Hyppää sisältöön
Eräluvat.fi-tunnus
  • Yrittäjille
  • Ajankohtaista
  • Yhteystiedot
  • Hae sivustolta
Uutisiin
Metsästys

28.5.2025

Kanalintulupien myynti alkaa 9.–13. kesäkuuta – tutustu uudistuneeseen Eräluvat.fi-palveluun etukäteen

Metsähallituksen vuorokausiluvat kanalintujen metsästykseen kaudelle 2025 tulevat myyntiin 9.–13. kesäkuuta. Eräluvat.fi-palvelu on uudistunut kokonaan, joten siihen on hyvä käydä tutustumassa etukäteen. Esimerkiksi kaikki vanhat käyttäjätilit ovat poistuneet uudistuksen myötä.

Viime marraskuussa toteutetussa uudistuksessa Eräluvat.fi-sivusto ja verkkokauppa yhdistyivät. Jokaisella lupa-alueella on nyt oma sivu, jolta löytyvät sekä alueen tiedot että sinne myytävät luvat. Jokaisella luvalla puolestaan on oma varaussivunsa.

Uutta on myös lupakiintiöiden entistä tarkempi esittäminen. Varauskalenterin yhteydessä on kerrottu alueelle myytävien kanalintulupien kokonaiskiintiö, ja jäljellä olevan päiväkohtaisen kiintiön näet kalenterista. Varauskalenterit ilmestyvät sivuille automaattisesti kello 9.00 myyntipäivän aamuna, eli sivuja ei tarvitse päivittää erikseen.

Katso lista muista muutoksista kohdasta Huomioi nämä muutokset.

Myynnin järjestelyt pääosin ennallaan

Metsähallituksen kanalintuluvat valtion alueille myydään kahdessa osassa. Ensimmäisessä vaiheessa, eli kesäkuussa, lupia myydään ainoastaan ajalle 10.9.–10.10.2025, sillä metsäkanalintujen lopullinen metsästysaika ei ole vielä tiedossa. Kesäkuussa myyntiin laitetaan noin puolet edellisen syksyn lupavuorokausien määrästä. Kiintiöt näet Kanalintulupa-sivulta.

Luvat tulevat myyntiin alueittain porrastettuna seuraavassa järjestyksessä:

  • 9.6. Etelä-, Länsi- ja Itä-Suomen alueet
  • 10.6. Enontekiö, Inari ja Utsjoki
  • 11.6. Salla, Savukoski, Pelkosenniemi, Sodankylä ja Kemijärvi
  • 12.6. Keminmaa, Kittilä, Kolari, Muonio, Pello, Rovaniemi, Ranua, Simo, Tervola, Ylitornio ja Posio
  • 13.6. Pohjois-Pohjanmaa ja Kainuu

Lupia voi ostaa tai varata Eräluvat.fi-palvelusta ja arkisin kello 9–15 myös puhelinpalvelusta, jonka numero on 020 69 2424 (hinta 0,00 € + pvm/mpm).

Lupien myynti jatkuu 16.8. alkavaan myyntitaukoon asti tai niin kauan kuin lupia on saatavilla. Myyntitauon aikana kiintiöt päivitetään juuri valmistuneiden riistalaskentatulosten perusteella. Näin lupien enimmäismäärä noudattelee aina kanalintukantojen suuruutta.

Lupamyynnin toinen vaihe alkaa kiintiöiden päivittämisen jälkeen 25. elokuuta. Toisessa vaiheessa lupia voidaan myydä koko kanalintujen metsästyskaudelle.

Huomioi nämä muutokset

Kaikki vanhat käyttäjätilit poistuivat viime marraskuussa, kun palvelu uudistui. Käy siis luomassa itsellesi tili etukäteen osoitteessa www.eraluvat.fi/tili/rekisteroidy/sahkoposti.

