Toivakka 6663

Keski-Suomesta, läheltä Jyväskylän kaupunkia maastoa etsivälle metsästäjälle hyvä kohde. Toivakan kohde koostuu viidestä eri kokoisesta alueesta. Rajoittuu eteläisimmällä alueella Leivonmäen kansallispuistoon. Kohde on lähinnä kuivan maan aluetta.

Pienpetoluvalla koiran irtipito on sallittua ainoastaan pienpetojen metsästykseen.

Teeren soidinmetsästystä on rajoitettu alueella. Metsästysrajoitus kohdistuu vain merkittävimmille soidinalueille. Soidinmetsästykseltä on rauhoitettu ennakkotarkastelun perusteella Katajanevan -suoalue. Teeren metsästys on kiellettyä rajoitusalueella koko metsästyskauden ajan aamuisin kello 5:00–10:00 välisenä aikana. Muun riistan metsästys, samoin kuin teeren pyynti muina vuorokaudenaikoina, on kuitenkin sallittua. Rajoitusalueet on merkitty lupa-alueen karttaan sekä www.retkikartta.fi –karttapalveluun.

Huomioithan, että Toivakan metsästysalueen Luhangan kuntaan kuuluvalla lupa-alueen osalla metson ja teeren metsästysaika päättyy 10.10. Lupa-alueeseen kuuluvien muiden kuntien alueilla metson ja teeren metsästysaika on 10.9.-10.11. Pyytä saa metsästää koko alueella 10.12. saakka.

Toivakka

8124 ha
Ei
Kanalinnut, Vesilinnut, Pienpedot, Jänis
Kanalinnut, Vesilinnut ja jänis
Kanalinnut, Pienpedot
Kanalinnut, jänis,

Kohdekartta

Muu Suomi, Jyväskylä Luhanka Toivakka

Vuorokausilupa

Metsästyksen kestävyyden varmistamiseksi jokaiselle lupa-alueelle on määritelty myytävien lupien enimmäismäärä. Lupia myydään kunnes tämä määrä saavutetaan.

Lupakohtaiset saaliskiintiöt on kerrottu lupaehdoissa. Alle 15-vuotias voi metsästää pienriistaa 18 vuotta täyttäneen aseen hallussapitoluvan omaavan henkilön metsästysluvan saaliskiintiöön tämän välittömässä valvonnassa.

Kanalintuluvat

Vuorokausilupa Hinta
1 vrk 17 €
Alle 18-vuotias, 1-7 vrk 10 €
Vuonna 2019 Etelä-, Länsi- ja Itä-Suomen alueilla myynti alkaa 10.6. ja 26.8.

Vesilintu- ja jänisluvat

Vuorokausilupa Hinta
1 vrk 10 €
Alle 18-vuotias, 1-7 vrk 10 €

Luvat tulevat myyntiin 17.6.2019.

 

Verkkokaupasta voit ostaa luvat suoraan ja maksaa yleisimmillä maksutavoilla.

 

Metsähallituksen pienriistalupia välittää myös erälupien puhelinpalvelu. Avoinna arkisin 9-16.

 

Kanalintujen kausiluvat

Kausilupa on hyvä vaihtoehto, jos haluat metsästää usein samalla alueella, ja sinulle ei ole mahdollisuutta metsästää jonkin metsästysseuran mailla.

Lupa Hinta
Kausilupa (1.8.-30.4.) 130 €
Jousimetsästäjän kausilupa 65 €

 

Hakuaika vuonna 2019

Kausilupaa voit hakea aina metsästyskautta edeltävänä keväänä. Kausilupien hakuaika on vuosittain 1.4.–30.4. klo 16:00. Kuun viimeisen päivän sattuessa viikonlopulle haku päättyy seuraavana arkipäivänä klo 16:00.

