Siirry pääsisältöön

Hossa 5502

Hossan vapalupa-alue sijaitsee Suomussalmen kunnan koillisosassa, satavuotiaan Suomen kunniaksi perustetussa Hossan kansallispuistossa. Hossa on pääosin mäntykankaiden verhoamaa harjumaisemaa. Harjujen väleissä on yli sata järveä ja lampea sekä lukuisia puroja ja jokia. Helposti tavoitettavat vedet ovat pääosin karuja ja kirkasvetisiä.

Hossassa on luontaisesti vahvat ahven- ja siikakannat, ja lisäksi lupa-alueen järviin ja lampiin tehdään taimenen ja harjuksen poikasistutuksia. Hyvien ravinto-olosuhteiden, muun muassa runsaslukuisen järvikatkakannan, ansiosta Hossan vesissä kalat menestyvät hyvin ja kasvavat isoiksi. Hossanjoen saalisvarmuutta parannetaan lisäksi pyyntikokoisen taimenen istutuksilla. Huosius- ja Keihäslampeen istutetaan ympäri vuoden pyyntikokoista kirjolohta.

Lupa-asiat kannattaa hoitaa kuntoon hyvissä ajoin ennen reissua joko Eräluvat-verkkokaupassa tai puhelimitse. Lisätietoa kohdassa Luvan ostaminen.

Hossa

Vapakalastus
Pääsääntöisesti kalenterivuosi. Tarkista kalastusajan poikkeukset lupaehdoista.
Heittokalastus, Pilkkiminen, Perhokalastus, Uistelu
Ahven, Harjus, Taimen, Siika
Luontaisten lajien poikasistutuksia, Pyyntikokoisen kalan istutuksia, Luontainen kalasto, ei istutuksia
Tulentekopaikka, Laavu, Mökki, Kelluntarengas, Vuokravene, Liikuntarajoitteisille sopiva

Luvan ostaminen

Tällä vapalupa-alueella luvan voimassaoloajaksi asiakas voi valita kolme tuntia, 24 tuntia tai seitsemän vuorokautta. Vapalupien hinnat ovat seuraavat:

Luvan voimassaoloaika Luvan hinta
3 tuntia 12 €
24 tuntia 18 €
7 vuorokautta 90 €

Alle 18-vuotias saa vapaluvan puoleen hintaan.

Alle 15-vuotias voi kalastaa samaan seurueeseen kuuluvan aikuisen vapaluvalla samaan saaliskiintiöön, jolloin hän ei tarvitse omaa vapalupaa. Yksin kalastava alle 15-vuotias voi hankkia maksuttoman viikkoluvan Eräluvat-verkkokaupasta. Maksutonta lupaa koskevat samat lupaehdot kuin maksullista viikkolupaa.

Perhe voi ostaa perheluvan, jonka hinta ja saaliskiintiö on kaksinkertainen yhden hengen lupiin verrattuna. Perheeksi luetaan alle 18-vuotiaat lapset ja heidän vanhempansa tai huoltajansa sekä avio- ja avoparit.

Hossan vapalupa seitsemäksi vuorokaudeksi oikeuttaa kalastamaan myös Kylmäluoman 4525 vapalupa-alueella. Siellä kalastaessa on noudatettava kyseisen lupa-alueen sääntöjä.

Mistä luvan voi hankkia

 

Eräluvat-verkkokaupassa vapaluvan voi maksaa yleisimmillä maksutavoilla (verkkokauppa.eraluvat.fi).

 

Metsähallituksen kalastuslupia välittää myös Erälupien puhelinpalvelu, joka palvelee arkisin kello 9–16.

 

Sovelluksella voit ostaa vapaluvan helposti ja nopeasti. Maksuvälineeksi käy debit- tai luottokortti. Näin otat sovelluksen käyttöön.

 

Mobiililuvat ovat poistuneet käytöstä 1.1.2020 operaattorin luovuttua järjestelmän ylläpidosta.

