8§ mukainen oikeus metsästää oman kotikunnan alueella valtion mailla sekä metsästysoikeus omalla maalla. Mikäli kausilupakiintiössä on tilaa metsästysmahdollisuutta vailla olevien hakijoiden jälkeen, voi myös muun metsästysmahdollisuuden omaava henkilö saada kausiluvan.

Kausiluvalla saa metsästää kaikkea pienriistaa paitsi ei yleensä majavaa. Samalla luvalla voi siis pyytää myös jänistä, vesilintuja ja pienpetoja. Kausiluvat ovat voimassa 1.8.–30.4. Metsästyksessä tulee kuitenkin noudattaa lajikohtaisia metsästysaikoja. Metsästysajoista päättää vuosittain elokuussa maa- ja metsätalousministeriö.

Kausiluvan hinta on 160 euroa, jousimetsästäjälle 80 euroa. Kausilupaa haetaan ensisijaisesti lupahakujärjestelmässämme ja pohjana voi käyttää edellisvuoden hakemusta. Lupaa voi hakea yhdelle alueelle kerrallaan.

Kausilupien haku päättyy 30.4. klo 16. Sen jälkeen saapuneita hakemuksia ei oteta enää vastaan. Päätökset kausiluvista tehdään toukokuun aikana.

Lisätietoa

Pienriista-alueet, joille kanalintukausilupaa voi hakea vuonna 2024 (PDF, 85 kt).

Siirry lupahakujärjestelmään (lupahaku.eraluvat.fi).

Lue lisää kausiluvista Kanalinnut-sivulta.