1.12.2025
Paikallisten oikeutta voidaan käyttää väärin
Pelkästään kirjojen siirtäminen eli ilmoitus maistraattiin ei tee metsästäjästä tai kalastajasta paikallista.
Suomenlahden vapalupa oikeuttaa kalastamaan perholla tai vieheellä niillä valtion vesialueilla, jotka sijaitsevat merellä Hangon ja Virolahden välillä.
Yhdellä vapaluvalla saa käyttää yhtä aikaa enintään kahdeksaa vapaa tai siimaa.
1.1.–31.12.
1.12.2025
Pelkästään kirjojen siirtäminen eli ilmoitus maistraattiin ei tee metsästäjästä tai kalastajasta paikallista.
18.11.2025
Metsähallitus perustaa valtion vesialueille lähes sata uutta kalastuslupa-aluetta. Uusia kalavesiä ei tule, vaan kyse on siitä, että kohteet rajataan uudelleen. Kaikki kuluvan vuoden pyydysluvat ja poistuvien alueiden vapaluvat on ostettava viimeistään 30.11.2025.
7.11.2025
Vuoden 2026 vuosimaksun myynti on alkanut perjantaina 7.11.2025, joten kalastonhoitomaksun voi lunastaa vaikkapa Eräluvat.fi-palvelusta vaikkapa isänpäivä- tai joululahjaksi.
Vapaluvan tarve riippuu siitä, kuinka monella vavalla ja vieheellä kalastat.
Tällä lupa-alueella tarvitset vapaluvan, mikäli viehekalastat useammalla kuin yhdellä vavalla ja vieheellä. Lisäksi sinun tulee maksaa kalastonhoitomaksu, paitsi jos olet alle 18-vuotias, yli 70-vuotias tai täyttänyt vähintään 65 vuotta 31.12.2023 mennessä.
Jos viehekalastat vain yhdellä vavalla ja vieheellä, kalastonhoitomaksun maksaminen riittää.
Onkiminen ja pilkkiminen on sallittu maksutta yhdellä vavalla. Jos ongit tai pilkit usealla vavalla, sinun tulee ostaa vapalupa ja maksaa kalastonhoitomaksu.
Tarkista aina lupa-alueen sijainti tämän sivun karttaikkunasta. Avaamalla karttaikkunan suuremmaksi pääset tarkastelemaan lupa-alueen sijaintia tarkemmin.
Suomenlahden vapalupa oikeuttaa kalastamaan vain Metsähallituksen hallinnoimilla vesialueilla, jotka sijaitsevat Hangon ja Virolahden välillä.
Vapalupa ei oikeuta kalastamaan esimerkiksi:
yksityisvesillä,
Metsähallituksen muilla vapalupa-alueilla,
täyden kalastusoikeuden vuokravesillä eikä
erityisvesillä.
Lupia myydään ajalle: 1.1.–31.12.2026
Lupia myydään ajalle: 1.1.–31.12.2026