 

 

Suomussalmi: TB Turjanhovi, Hossan luontokeskus (luontoon.fi) 
Pudasjärvi: Neste Pudasjärvi
Kuusamo: Kiutamajat
Kontiomäki: Kainuun Tähti Oy / Neste Kontiomäki

Lupaehdot

Alueen lupaehdot

Pääsääntöisesti kalenterivuosi. Tarkista kalastusajan poikkeukset lupaehdoista.

Kalastusajan poikkeukset

Hossanjoella on kiellettyä kalastaa 1. syyskuuta – 31. toukokuuta.

Tarkista lakisääteiset rauhoitusajat lupaehtojen kohdasta Pyyntimitat ja rauhoitukset.

Mihin lupa oikeuttaa

Kaikkeen kalastamiseen Hossan vapalupa-alueella täytyy hankkia vapalupa Hossa 5502. Tämä vapalupa oikeuttaa viehekalastukseen uistimella, perholla tai jigillä sekä onkimiseen ja pilkkimiseen.

Vapalupa-alueella Hossa 5502 eivät päde yleiskalastusoikeudet, joten siellä on kiellettyä kalastaa kalastonhoitomaksun viehekalastusoikeudella sekä onkia ja pilkkiä, ellei ole hankkinut vapalupaa. Päätöksen yleiskalastusoikeuksien rajoittamisesta on tehnyt Lapin ELY-keskus.

Kalastusvälineet ja syötit

Vapalupa-alueella Hossa 5502 on kiellettyä käyttää syöttitahnoja, silikonipalloja ja vastaavia keinotekoisia syöttejä sekä täkyraksia.

Rannalta, ankkuroidusta veneestä tai jäältä kalastaessaan kalastaja saa käyttää yhtä (1) vapaa, jossa on yksi siima. Vavan on oltava kalastajan kädessä tai käden ulottuvilla, enintään kahden metrin päässä. Vapaa ei saa jättää yksin pyyntiin. Soutu-uistelussa ja perhonsoudussa yksi kalastaja saa käyttää enintään kahta (2) vapaa, joissa molemmissa on yksi siima.

Hossanjoen perhokalastusalueella kalastaessa saa käyttää ainoastaan perhokalastusvälineitä.

Vesikulkuneuvot

Omaa venettä, kanoottia ja kelluntarengasta saa käyttää kalastukseen Iso-Valkeaisella, Keski-Valkeaisella, Ala-Valkeaisella, Pitkä-Hoilualla ja Kokalmuksella sekä reittivesillä. Kelluntarengasta saa käyttää edellä mainittujen vesien lisäksi myös Kirkasvetisellä.

Umpi-Valkeaisen sekä Pitkä-Hoiluan ja Kokalmuksen rannoilla on vuokraveneitä, joita voi vuokrata Hossan luontokeskukselta.

Veneen pitkäaikaiseen säilyttämiseen kansallispuiston alueella täytyy hankkia erillinen lupa. Lisätietoa luvasta voi pyytää lähettämällä sähköpostia osoitteeseen pentti.hamunen(a)metsa.fi tai soittamalla numeroon 0400 291 014.

Kalastuksessa on kiellettyä käyttää perämoottoria, myös sähköllä toimivaa.

Hossan kansallispuistossa kalastaminen

Hossan kansallispuistossa on useita sellaisia lampi- ja järvivesiä, jotka eivät kuulu Hossan vapalupa-alueeseen. Näillä vesillä pätevät yleiskalastusoikeudet, joista on säädetty kalastuslain 7. pykälässä. Onkiakseen ja pilkkiäkseen kyseisillä lampi- ja järvivesillä henkilön ei siis tarvitse maksaa kalastonhoitomaksua eikä ostaa vapalupaa. Myös viehekalastus yhdellä vavalla on näillä lampi- ja järvivesillä sallittua henkilöille, jotka ovat maksaneet kalastonhoitomaksun tai ovat alle 18-vuotiaita tai 65 vuotta täyttäneitä.

