19.12.2025
Suden metsästys valtion alueilla
Metsähallitus myöntää metsästysluvat valtion alueille. Suden metsästykseen myönnettävä lupa riippuu siitä, kuinka suuri osa metsästysalueesta on valtion maita ja mitkä ovat alueen metsästysjärjestelyt.
19.12.2025
Metsähallitus myöntää metsästysluvat valtion alueille. Suden metsästykseen myönnettävä lupa riippuu siitä, kuinka suuri osa metsästysalueesta on valtion maita ja mitkä ovat alueen metsästysjärjestelyt.
18.12.2025
Selvityksen tavoitteena on kartoittaa moottorikelkkailun ja muun maastoliikenteen mahdollisia haittoja, parantaa turvallisuutta sekä tunnistaa ne tarpeet, joihin nykyinen lainsäädäntö ja lupakäytännöt eivät vastaa.
18.12.2025
Valtion alueiden suosituin metsästyslupa eli kanalintulupa maksaa vuodenvaihteen jälkeen 22 euroa vuorokaudelta nykyisen 20 euron sijaan. Uutuutena valtion alueille perustetaan metsäkaurislupa.
15.12.2025
Ensimmäiset valtion vesialueiden kalastusluvat vuodelle 2026 tulevat myyntiin tiistaina 16. joulukuuta. Suuri osa kalastuslupa-alueista on nyt uusia. Myös osa hinnoista muuttuu. Vapaa-ajankalastajat hankkivat Metsähallitukselta vuosittain noin 100 000 kalastuslupaa.
12.12.2025
Tupien ja muiden varattavien kohteiden arvonlisävero muuttuu vuoden 2026 alusta. Arvonlisäveron teknisiä muutostöitä varten Eräluvat.fi tupien ja muiden varauskohteiden varauskalenterit suljetaan 1.-2.1.2026 väliseksi ajaksi. 1.-2.1.2026 välisen ajan varaukset tulee tehdä joulukuun 2025 puolella.
9.12.2025
Metsähallitus on 9.12.2025 antamillaan päätöksillä vahvistanut aluekohtaiset kiintiöt Metsähallituksen hallinnassa olevien valtion vesialueiden käyttämisestä kalastukseen. Päätös 2550/2025 koskee maantieteellisesti saamelaisten kotiseutualuetta ja päätös 2549/2025 muuta Suomea.
8.12.2025
Enontekiön, Inarin ja Utsjoen kuntalaiset voivat hankkia maksuttomia kalastuslupia ajanjaksolle 2026–2028 heti vuodenvaihteen jälkeen 2. tammikuuta 2026 alkaen. Aiemmin myönnetyt luvat ovat siihen saakka voimassa.
5.12.2025
Lapissa, Pohjois-Pohjanmaalla ja Kainuussa voi jälleen hakea joulukuusen talouskäytössä olevasta valtion monikäyttömetsästä hankkimalla luvan Eräluvat.fi-palvelusta.

Vesa Ruusila
1.10.2025
Hirvenmetsästys pääsee täyteen vauhtiinsa lokakuussa koko maassa. Hirvellä on suuri merkitys riistahallinnolle ja jopa kylien hyvinvoinnille, kirjoittaa erätalousjohtaja Vesa Ruusila.

Pasi Kamula
12.9.2025
Luonnossa leiriytyminen vaatii monen asian huomioon ottamista, ja eräretkeilijällä onkin usein monipuolinen retkivarustus mukanaan. Useamman vuorokauden leiriytyminen tuottaa väkisinkin ihmisperäistä jätettä luontoon, joten kenttälapion soisin kuuluvan myös retkeilijän varustukseen, ainakin silloin kun liikutaan ja leiriydytään useamman henkilön ryhmänä, kirjoittaa metsästyksen erityisasiantuntija Pasi Kamula.