12.3.2026
Mediatiedote: Taivalkoskella avataan 35-kilometrinen kalastuskohde
Kalastajille avataan tänä kesänä 35 kilometrin mittainen yhtenäinen kalastuskohde Taivalkosken Kostonjoelle. Aiemmin koko joelle on tarvittu viiden eri vedenomistajan lupa.
Vapalupa-alueeseen kuuluu Raudanjoen kalatalousalueella sijaitsevia valtion vesialueita. Monipuolinen lupa-alue sisältää suuria järviä esim. uisteluun tai venekalastukseen ja lukuisia pieniä virtavesiä rantakalastajille. Itse Raudanjoki ei kuulu tähän lupa-alueeseen.
1.1.– 31.12.
12.3.2026
Kalastajille avataan tänä kesänä 35 kilometrin mittainen yhtenäinen kalastuskohde Taivalkosken Kostonjoelle. Aiemmin koko joelle on tarvittu viiden eri vedenomistajan lupa.
2.1.2026
Ehdoissa olevia tekstimuotoja selkeytetään ja ehtojen uusi rakenne mukailee paremmin asiakkaan polkua Eräluvat.fi-palvelussa. Ehtoihin myös tarkennetaan, millä tavoin ja missä asiakas voi tehdä tilauksen, miten asiakas hyötyy sisäänkirjautumisesta tilausvaiheessa ja mihin asiakkaan tulee olla yhteydessä mahdollisissa ongelma- tai muutostilanteissa.
15.12.2025
Ensimmäiset valtion vesialueiden kalastusluvat vuodelle 2026 tulevat myyntiin tiistaina 16. joulukuuta. Suuri osa kalastuslupa-alueista on nyt uusia. Myös osa hinnoista muuttuu. Vapaa-ajankalastajat hankkivat Metsähallitukselta vuosittain noin 100 000 kalastuslupaa.
Kalastajan tulee tarkistaa leveyspiirin 67°00 N sijainti lupa-alueen kartasta, sillä tämä vaikuttaa pyyntimittoihin ja rauhoitusaikoihin.
Alueella sijaitsee Rovajärven ampuma-alue, jossa liikkumista on ammuntojen aikana rajoitettu. Ajantasaisen tiedon käynnissä olevista sekä pian alkavista ammunnoista näet osoitteesta puolutusvoimat.fi.
Vapaluvan tarve riippuu siitä, millaisessa vesistössä ja kuinka monella vavalla ja vieheellä kalastat.
Tällä lupa-alueella tarvitset vapaluvan, kun viehekalastat koski- ja virta-alueilla. Lisäksi sinun tulee maksaa kalastonhoitomaksu, paitsi jos olet alle 18-vuotias, yli 70-vuotias tai täyttänyt vähintään 65 vuotta 31.12.2023 mennessä.
Jos viehekalastat vain yhdellä vavalla ja vieheellä virtaamattomissa vesissä, kuten järvilaajentumissa, kalastonhoitomaksun maksaminen riittää. Usealla vavalla tai vieheellä kalastaessasi tarvitset lisäksi vapaluvan.
Onkiminen ja pilkkiminen on kokonaan kielletty vaelluskalavesistöjen (eli myös tämän lupa-alueen) koski- ja virta-alueilla. Virtaamattomissa vesissä onkiminen ja pilkkiminen on sallittu maksutta yhdellä vavalla. Jos ongit tai pilkit usealla vavalla, sinun tulee ostaa vapalupa ja maksaa kalastonhoitomaksu.
Tarkista aina lupa-alueen sijainti tämän sivun karttaikkunasta. Avaamalla karttaikkunan suuremmaksi pääset tarkastelemaan lupa-alueen sijaintia tarkemmin.
Raudanjoki, valtion vedet -vapalupa ei oikeuta kalastamaan esimerkiksi
yksityisvesillä,
Metsähallituksen muilla vapalupa-alueilla,
yhteislupa-alueilla,
täyden kalastusoikeuden vuokravesillä eikä
erityisvesillä.
Seuraavilla alueella sijaitsevilla vesistöillä on oma vapalupansa, joten Raudanjoki, valtion vedet -vapalupa 2407 ei oikeuta kalastamaan niissä:
Raudanjoki (vapalupa-alue 2563).
Rovajärven, ts. Naarmankairan alueella, on kalastushistoriallisesti merkittäviä paikkoja. Voit nähdä merkittävien apajajärvien rannoilla ns. kalajumalia, jotka muinaiset kalastajat ovat tehneet rantapuustoon merkitäkseen apajapaikkansa, omiakseen apajapaikkansa tai varmistaakseen kalajumalilta hyviä saaliita.
Lupia myydään ajalle:1.1.–31.12.2026
Lupia myydään ajalle:1.1.–31.12.2026