1.12.2025
Paikallisten oikeutta voidaan käyttää väärin
Pelkästään kirjojen siirtäminen eli ilmoitus maistraattiin ei tee metsästäjästä tai kalastajasta paikallista.
Kumpuileva hämäläismaasto Evolla on tuttu kohde eteläsuomalaisille metsästäjille. Monipuoliselta ja laajalta alueelta löytyy sopivaa maastoa vaikkapa pystykorvalla, seisojalla tai ajokoiralla metsästäville. Moni aloittaa myös vesilinnustuskautensa Evolta. Metsästyksen lomassa voi käydä Niemisjärvien virkistyskalastuskohteella lohikalan pyynnissä.
Metsästysajat voivat vaihdella lupa-alueen sisällä. Katso lisätietoja tältä sivulta kohdasta Huomioitavaa tällä alueella.
1.12.2025
Pelkästään kirjojen siirtäminen eli ilmoitus maistraattiin ei tee metsästäjästä tai kalastajasta paikallista.
8.9.2025
Metsähallitus kehittää palveluitaan asiakaslähtöisesti. Yksi tärkeä kanava tässä työssä on Erä- ja luontoyhteisö, joka on vapaaehtoisten digitaalinen verkosto. Yhteisön jäsenet pääsevät osallistumaan eränkäynnin ja retkeilyn palvelujen kehittämiseen. Haemme nyt uusia jäseniä!
28.8.2025
Kanalinnustuksen vuorokausilupien myynti jatkuu 25.–29.8. alkaen aamuisin kello 9.00. Perjantaina 29.8. lupamyynti alkaa Pohjois-Pohjanmaalle ja Kainuuseen.
Metsästysajat voivat vaihdella lupa-alueen sisällä. Tarkista metson, teeren ja pyyn metsästysajat Suomen Riistakeskuksen sivuilta (riista.fi).
Metsästys on kielletty alueen luonnonsuojelualueilla (Sudenpesänkankaan suojelualue, Kotisten aarnialue ja Haarajärven suojelualue).
Metsästysalueelle myydään vain lyhytaikaisia vuorokausilupia (1-7 vrk).
Lyhytaikaisilla vuorokausiluvilla saa metsästää myös pienpetoja.
Lupa-alueelle ei myydä erikseen pienpetolupia.
Lupa ei oikeuta kanadanmajavan metsästykseen.
Alueen matkailupalveluista löytyy tietoa seuraavilta sivuilta:
Alueella on retkeilypalveluja, kuten tulentekopaikkoja.
Lisätietoa alueesta ja sen retkikohteita voi hakea Luontoon.fi:ssä.
Lupia myydään ajalle:10.9.–10.12.2025
Lupia myydään ajalle:1.8.2025–28.2.2026