Lupahakujärjestelmä >

Kausilupaa kannattaa hakea sähköisesti. Näin voit hyödyntää myös edellisvuoden hakemuksesi. Järjestelmä on avoinna hakuaikana. Lupahakemukset vastaanottavat ja käsittelevät Metsähallituksen eräsuunnittelijat.

Lupahakulomake (PDF) >

Voit myös täyttää lomakkeen ja palauttaa sen lupa-aluetta vastaavaan toimipaikkaan hakuaikana.

 

Muut kausiluvat

Kausilupa on hyvä vaihtoehto, jos haluat metsästää usein samalla alueella, ja sinulle ei ole mahdollisuutta metsästää jonkin metsästysseuran mailla.

Luvat tulevat myyntiin 17.6.2019.

Vesilintu- ja jänisluvat

Huomioithan, ettei vesilintu- ja jäniskausilupia enää haeta lupahakujärjestelmän kautta. Niitä voi ostaa verkkokaupasta tai palvelunumerosta, aivan kuten lyhytaikaisia lupia vesilinnun ja jäniksen metsästykseen.

Lupa Hinta
Osakausilupa (voimassa 1.11.-30.4.) 55 €

 

Koko kauden kausilupia vesilinnulle ja jänikselle ei ole saatavilla tälle alueelle.

Pienpetoluvat

Lupa Hinta
Kausilupa (1.8.-30.4.) 10 €
 

Verkkokaupasta voit ostaa luvat suoraan ja maksaa yleisimmillä maksutavoilla.

 

Metsähallituksen pienriistalupia välittää myös erälupien puhelinpalvelu. Avoinna arkisin 9-16.

 

Lupaehdot

Saaliskiintiöt ja saalispalaute

Kanalintuluvat

Kanalintuluvat oikeuttavat metsästämään kaikkea pienriistaa poislukien majavaa. Luvalla saa metsästää myös pienpetoja, oravaa, piisamia, villisikaa, sekä rauhoittamattomia lintuja: korppia (poronhoitoalueella), varista, harakkaa, harmaalokkia, merilokkia ja räkättirastasta. Pienpetoja ovat kettu, supikoira, minkki, näätä, kärppä, hilleri ja mäyrä.

Vuorokausilupa

4 saaliseläintä / vrk seuraavin rajoituksin

  • Enintään 2 metsäkanalintua / vrk, joista enintään 1 metso
  • Enintään 2 metsoa / metsästyskausi kaikilta Metsähallituksen lupa-alueilta yhteensä
  • Pienpeto-, villisika- ja vahinkolintusaalista ei  ole kiintiöity

Nuorisoluvissa on samat kiintiöt kuin kanalintujen vuorokausiluvissa.

Kausilupa

20 saaliseläintä / kausi seuraavin rajoituksin

  • Enintään 10 metsäkanalintua
  • Enintään 2 metsäkanalintua / vrk, joista enintään 1 metso
  • Enintään 2 metsoa / metsästyskausi kaikilta Metsähallituksen lupa-alueilta yhteensä
  • Pienpeto-, villisika- ja vahinkolintusaalista ei  ole kiintiöity

Vesilintu- ja jänisluvat

Vesilintu- ja jänisluvat oikeuttavat metsästämään kaikkea pienriistaa poislukien kanalinnut ja majava. Luvalla saa metsästää myös pienpetoja, oravaa, piisamia, villisikaa, sekä rauhoittamattomia lintuja: korppia (poronhoitoalueella), varista, harakkaa, harmaalokkia, merilokkia ja räkättirastasta. Pienpetoja ovat kettu, supikoira, minkki, näätä, kärppä, hilleri ja mäyrä.

Vuorokausilupa
  • 3 saaliseläintä / vrk
  • Pienpeto-, villisika- ja vahinkolintusaalista ei  ole kiintiöity
Kausilupa
  • 15 saaliseläintä / kausi
  • Pienpeto-, villisika- ja vahinkolintusaalista ei  ole kiintiöity

Majavalupa

Lupa oikeuttaa metsästämään majavan lisäksi myös kaikkia pienpetoja, piisamia, oravaa, villisikaa sekä rauhoittamattomista linnuista korppia (poronhoitoalueella), varista, harakkaa, harmaalokkia ja merilokkia. Pienpetoja ovat kettu, supikoira, minkki, näätä, kärppä, hilleri ja mäyrä.

