Tuvat
Metsähallituksen retkikohteissa on sekä maksuttomia että maksullisia tupia, joissa retkeilijät voivat levähtää ja majoittua. Tupien lisäksi muita taukopaikkoja ovat muun muassa laavut, telttapaikat ja keittokatokset.
Metsähallituksen kaikki maksulliset ja maksuttomat taukopaikat löytyvät Luontoon.fi-palvelusta. Palvelusta löytyy myös muiden tahojen ylläpitämiä taukopaikkoja. Metsähallituksen varaus- ja vuokratuvat sekä muut maksulliset taukopaikat varataan Eräluvat.fi-palvelussa.
Taukopaikkoja on niin kaupunkien läheisyydessä kuin erämaan sydämessä. Osa kohteista on vaikeasti saavutettavia ja reittien ulkopuolella. Tutustu kohteen tietoihin ja valitse kohde taitotasosi mukaan ennen retkelle suuntaamista. Muista myös tarkistaa alueen ajankohtaiset uutiset Luontoon.fi-palvelusta.
Kun yritys vie säännöllisesti asiakkaitaan kohteille, joilla on Metsähallituksen ylläpitämää retkeilyvarustusta, se tarvitsee yhteistyösopimuksen. Lue lisää yrittäjille suunnatusta tietopankista.
Tuvat ja muut taukopaikat yöpymiseen
Yöpymiseen tarkoitettuja taukopaikkoja ovat niin varaus-, vuokra- ja autiotuvat kuin esimerkiksi laavut ja telttailupaikat. Yöpymiseen tarkoitetuista taukopaikoista löytyy maksullisia ja maksuttomia vaihtoehtoja.
Tuvat ja muut taukopaikat päiväkäyttöön
Päiväkäyttöön tarkoitettuja taukopaikkoja ovat muun muassa päivätuvat, vuokrakodat, keittokatokset ja saunat. Päiväkäyttöisissä taukopaikoissa on niin maksullisia kuin maksuttomiakin vaihtoehtoja.
Tupauutisia
12.1.2026
Olemme päivittäneet tietosuojaselostetta 12.1.2026
Eräluvat-palvelujen tietosuojaselostetta on päivitetty 12.1.2026 koskien kohtaa Henkilötietojen käyttö ja luovutukset.
12.1.2026
Varaus- ja vuokratupia vuodelle 2027 pääsee varaamaan 5.5. alkaen Eräluvat.fi:ssä
Varaus- ja vuokratupien sekä muiden varattavien kohteiden myynti vuodelle 2027 avautuu tiistaina 5.5.2026 klo 9.
2.1.2026
Eräluvat.fi-palvelun hankinta- ja peruutusehdot päivittyvät 2.1.2026
Ehdoissa olevia tekstimuotoja selkeytetään ja ehtojen uusi rakenne mukailee paremmin asiakkaan polkua Eräluvat.fi-palvelussa. Ehtoihin myös tarkennetaan, millä tavoin ja missä asiakas voi tehdä tilauksen, miten asiakas hyötyy sisäänkirjautumisesta tilausvaiheessa ja mihin asiakkaan tulee olla yhteydessä mahdollisissa ongelma- tai muutostilanteissa.











