1.12.2025
Paikallisten oikeutta voidaan käyttää väärin
Pelkästään kirjojen siirtäminen eli ilmoitus maistraattiin ei tee metsästäjästä tai kalastajasta paikallista.
Neljästä alueesta koostuva metsästyskohde alkaa pohjoislaidalla soista. Eteläosissa on myös kuivempia kankaita ja runsaasti pieniä lampia. Mielenkiintoinen metsästyskohde, jossa on hyvä metsäautotieverkosto. Metsäkanalintujen ja jänisten metsästyksen lomassa useat metsästäjät käyvät kohteella vesilinnun pyynnissä.
Alueella sijaitsee Karstulan Korkeakankaan tuulivoimapuisto. Katso lisätietoja metsästyksestä tuulivoimalan alueella.
1.12.2025
Pelkästään kirjojen siirtäminen eli ilmoitus maistraattiin ei tee metsästäjästä tai kalastajasta paikallista.
8.9.2025
Metsähallitus kehittää palveluitaan asiakaslähtöisesti. Yksi tärkeä kanava tässä työssä on Erä- ja luontoyhteisö, joka on vapaaehtoisten digitaalinen verkosto. Yhteisön jäsenet pääsevät osallistumaan eränkäynnin ja retkeilyn palvelujen kehittämiseen. Haemme nyt uusia jäseniä!
28.8.2025
Kanalinnustuksen vuorokausilupien myynti jatkuu 25.–29.8. alkaen aamuisin kello 9.00. Perjantaina 29.8. lupamyynti alkaa Pohjois-Pohjanmaalle ja Kainuuseen.
Vahangan pienriistakohteen neljästä alueesta itäisimmällä palstalla sijaitsee Karstulan Korkeakankaan tuulivoimapuisto. Metsästys on tuulipuiston alueella sallittu, mutta metsästäjän täytyy varoa ampumasta päin tuulivoimalarakenteita. Jäätävien olosuhteiden aikaan tuulivoimaloiden lähellä liikkumista on kuitenkin syytä välttää, koska voimaloista voi tippua alas irtoavaa lunta ja jäätä. Katso lisätietoja metsästyksestä tuulivoimalan alueella.
Majava- ja pienpetolupaan liittyy koiran irtipitoon liittyviä rajoituksia.
Tarkista rajoitukset huolellisesti lupaehdoista ja lupa-alueen kartasta.
Alueen matkailupalveluista löytyy tietoa seuraavilta sivuilta:
Alueella on retkeilypalveluja, kuten tulentekopaikkoja.
Lisätietoa alueesta ja sen retkikohteita voi hakea Luontoon.fi:ssä.
Lupia myydään ajalle:20.8.2025–30.4.2026
Lupia myydään ajalle:1.8.2025–30.4.2026
Lupia myydään ajalle:1.11.2025–30.4.2026
Lupia myydään ajalle:20.8.2025–28.2.2026
Lupia myydään ajalle:1.8.2025–28.2.2026