2 majavaa / kausi
Pienpeto-, villisika- ja vahinkolintusaalista ei  ole kiintiöity

Pienpetolupa

Luvalla on mahdollista metsästää ilman kiintiötä kaikkia pienpetoja, piisamia, oravaa, villisikaa sekä rauhoittamattomista linnuista korppia (poronhoitoalueella), varista, harakkaa, harmaalokkia ja merilokkia. Pienpetoja ovat kettu, supikoira, minkki, näätä, kärppä, hilleri ja mäyrä.

Näille lajeille ei ole asetettu saaliskiintiötä.

Metsästysaika

Rauhoitusajan ulkopuolella lajin laillisena metsästysaikana.

Maa- ja metsätalousministeriö voi asetuksella kieltää tai rajoittaa riistaeläinlajien metsästystä. Tarkista metsästysajat aina ennen metsästykseen ryhtymistä. Lisätietoja www.riista.fi ja www.mmm.fi.

Kanalintujen osalta katso myös tiivistelmä metsästysajoista Metsähallituksen lupa-alueilla (PDF, 373 kt) >

Aluekohtaiset poikkeukset

Pienpetoluvalla koiran irtipito on sallittua ainoastaan pienpetojen metsästykseen.

Teeren soidinmetsästystä on rajoitettu alueella. Metsästysrajoitus kohdistuu vain merkittävimmille soidinalueille. Soidinmetsästykseltä on rauhoitettu ennakkotarkastelun perusteella Katajanevan -suoalue. Teeren metsästys on kiellettyä rajoitusalueella koko metsästyskauden ajan aamuisin kello 5:00–10:00 välisenä aikana. Muun riistan metsästys, samoin kuin teeren pyynti muina vuorokaudenaikoina, on kuitenkin sallittua. Rajoitusalueet on merkitty lupa-alueen karttaan sekä www.retkikartta.fi –karttapalveluun.

Yleiset lupaehdot

Metsästäjien tulee antaa aina saalispalaute riippumatta siitä, onko saanut saalista vai ei (metsästyslaki 46§). Jätä saalispalaute ensisijaisesti internetissä osoitteessa: www.eraluvat.fi/saalispalaute.

  • Huomautukset luvasta on tehtävä 7 päivän kuluessa laskun saapumisesta.
  • Luvan maksamatta jättäminen ei ole peruutus. Luvan peruuttaminen on tehtävä aina ennen laskun eräpäivää soittamalla erälupien palvelunumeroon 020 69 2424 tai sähköpostitse eraluvat@metsa.fi.
  • Maksamaton ja peruuttamaton lupa peritään jälkikäteen asiakkaalta.
  • Lupaa maksettaessa on aina ehdottomasti käytettävä laskun viitettä.
  • Lupa ja maksukuitti on oltava mukana metsästettäessä.
  • Jos luvan saaja metsästää tai muutoin menettelee vastoin lupaehtoja tai rikkoo metsästyslakia tai -asetusta, lupa voidaan peruuttaa välittömästi.

Tämä lupa ei ole esteenä lupa-alueella tehtäville metsänhoito-, maanmittaus- ja vastaaville töille, eikä luvansaajalla ole oikeutta vaatia korvausta näistä toimenpiteistä metsästykselle mahdollisesti aiheutuvista haitoista.Tulenteko on sallittu oksista ja hakkuutähteistä, mutta ei keloista, eikä Metsähallituksen tielle tai tiealueelle.

Tarkista metsästysajat aina ennen metsästystä sivuilta www.riista.fi tai www.mmm.fi

Tutustu peruutusehtoihin >