1.12.2025
Paikallisten oikeutta voidaan käyttää väärin
Pelkästään kirjojen siirtäminen eli ilmoitus maistraattiin ei tee metsästäjästä tai kalastajasta paikallista.
Manamansalo on tieyhteyksin saavutettava saari keskellä Oulujärveä. Manamansalon vapalupa-alue kuuluu Oulujärven retkeilyalueeseen ja Unescon suojeluksessa olevaan Geopark-verkostoon. Upeat hiekkarannat, helppokulkuinen mäntykangasmetsä, kristallinkirkkaat lammet ja viiden tähden leirintäalue tekevät Manamansalosta kaikenikäisten kalastajien suosikkikohteen.
Vapakalastusalueeseen kuuluu kymmenen erillistä lampea, joissa asustavat ahventen lisäksi siiat, harjukset ja taimenet. Särkisestä saaliiksi voi tavoitella pyyntikokoisena istutettua kirjolohta. Lähimmille kalapaikoille on vain muutaman minuutin kävelymatka leirintäalueelta. Tervetuloa kokemaan Manamansalon korkeatasoiset puitteet ja kirkkaat kalavedet!
1.1.–31.12.
1.12.2025
Pelkästään kirjojen siirtäminen eli ilmoitus maistraattiin ei tee metsästäjästä tai kalastajasta paikallista.
18.11.2025
Metsähallitus perustaa valtion vesialueille lähes sata uutta kalastuslupa-aluetta. Uusia kalavesiä ei tule, vaan kyse on siitä, että kohteet rajataan uudelleen. Kaikki kuluvan vuoden pyydysluvat ja poistuvien alueiden vapaluvat on ostettava viimeistään 30.11.2025.
7.11.2025
Vuoden 2026 vuosimaksun myynti on alkanut perjantaina 7.11.2025, joten kalastonhoitomaksun voi lunastaa vaikkapa Eräluvat.fi-palvelusta vaikkapa isänpäivä- tai joululahjaksi.
Tällä lupa-alueella tarvitset vapaluvan kaikkeen kalastamiseen – myös onkimiseen ja pilkkimiseen.
Lisäksi sinun tulee maksaa kalastonhoitomaksu, paitsi jos olet alle 18-vuotias, yli 70-vuotias tai täyttänyt vähintään 65 vuotta 31.12.2023 mennessä. Kalastonhoitomaksua ei kuitenkaan vaadita onkimiseen ja pilkkimiseen, mikäli käytät vain yhtä vapaa. Tällöin vapalupa riittää. Jos ongit tai pilkit usealla vavalla, sinun tulee ostaa vapalupa ja maksaa kalastonhoitomaksu.
Tarkista aina lupa-alueen sijainti tämän sivun karttaikkunasta tai PDF-kartasta. Avaamalla karttaikkunan suuremmaksi pääset tarkastelemaan lupa-alueen sijaintia tarkemmin.
Manamansalon leirintäalue: manamansalocamping.fi
Särkiseen istutetaan pyyntikokoista kirjolohta touko-syyskuussa 2–3 viikon välein. Lisäksi maalis-huhtikuussa tehdään 3 istutusta.
Lupa-alueen muihin vesiin istutetaan satunnaisesti taimenen, harjuksen ja siian poikasia.
Lupia myydään ajalle:1.1.–31.12.2025
Seuraavan kauden lupamyynti alkaa 16.12.2025 klo 09:00
Lupia myydään ajalle: 1.1.–31.12.2026