Nukkumajoen aavekettu
Erätarinoita eristyksiin, osa XV. Sarja päättyy. Viimeisessä osassa Aku Ahlholm joutuu todellisuuden rajamaille.
Eräluvat-blogissa asiantuntijat pohtivat, kuinka metsästys, kalastus ja erävalvonta tulisi järjestää luonnon ja eränkävijöiden parhaaksi. Lisäksi uusia näkökulmia ja ajankohtaisia tunnelmia erältä tarjoilevat #erävieras-bloggarit.
Erätarinoita eristyksiin, osa XV. Sarja päättyy. Viimeisessä osassa Aku Ahlholm joutuu todellisuuden rajamaille.
Erätarinoita eristyksiin, osa XIV. Kaikki eivät tänä vuonna pääse luontoon, joten tarjoamme elämyksiä turvallisesti tarinoina. 14:ssä osassa Pasi Kamula harrastaa "perinteistä pyydä & älä päästä -kalastusta".
Luonto kaikille -hankkeen tavoitteista yksi on esteetön ja saavutettava kalastusmatkailu. Erävieraamme kertoo hankkeen toteutuksesta Päijänteen kalastusalueella.
Erätarinoita eristyksiin, osa XIII. Eräluvat tarjoaa poikkeusoloissa eräelämyksiä turvallisesti tarinoina. Toisessa erätarinassaan erätalousjohtaja Jukka Bisi oivaltaa kauan sitten lukemansa kirjan sanoman.
Erätarinoita eristyksiin, osa XII. Sarja niille, jotka eivät sairauden tai eristyksen takia pääse erälle. Kahdennessatoista osassa Karoliina Sarajärvi hiipii haukkuun ja liikuttuu.
Erätarinoita eristyksiin, osa XI. Sarja niille, jotka eivät sairauden tai eristyksen takia pääse erälle. Yhdennessätoista osassa Jere Malinen vie lukijan sinne, mistä nykyisin pyydettävät majavat ovat kotoisin.
Erätarinoita eristyksiin, osa X. Sarja niille, jotka eivät sairauden tai eristyksen takia pääse erälle. Kymmenennessä osassa Heli Lehvola ja Paula Niiranen etsivät Matti Mustan tupaa keväthangilla Lapissa.
Erätarinoita eristyksiin, osa IX. Sarja niille, jotka eivät sairauden tai eristyksen takia pääse erälle. Yhdeksännessä osassa Raisa Nikula pelästyy sydämenmuotoisella lähteellä.
Erätarinoita eristyksiin, osa VIII. Sarja niille, jotka eivät sairauden tai eristyksen takia pääse erälle. Kahdeksannessa osassa Kari Sarajärvi rakastuu.
Suomu-lehden neljäs vuosikerta on parhaillaan painossa. Monen luonnosta innostuneen asiantuntijan ja toimittajan yhteistyön tulos on suunniteltu varta vasten kalastonhoitomaksun maksajille, suomalaisille kalastajille.