  • Vain kirjautuneena asiakkaana voit varata lupia ja maksaa ne myöhemmin. Myös maksetut luvat näkyvät käyttäjätililläsi.
  • Eräluvat-sovellus uudistui yhtä aikaa verkkopalvelun kanssa. Lataa uusi sovellus ja kirjaudu sisään samoilla tunnuksilla. Näin näet lupasi myös sovelluksessa.
  • Tilin luomiseen tarvitaan seuraavat tiedot: nimi, osoite, syntymäaika, sähköposti ja puhelinnumero. Lisäksi omiin tietoihin kannattaa tallentaa metsästäjänumero.
  • Metsähallituksen pienriistaluvat saa edelleen näkyviin myös Oma riista -palveluun. Luvat siirtyvät Oma riistaan, jos kirjaudut Eräluvat.fi-palveluun Oma riista -tunnuksillasi tai ilmoitat metsästäjänumerosi oikein lupaa ostaessasi. Mikäli ostat lupia myös muille henkilöille ja he haluavat lupansa näkyviin Oma riistaan, tarvitset myös heidän metsästäjänumeronsa.

Hankinta- ja peruutusehtoihin on hyvä tutustua etukäteen. Niissä kerrotaan, millaisia muutoksia tai peruutuksia tilauksiin on mahdollista tehdä. Ehdot ovat pitkät, mutta kanalintulupien kannalta olennaisimmat ehdot löytyvät kohdasta B.

Näin ostat kanalintuluvan uudistuneessa Eräluvat.fi-palvelussa:

1. Etsi alue

Ne pienriista-alueet, joille voit ostaa kanalinnustuksen vuorokausiluvan, näet tältä listalta. Voit suodattaa listaa sijainnin perusteella.

Klikkaamalla lupa-aluetta näet alueen esittelyn ja perustiedot. Painamalla ”Lue lisää” pääset kohteen sivulle. Myöhemmin, kun kohde on jo tuttu, voit siirtyä suoraan sinua kiinnostavaan lupaan esittelyn alapuolella olevalta Tuotteet-listalta.

Lista lupa-alueista. Itä-Suomussalmen tiedot on avattu oikeaan laitaan.

2. Tutustu alueen tietoihin ja lupiin

Lupa-alueen sivulta löytyvät nykyään sekä alueen tiedot että sinne myytävät luvat. Tutustu molempiin välilehtiin huolellisesti.

Itä-Suomussalmen pienriista-alueen sivu. Yläosassa kartta, jonka alla on tekstiä.

Kanalintuluvan pääset ostamaan Luvat-välilehdeltä valitsemalla ”varaa lupa”. Muista tutustua myös lupaehtoihin.

Lista lupatuotteista ja niiden myyntiajoista ja hinnoista.

3. Valitse ensin henkilömäärä, sitten metsästyspäivät

Varaussivulle ilmestyy kalenteri myyntiaamuna kello 9. Sivua ei tarvitse erikseen päivittää, vaan kalenterit latautuvat automaattisesti. Kalenterit eivät siis ole ennen myynnin alkamista näkyvissä. Jos haluat tutustua vastaavaan toteutukseen jo etukäteen, voit käydä tutkimassa esimerkiksi kalastuskohteiden kalentereita.

Aloita varaaminen valitsemalla kalenterin yläpuolelta, monelleko hengelle haluat varata luvat. Klikkaa tämän jälkeen haluamasi päivät kalenterista.

Varauskalenteri, jossa on päivämääriä 10.9. eteenpäin.

Huomaathan, että nykyään kanalintuluvat varataan kalenterista päivä kerrallaan, kun aiemmin oli mahdollista varata kerralla esimerkiksi viiden päivän luvat. Lupia voi edelleen ostaa useammalle päivälle, mutta päivät valitaan aina yksi kerrallaan. Muutos tehtiin sen vuoksi, että monissa tapauksissa asiakas ei saanut varattua lupia lainkaan, mikäli valitsi kestoksi useamman päivän. Jos kiintiö loppui yhdeltäkin päivältä kesken, ei lupia voinut siirtää ostoskoriin lainkaan. Muutos myös kannustaa varaamaan luvat ainoastaan niille päiville, jolloin aikoo aidosti metsästää. Näin luvat jakaantuvat tasaisemmin metsästäjien kesken.

