Hyppää sisältöön
Eräluvat.fi-tunnus
  • Yrittäjille
  • Ajankohtaista
  • Yhteystiedot
  • Hae sivustolta
Uutisiin
Kalastus
Metsästys
Tuvat
Maastoliikenne

8.9.2025

Erä- ja luontoyhteisössä kehität kanssamme metsästäjien, kalastajien ja luonnossa liikkujien palveluita

Metsähallitus kehittää palveluitaan asiakaslähtöisesti. Yksi tärkeä kanava tässä työssä on Erä- ja luontoyhteisö, joka on vapaaehtoisten digitaalinen verkosto. Yhteisön jäsenet pääsevät osallistumaan eränkäynnin ja retkeilyn palvelujen kehittämiseen. Haemme nyt uusia jäseniä!

Mikä on Erä- ja luontoyhteisö?

Erä- ja luontoyhteisö on Metsähallituksen perustama osallistava ryhmä, johon kuuluu noin 1000 jäsentä eri puolilta Suomea. Mukana on monenlaisia luonnossa liikkujia: metsästäjiä, kalastajia, retkeilijöitä, luontoharrastajia, aloittelijoita, kokeneita, nuoria, senioreita ja esteettömiä palveluita käyttäviä.  

Yhteisö toimii suljetulla digitaalisella alustalla, jossa jäsenet voivat osallistua muun muassa kyselyihin, keskusteluihin, päiväkirjatehtäviin ja haastatteluihin oman kiinnostuksensa mukaan. Yhteisön jäsenet ovat viimeisen lähes kolmen vuoden aikana päässeet osallistumaan mm. uudistuneiden Eräluvat.fi- ja Luontoon-palvelujen kehittämiseen. Metsästäjien ja kalastajien kanssa olemme kerryttäneet ymmärrystä siitä, miten palvelumme vastaisivat parhaiten heidän tarpeitaan. Olemme mm. käyneet keskusteluita tuulivoimaan, karttojen ja opasteiden käyttöön sekä yleisesti lupakäytäntöihin liittyen. Lisäksi yhteisössä on ollut tehtäviä, joiden avulla olemme parantaneet luontokohteilla sijaitsevia opasteita, taukopaikkoja ja turvallisuutta sekä jakaneet retkivinkkejä.  

Miksi kannattaa olla mukana?

  • Pääset vaikuttamaan eränkävijöiden ja retkeilijöiden palvelujen sekä retkikohteiden kehittämiseen.
  • Anna ääni luonnossa liikkujille – yhteisö edustaa monipuolisesti eri käyttäjäryhmiä.
  • Pääset testaamaan uutta ja kuulet kehityksestä ensimmäisten joukossa.
  • Ei sitoutumispakkoa – voit osallistua silloin kun sinulle sopii.
  • Osallistuminen on helppoa eikä vaadi erityisosaamista – riittää, että osaat käyttää digitaalista alustaa.  
  • Kaikenlaiset harrastajat ovat tervetulleita, tärkeintä on innostus kehittämistä kohtaan!

Kokemukset yhteisöstä

Yhteisön jäsenet ovat olleet tyytyväisiä monipuolisiin tehtäviin ja tehtävien aiheisiin. Jäsenet kokevat tärkeäksi mahdollisuuden vaikuttaa, osallistua ja kertoa kokemuksistaan omin sanoin​. Saadun palautteen pohjalta myös yhteisön toimintaa kehitetään aktiivisesti.  

Jäsenet ovat kuvanneet yhteisössä mukana oloa muun muassa näin:

”Aihepiirit ovat sydäntäni lähellä. Keskusteluissa on mielenkiintoisia ihmisiä.”

”Tuntuu että voi vaikuttaa asioihin edes jonkin verran. On myös hienoa, että meitä "tavallisia" metsän tallaajia kuunnellaan.”  

” Täällä on monen alan ja laajan ikäskaalan kokemusasiantuntijoita, retkelijöitä, vaeltajia, kalastajia, metsästäjiä, pyöräiljöitä jne. Tulee asiaa monesta suunnasta – hienoa!”

”Monipuolisia tehtäviä ja kyselyitä, joita on ollut kiva tehdä ja joihin on ollut kiva vastailla.”

Yhteisöön haetaan uusia jäseniä  

Erä- ja luontoyhteisöön haetaan mukaan uusia jäseniä aika ajoin, jotta yhteisö edustaisi eri käyttäjäryhmiä. Uusien jäsenten hausta ilmoitetaan Eräluvat.fi- ja Luontoon-palveluissa ja Metsähallituksen muilla kanavilla.

Nyt sinulla on mahdollisuus hakea mukaan Erä- ja luontoyhteisöön. Tällä hetkellä kaipaamme yhteisöön lisää etenkin aloittelevia metsästäjiä ja kalastajia. Voit vinkata hausta myös ystävällesi! Hakuaika päättyy 21.9.2025.

Täytä hakulomake (metsa.leanlab.co).

Metsähallitus-tunnus

Metsähallitus

PL 80 (Opastinsilta 12 C)

00521 Helsinki

Eräluvat

eraluvat@metsa.fi

+358 20 69 2424 (arkisin klo 9-15)

0,00€/min + pvm/mpm

Seuraa meitä

facebookinstagramtwitteryoutubelinkedin
Palaute Käyttöehdot Hankinta- ja peruutusehdot Tietosuojaseloste Saavutettavuusseloste