1.12.2025
Paikallisten oikeutta voidaan käyttää väärin
Pelkästään kirjojen siirtäminen eli ilmoitus maistraattiin ei tee metsästäjästä tai kalastajasta paikallista.
Vasakönkään vapalupa-alue on osa Kairijoen pääuomaa. Se alkaa noin 600 metriä Murkinahaudan keittokatoksen pohjoispuolelta ja päättyy Järviseljänpaloon. Mittaa lupa-alueella on noin 2,5 kilometriä. Alueen molemmista päistä alkaa Korvatunturin vapalupa-alue.
Vasakönkään lupa-alueella saa kalastaa ainoastaan perhokalastusvälinein. Lupa-alueen rajat on merkitty maastoon sinisin perhokalastuskyltein.
1.6.–10.9. Tarkista rauhoitusajat lupaehdoista.
1.12.2025
Pelkästään kirjojen siirtäminen eli ilmoitus maistraattiin ei tee metsästäjästä tai kalastajasta paikallista.
18.11.2025
Metsähallitus perustaa valtion vesialueille lähes sata uutta kalastuslupa-aluetta. Uusia kalavesiä ei tule, vaan kyse on siitä, että kohteet rajataan uudelleen. Kaikki kuluvan vuoden pyydysluvat ja poistuvien alueiden vapaluvat on ostettava viimeistään 30.11.2025.
7.11.2025
Vuoden 2026 vuosimaksun myynti on alkanut perjantaina 7.11.2025, joten kalastonhoitomaksun voi lunastaa vaikkapa Eräluvat.fi-palvelusta vaikkapa isänpäivä- tai joululahjaksi.
Vapalupien määrä on rajoitettu, joten lupien saatavuus kannattaa tarkistaa etukäteen. Samalle vuorokaudelle vapaluvan voi ostaa enintään kahdeksan henkilöä.
Vapaluvan voimassaolo alkaa aina kello 18.00.
Tällä lupa-alueella tarvitset vapaluvan kaikkeen kalastamiseen. Lisäksi sinun tulee maksaa kalastonhoitomaksu, paitsi jos olet alle 18-vuotias, yli 70-vuotias tai täyttänyt vähintään 65 vuotta 31.12.2023 mennessä.
Tarkista aina lupa-alueen sijainti tämän sivun karttaikkunasta tai PDF-kartasta. Avaamalla karttaikkunan suuremmaksi pääset tarkastelemaan lupa-alueen sijaintia tarkemmin.
Lupa-alueen rajat on merkitty maastoon sinisin perhokalastuskyltein.
Kairijoen alueelta on purettu Ylimmäisen Vasaojan sekä Alimmaisen Vasaojan laavut kesän 2021 aikana.
Majoitus-, ravintola- ja muita palveluja tarjoaa Kairijoen Eräkeskus. Katso yhteystiedot osoitteesta kairiver.com.
Lupia myydään ajalle: 1.6.–10.9.2026