1.12.2025
Paikallisten oikeutta voidaan käyttää väärin
Pelkästään kirjojen siirtäminen eli ilmoitus maistraattiin ei tee metsästäjästä tai kalastajasta paikallista.
Metsähallituksen Emäjoen vapaluvalla saat kalastaa perholla tai vieheellä valtion vesialueilla, jotka sijaitsevat Emäjoen kalatalousalueella. Vapaluvan piiriin kuuluu pieniä ja keskikokoisia järviä, sekä niitä yhdistäviä jokialueita ja salmia. Itse Emäjoki ei kuulu lupa-alueeseen.
Lupa-alueella esiintyvät ja lisääntyvät kaikki alueelle tyypilliset kalalajit. Virtavesistä saaliiksi voi saada harjuksia tai taimenia. Järvien ahven- ja haukikannat ovat vahvat. Alueen isoimmissa järvissä on myös elinvoimaiset kuhakannat.
1.1.-31.12.
1.12.2025
Pelkästään kirjojen siirtäminen eli ilmoitus maistraattiin ei tee metsästäjästä tai kalastajasta paikallista.
18.11.2025
Metsähallitus perustaa valtion vesialueille lähes sata uutta kalastuslupa-aluetta. Uusia kalavesiä ei tule, vaan kyse on siitä, että kohteet rajataan uudelleen. Kaikki kuluvan vuoden pyydysluvat ja poistuvien alueiden vapaluvat on ostettava viimeistään 30.11.2025.
7.11.2025
Vuoden 2026 vuosimaksun myynti on alkanut perjantaina 7.11.2025, joten kalastonhoitomaksun voi lunastaa vaikkapa Eräluvat.fi-palvelusta vaikkapa isänpäivä- tai joululahjaksi.
Vapaluvan tarve riippuu siitä, millaisessa vesistössä ja kuinka monella vavalla ja vieheellä kalastat.
Tällä lupa-alueella tarvitset vapaluvan, mikäli viehekalastat virtavesissä. Lisäksi sinun tulee maksaa kalastonhoitomaksu, paitsi jos olet alle 18-vuotias, yli 70-vuotias tai täyttänyt vähintään 65 vuotta 31.12.2023 mennessä.
Jos viehekalastat vain yhdellä vavalla ja vieheellä virtaamattomissa vesissä, kuten järvillä tai järvilaajentumissa, kalastonhoitomaksun maksaminen riittää. Usealla vavalla tai vieheellä kalastaessasi tarvitset lisäksi vapaluvan.
Onkiminen ja pilkkiminen on kokonaan kielletty vaelluskalavesistöjen koski- ja virta-alueilla. Kalastusrajoitus.fi-palvelusta voit tarkistaa, onko kyseessä vaelluskalavesistö. Virtaamattomissa vesissä onkiminen ja pilkkiminen on sallittu maksutta yhdellä vavalla. Jos ongit tai pilkit usealla vavalla, sinun tulee ostaa vapalupa ja maksaa kalastonhoitomaksu.
Tarkista aina lupa-alueen sijainti tämän sivun karttaikkunasta. Avaamalla karttaikkunan suuremmaksi pääset tarkastelemaan lupa-alueen sijaintia tarkemmin.
Emäjoen vapalupa ei oikeuta kalastamaan esimerkiksi
yksityisvesillä,
Metsähallituksen muilla vapakalastuskohteilla,
yhteislupa-alueilla,
täyden kalastusoikeuden vuokravesillä eikä
erityisvesillä.
Emäjoen pääreittiä säännöstellään vesivoimatuotannon tarpeisiin. Vedenkorkeus säännöstellyillä vesialueilla vaihtelee siis vuodenajan mukaan, mikä kannattaa huomioida järvillä liikuttaessa.
Vapalupa-alueeseen kuuluu säännösteltyjä vesiä, joihin voimayhtiö istuttaa siikoja, taimenia, kuhia ja harjuksia kompensoidakseen säännöstelystä aiheutuvia haittoja.
Lisäksi Metsähallitus istuttaa säännöstelyalueen ulkopuolella sijaitseviin vesiin kesänvanhoja siianpoikasia.
Lupia myydään ajalle: 1.1.–31.12.2026
Lupia myydään ajalle: 1.1.–31.12.2026