Muutoksia pohjoisimman Lapin kalastuslupiin
Vapalupien myynti kolmen pohjoisimman kunnan alueella sijaitseville kalastuskohteille uudistuu vuoden 2023 alussa. Osa alueista jaetaan vyöhykkeisiin ja lupavalikoimaan tulee muutoksia.
Vapalupien myynti kolmen pohjoisimman kunnan alueella sijaitseville kalastuskohteille uudistuu vuoden 2023 alussa. Osa alueista jaetaan vyöhykkeisiin ja lupavalikoimaan tulee muutoksia.
Ruuhkautumisesta johtuen maastoliikennelupien käsittelyajat ovat pidentyneet normaalista 10–15 arkipäivästä.
Kalastuslupien myynti Metsähallituksen kalastuskohteille alkaa 15.12. Lupia voi ostaa Eräluvat-verkkokaupasta ja palvelunumeron kautta.
Maavoimien sotaharjoitus Kontio 22 on käynnissä Pohjois-Karjalassa 25.11.-2.12. Sotaharjoitus ulottuu monille Metsähallituksen metsästysalueille.
Peruskunnostettava Puukkohaaran silta on suljettuna läpikulkuliikenteeltä 24.11.–2.12. välisenä aikana tai kunnes korjaustyöt on saatu valmiiksi. Silta sijaitsee Tulppion metsästysalueella.
Metsähallituksen tulee arvioida uudelleen, miten sidosryhmälupia jatkossa myönnetään. Näin arvioi oikeuskansleri päätöksessään, joka koskee maksuttomista metsästysluvista eli niin sanotuista sidosryhmäluvista tehtyä kantelua.
Metsähallitus on vahvistanut aluekohtaiset kalastus- ja maastoliikennelupakiintiöt.
Boahtte jagi guolleváriiddikšunmáksu lea vuovdimassii Eräluvat-gávppis, -applikašuvnnas, -bálvalannummiris 020 69 2424, R-kioskkain ja luondduguovddážiin. Olles jagi guolleváriiddikšunmáksu máksá stáhtaráđi duorastaga dahkkon mearrádusain 47 euro.
Ensi vuoden kalastonhoitomaksu on myytävänä Eräluvat-kaupassa, -sovelluksessa, -palvelunumerossa 020 69 2424, R-kioskeissa ja luontokeskuksissa perjantaiaamuna 18.11. kello 9. Koko vuoden kalastonhoitomaksu maksaa valtioneuvoston torstaisella päätöksellä 47 euroa.