Blogi
Jukka Bisi
erätalousjohtaja

Laskin verkon hiljan Keitelejärveen hiukan epäonnisissa merkeissä. Kolmimetrinen pyydys on hiukan hankala käsitellä ja varsinkin, jos se on sotkussa ja aallot keikuttavat venettä.

Selvittelin verkkoa ja vaimo yritti pitää venettä paikallaan. Tuuli painoi venettä, hämärä meitä, ärtymystä oli ilmassa ja kun rantakaislikko verkkoa selvitellessä läheni nopeammin kuin verkon loppupää, viskasin viimeiset metrit nipussa veteen. Siellä olkoot.

Aamulla tuuli oli tyyntynyt, ja verkon merkki näytti seisovan rauhallisesti paikallaan sumun keskellä noin 30 metriä rantaviivasta. Siellä 60 mm:n verkko jökötti pohjassa ja odotti. Olihan se turhan lähellä rantaa. Tuli vieraita. Tuttavapariskunnan miespuolinen on innokas ja kokenut erämies ja lähti pyytämättä kaveriksi nostamaan verkkoa.

Harmitti jo etukäteen, kun tiesin, millainen mytty siellä pohjassa lepää. Selittelin verkkoa nostaessa, että siellä on pian sotkua tulossa.

Kun puolet oli nostettu, verkko alkoi tuntua painavalta. Tuntui olevan pohjassa kiinni, puuliekossa tai kaisloissa. Halolta se ensin näytti, sitten pieneltä porsaalta ja kun se pyörähti veneeseen, siinä olikin komea järvitaimen. Painoa lähes kolme kiloa.

Se oli kiiltävä ja täplikäs, istukas mutta niin kaunis. Taimen on tullut katsomaan joko rannalla on lunta, kaverini totesi. Kun saimme veneen maille ja talviteloilleen, lähdimme etsimään ylpeänä naisväkeä. Hekin etsivät meitä roikottaen kahta sangollista kanttarelleja ja suppilovahveroita.

Siihen ne aseteltiin vierekkäin rantakiville, luonnon kattaukseksi, upea kala ja herkullisen näköiset sienisangot. Ne näyttivät yhdessä yhtä hienoilta kuin me tyytyväisiltä. Ei marraskuu olekaan pimeää ja kaamosta vaan antelias.