1.12.2025
Paikallisten oikeutta voidaan käyttää väärin
Pelkästään kirjojen siirtäminen eli ilmoitus maistraattiin ei tee metsästäjästä tai kalastajasta paikallista.
Teerilampi on rauhallinen kalastuskohde hyvien kulkuyhteyksien varrella. Lammessa uiskentelee säännöllisesti istutettuja kirjolohia valmiina tarraamaan sopivaan vieheeseen.
Lampi sijaitsee lähellä Seitsemisen kansallispuistoa, jossa koko perhe voi nauttia kalastuksen lisäksi muistakin luontoelämyksistä esimerkiksi tutustumalla Koveron perinnetilaan tai ihmettelemällä Suomenselän monipuolista luontoa luontokeskuksen näyttelyssä.
1.1.–31.12.
1.12.2025
Pelkästään kirjojen siirtäminen eli ilmoitus maistraattiin ei tee metsästäjästä tai kalastajasta paikallista.
18.11.2025
Metsähallitus perustaa valtion vesialueille lähes sata uutta kalastuslupa-aluetta. Uusia kalavesiä ei tule, vaan kyse on siitä, että kohteet rajataan uudelleen. Kaikki kuluvan vuoden pyydysluvat ja poistuvien alueiden vapaluvat on ostettava viimeistään 30.11.2025.
7.11.2025
Vuoden 2026 vuosimaksun myynti on alkanut perjantaina 7.11.2025, joten kalastonhoitomaksun voi lunastaa vaikkapa Eräluvat.fi-palvelusta vaikkapa isänpäivä- tai joululahjaksi.
Tällä lupa-alueella tarvitset vapaluvan kaikkeen kalastamiseen – myös onkimiseen ja pilkkimiseen.
Lisäksi sinun tulee maksaa kalastonhoitomaksu, paitsi jos olet alle 18-vuotias, yli 70-vuotias tai täyttänyt vähintään 65 vuotta 31.12.2023 mennessä. Kalastonhoitomaksua ei kuitenkaan vaadita onkimiseen ja pilkkimiseen, mikäli käytät vain yhtä vapaa. Tällöin vapalupa riittää. Jos ongit tai pilkit usealla vavalla, sinun tulee ostaa vapalupa ja maksaa kalastonhoitomaksu.
Tarkista aina lupa-alueen sijainti tämän sivun karttaikkunasta tai PDF-kartasta. Avaamalla karttaikkunan suuremmaksi pääset tarkastelemaan lupa-alueen sijaintia tarkemmin.
Teerilammen rakenteita on uusittu vuonna 2023 ja 2024. Lampea kiertää pitkospolku, jonka varteen on rakennettu noin 30 kpl heittolavoja. Parkkipaikan läheisyydessä on neljä esteetöntä heittolavaa. Parkkipaikan läheisyyteen on lisäksi rakennettu esteetön taukokatos ja wc. Kohteella on myös keittokatos ja laavu.
Teerilampi sijaitsee Seitsemisen kansallispuiston lähellä. Lisätietoa retkeilyrakenteista ja alueen palveluista löydät Luontoon.fi-sivustolta.
Teerilampeen istutetaan pyyntikokoista kirjolohta touko-syyskuussa 3–4 viikon välein ja talvikaudella 1–2 kertaa.
Lupia myydään ajalle:1.1.–31.12.2025
Seuraavan kauden lupamyynti alkaa 16.12.2026 klo 09:00
Lupia myydään ajalle: 1.1.–31.12.2026