Myös toinen muutos on astunut voimaan uudistuksen myötä: yhdellä tilauksella voit ostaa lupia enintään 5 henkilölle 7 vuorokaudeksi (5 * 7 vrk). Varaukseen voi jättää entiseen tapaan enintään 7 vuorokauden luvat.

4. Viimeistele tilaus

Kun luvat ovat ostoskorissa, ne ovat varattuina sinulle. Luvat säilyvät ostoskorissa 30 minuuttia, minkä jälkeen ne poistetaan automaattisesti, jos et vahvista tilaustasi.

Viimeistelläksesi tilauksesi tarkista ensin ostoskorin sisältö. Ostoskoriin pääset oikeasta yläkulmasta. Tässä vaiheessa voit vielä poistaa yksittäisiä lupia tilaukseltasi tai lisätä niitä.

Siirry sitten eteenpäin tarkistamaan tilaajan tiedot. Nämä tiedot tulevat automaattisesti, mikäli olet kirjautuneena sisään. Jos et vielä ole kirjautunut sisään tai luonut käyttäjätiliä, se kannattaa tehdä tässä vaiheessa joko kirjautumalla (hae tiedot kirjautumalla) tai luomalla käyttäjätili (luo tunnus). Voit myös jatkaa vierailijana eli kirjautumatta, mutta tällöin et voi jättää lupia varaukseen, vaan ne tulee maksaa heti.

Näkymä, jossa syötetään tilaajan nimi, syntymäaika ja muut tiedot.

Seuraavassa vaihessa lisää lupien käyttäjien tiedot valitsemalla luvan kohdalta "lisää". Voit helposti käyttää tilaajan tietoja ja/tai lisätä samat tiedot kaikille luville. Näin vältyt turhalta näppäilyltä. Varmista, että sinulla on kaikkien lupien käyttäjien nimi, osoite ja syntymäaika tiedossasi.

Yhtenä luvan käyttäjänä on aina automaattisesti tilaaja, mutta mikäli tilaat lupia vain muille, voit vaihtaa tilallesi toisen henkilön. 

Näkymä, jossa luville syötetään niiden käyttäjien tiedot.

5. Vahvista tilaus

Siirry vahvistusvaiheeseen ja tarkista tiedot vielä kerran.

Voit joko maksaa varauksen heti, tai jos olet kirjautunut palveluun sisään, voit jättää luvat varaukseen ja suorittaa maksun vasta eräpäivänä. Kesäkuussa myyntiin tulevien kanalintulupien eräpäivä on 15.8. Mikäli sinulla on valittuna yli 7 vuorokauden luvat, sinun tulee maksaa tilaus heti.

Huomaa myös, että muut ostoskorissa olevat tuotteet vaikuttavat varausmahdollisuuteen. Esimerkiksi kalastonhoitomaksu tulee aina maksaa heti, eli sen kanssa maksaminen vasta eräpäivänä ei ole mahdollista.

Kun tilauksesi on valmis, saat sähköpostiisi tilausvahvistuksen.

Neuvonta: Eräluvat-palvelunumero 020 69 2424 arkisin kello 9–15 (0,00 € + pvm/mpm) sekä eraluvat@metsa.fi.

Metsähallitus-tunnus

Metsähallitus

PL 80 (Opastinsilta 12 C)

00521 Helsinki

Eräluvat

eraluvat@metsa.fi

+358 20 69 2424 (arkisin klo 9-15)

0,00€/min + pvm/mpm

Seuraa meitä

facebookinstagramtwitteryoutubelinkedin
Palaute Käyttöehdot Hankinta- ja peruutusehdot Tietosuojaseloste Saavutettavuusseloste