Siirry pääsisältöön

Päijänteen yleisvesi 6021

Päijänteen yleisvesialueella on 9 151 hehtaarin verran pyydyslupavesiä.

Pyydyskalastusluvat vapaa-ajan- ja kotitarvekalastajille sekä kaupallisille kalastajille myy Metsähallitus. Viehekalastuksen luvat myy vanhan käytännön mukaan Etelä- ja Keski-Päijänteen kalatalousalue (ekpk.fi).

Alueella on myös paljon nähtävää alueen historiasta kiinnostuneille kulkijoille (siirry sivulle erähistoriakohteet ja Erakko Pylväläisen kalavedet).

Päijänteen yleisvesi

Pyydyskalastus
Kalenterivuosi
Verkko, Rysä, Katiska, Pitkäsiima, Syöttikoukku, Atrain, Harppuuna, Jousi
Ahven, Hauki, Järvilohi, Kuha, Made, Muikku, Siika, Taimen

Luvan ostaminen

Tällä alueella yhden pyydysluvan hinta on 12 euroa.

Luvat ovat pyynti- tai venekuntakohtaisia, ja ne ovat voimassa kalenterivuoden. Kalastajan on pidettävä lupa ja maksukuitti mukana kalastaessaan.

Perinteisistä muovisista pyydysmerkeistä luovuttiin vuonna 2020. Kalastajalle ei enää lähetetä erillisiä merkkejä luvan ostamisen jälkeen, vaan riittää, että kalastaja merkitsee pyydykseen nimensä ja puhelinnumeronsa.

Mistä luvan voi hankkia

 

Eräluvat-verkkokaupassa luvan voi maksaa yleisimmillä maksutavoilla (verkkokauppa.eraluvat.fi).

 

Eräluvat-sovelluksella voi ostaa pyydysluvat helposti ja nopeasti. Maksuvälineeksi käy debit- tai credit-kortti. Näin otat sovelluksen käyttöön.

 

Metsähallituksen kalastuslupia välittää myös Erälupien puhelinpalvelu, joka palvelee arkisin kello 9–15.

 

Lupaehdot

Alueen lupaehdot

Kalenterivuosi

Yhdellä pyynti- tai venekunnalla saa olla pyynnissä verkkoja enintään 240 metriä, ellei kyseinen pyynti- tai venekunta harjoita kaupallista kalastusta. Näin on määrätty kalastuslain 49. pykälässä.

Pyydyslupa ei oikeuta kaupalliseen kalastukseen. Kaupallisen kalastuksen luvat kalastajan täytyy hankkia erikseen. Lisätietoja kaupallisen kalastuksen luvista saa eräsuunnittelija Veijo Honkaselta soittamalla numeroon 040 571 4397 tai lähettämällä sähköpostia osoitteeseen veijo.honkanen@metsa.fi.

Tällä pyydyslupa-alueella on kiellettyä käyttää verkkoja, joiden solmuväli on 36–49 millimetriä (Pohjois-Savon ELY-keskuksen päätös 26.1.2023, POSELY/3320/2022).

Metsähallitus suosittelee, että solmuväliltään alle 35 millimetrin verkkoja käytetään vain muikun ja pikkusiian pyynnissä sellaisissa paikoissa ja sellaisena ajankohtana, ettei muita alamittaisia kaloja joutuisi saaliiksi.

Pyyntimitat ja rauhoitukset

Tällä lupa-alueella ovat voimassa seuraavat kalalajien pyyntimitat ja rauhoitusajat:

Kalalaji Pyyntimitta Rauhoitusaika
Järvilohi Vähintään 60 cm Ei rauhoitusaikaa tällä lupa-alueella
Rasvaevällinen taimen Kaiken kokoiset vapautettava Ympäri vuoden
Rasvaevätön taimen Vähintään 60 cm Ei rauhoitusaikaa tällä lupa-alueella
Kuha Vähintään 42 cm Ei rauhoitusaikaa

Muiden kalalajien osalta kalastajan tulee noudattaa kalastusasetuksen mukaisia pyyntimittoja ja rauhoitusaikoja.

Saaliskiintiöt

Tällä pyydyslupa-alueella saalismääriä ei ole rajoitettu.

Sallitut pyydykset

Pyydyslupa oikeuttaa käyttämään vaihtoehtoisesti seuraavia pyydyksiä:

  • yksi verkko, jonka pituus on enintään 31 metriä
  • yksi rysä tai mertapyydys, jonka korkeus on alle 1,5 metriä
  • 3 katiskaa
  • yksi pitkäsiima, jossa on enintään 100 koukkua
  • 10 syöttikoukkua
  • yksi atrain (tuulastuksessa), harppuuna tai jousi.

Yksi pyydyslupa oikeuttaa siis käyttämään kerrallaan vain yhdenlaista pyydystä. Yksi pyydyslupa ei siis salli esimerkiksi verkon ja katiskan pitämistä pyynnissä yhtaikaa, vaan sitä varten kalastaja tarvitsee kaksi pyydyslupaa.

Pyydysten merkintä

Seisovat pyydykset tulee merkitä kalastusta koskevan asetuksen 1360/2015 mukaisesti. Pyydyksiin on myös merkittävä kalastajan nimi ja puhelinnumero.

Asetus 1360/2015 on luettavissa Finlexin verkkosivulla (finlex.fi).

Katso tästä esitteestä, kuinka pyydykset merkitään oikein (PDF, 1 Mt).

Yleiset lupaehdot

Lupa on voimassa vasta sitten, kun se on maksettu. Kalastajan on pidettävä lupa ja maksutosite mukana kalastaessaan ja näytettävä ne Metsähallituksen valtuuttamalle valvojalle, jos valvoja sitä pyytää.

Luvan haltija on henkilö, jonka nimi on kirjattu lupaan. Hän vastaa kalastuksesta, jota luvalla harjoitetaan. Ennen kalastamista kalastaja on velvollinen varmistamaan, että hänen harjoittamansa kalastus on luvallista ja laillista.

Pyydyslupa on pyynti- tai venekuntakohtainen, ja se on voimassa kalenterivuoden.

Lupa on voimassa niillä Metsähallituksen vesialueilla, jotka on mainittu lupa-alueen vesialueluettelossa ja/tai lupa-alueen kartalla. Vesialueluettelo on PDF-tiedostona kohdekartan yhteydessä.

Metsähallitus voi perua luvan, mikäli lupaehtoja rikotaan.

Metsähallituksen lupamaksun lisäksi 18–69-vuotiaiden on suoritettava myös valtion kalastonhoitomaksu. Poikkeuksena ovat kalastajat, jotka ovat täyttäneet vähintään 65 vuotta 31.12.2023 mennessä: heidän ei tarvitse suorittaa maksua.

Lisätiedot

Tämän pyydyslupa-alueen vesiin istutetaan kesän vanhoja siian- ja kuhanpoikasia.