19.12.2025
Suden metsästys valtion alueilla
Metsähallitus myöntää metsästysluvat valtion alueille. Suden metsästykseen myönnettävä lupa riippuu siitä, kuinka suuri osa metsästysalueesta on valtion maita ja mitkä ovat alueen metsästysjärjestelyt.
19.12.2025
Metsähallitus myöntää metsästysluvat valtion alueille. Suden metsästykseen myönnettävä lupa riippuu siitä, kuinka suuri osa metsästysalueesta on valtion maita ja mitkä ovat alueen metsästysjärjestelyt.
18.12.2025
Valtion alueiden suosituin metsästyslupa eli kanalintulupa maksaa vuodenvaihteen jälkeen 22 euroa vuorokaudelta nykyisen 20 euron sijaan. Uutuutena valtion alueille perustetaan metsäkaurislupa.
1.12.2025
Pelkästään kirjojen siirtäminen eli ilmoitus maistraattiin ei tee metsästäjästä tai kalastajasta paikallista.
20.11.2025
Metsähallitus teki muutoksia poronhoitoalueen karhunmetsästyksen lupajärjestelyihin vuonna 2024. Toteutamme nyt kyselytutkimuksen, jolla selvitämme poronhoitoalueella karhua metsästävien mielipiteitä näistä muutoksista.
7.11.2025
Metsähallitus on päättänyt rakentaa Sodankylän Ala-Postojoelle väliaikaisen sillan turvaamaan metsätalouden toimintaa sekä alueella liikkumista. Alueella aiemmin sijainnut silta jouduttiin purkamaan nopealla aikataululla turvallisuuspuutteiden vuoksi. Väliaikaisen sillan on määrä valmistua marraskuun aikana. Metsähallitus alkaa myös suunnitella alueelle pysyvää siltaratkaisua.
23.10.2025
Eräluvat-palvelujen tietosuojaselostetta on päivitetty 23.10.2025 koskien kohtaa Henkilötietojen käyttö ja luovutukset.
22.10.2025
Silta on asetettu käyttökieltoon sekä purettavaksi sillan puutteellisen pystytyksen vuoksi. Purkutyöt aloitetaan maanantaina 27.10. Toimenpiteellä on merkittävä vaikutus Pomokairan eteläosan liikennejärjestelyihin.
26.9.2025
Metsähallitus kutsuu Lapissa asuvat ja kaikki aiheesta kiinnostuneet vastaamaan Lapin luonnonvarasuunnittelun kansalaiskyselyyn. Kysely on avoinna 26.9.–10.10.2025.
17.9.2025
Laajamittainen vieraspetojen pyyntihanke on tuottanut tulosta. Supikoirakanta on saatu laskuun useilla arvokkailla lintuvesillä, mikä turvaa vesilintujen pesimäolosuhteita.