Pyyntimitat ja rauhoitukset

Tällä lupa-alueella ovat voimassa seuraavat kalalajien pyyntimitat ja rauhoitusajat:

Kalalaji Pyyntimitta Rauhoitusaika
Rasvaevällinen taimen Vähintään 60 cm Koski- ja virta-alueilla 1.9.–30.11.
Rasvaevätön taimen Vähintään 50 cm Koski- ja virta-alueilla 1.9.–30.11.
Harjus Vähintään 35 cm 1.4.–31.5.

Muiden kalalajien osalta kalastajan tulee noudattaa kalastusasetuksen mukaisia pyyntimittoja ja rauhoitusaikoja.

Saaliskiintiöt ja saalispalaute

Kalastaja saa ottaa saaliikseen enintään niin monta lohikalaa, kuin seuraavassa taulukossa lukee:

Luvan voimassaoloaika Enimmäissaalis
3 tuntia 1 lohikala
24 tuntia 1 taimen tai 3 kirjolohta, harjusta tai siikaa
7 vuorokautta 2 lohikalaa vuorokaudessa

Tässä kiintiötaulukossa lohikala tarkoittaa taimenta, kirjolohta, harjusta ja siikaa.

Muiden kalalajien saalismääriä ei ole rajoitettu.

24 tunnin saaliskiintiötä ei voi kasvattaa hankkimalla useita lupia samalle 24 tunnin ajanjaksolle.

Kalastuksen jälkeen kalastajan tulee tehdä saalisilmoitus osoitteessa www.tuikki.fi. Ilmoitathan myös, kuinka monta kalaa vapautit.

Lisätiedot

Alueen palvelut

Hossan kansallispuistossa on retkeilyrakenteita, kuten nuotiopaikkoja, laavuja, merkittyjä retkeilyreittejä sekä autiotupia, joita sekä retkeilijät että kalastajat voivat hyödyntää. Hossassa on erittäin monipuolinen mökkitarjonta sekä luontokeskus, josta saa kalastuslupien, neuvonnan ja opastuksen lisäksi myös kahvila- ja ravintolapalveluita. Luontokeskus vuokraa myös kämppiä, veneitä, kanootteja, kajakkeja sekä kalastus- ja retkeilyvälineitä.

Esteettömät kalastuspaikat

Hossassa on liikuntarajoitteisille soveltuvia, estettömiä kalastuspaikkoja. Opastuskeskuksen lähistöllä sijaitsevalle Huosilammelle pääsee kalastamaan kirjolohta pyörätuolilla. Lammella on neljä heittolaituria, jotka on uusittu vuonna 2017. Yhteensä lammen rannalla on noin 600 metriä esteetöntä, sorastettua ja osin puurakenteista polkua.

Kesällä 2017 avautui myös täysin uusi esteetön kalastuspaikka Somerjoen Lihapyörteen alueelle, jonne on rakennettu kosken kupeeseen esteetön heittolaituri. Värikallion pysäköintialueelta laiturille on matkaa sorastettua polkua pitkin noin 200 metriä.

Pitkä-Hoilua-järven pohjoispäässä olevalle pysäköintipaikalle pääsee autolla. Siellä on pyörätuolia käyttävälle soveltuva käymälä, nuotiopaikka ja venelaituri. Pitkä-Hoilualla on myös vuokraveneitä, joita varataan luontokeskuksesta.   

Jatkonsalmen, Huosiusjärven, Hirvastuvan ja Peurapirtin vuokrakämpillä on laiturit, joilla on mahdollista päästä pyörätuolista veneeseen. 

Luontokeskuksessa on kaksi vuokrattavaa sähköskootteria ja yksi lainattava rollaattori. Voit ladata pyörätuolien akkuja luontokeskuksessa. Lue lisää Hossan esteettömistä palveluista Luontoon.fi:stä.

 

Vinkit

Umpi-Valkeainen on yksi suosituimmista kalastuskohteista Hossassa. Se on kaksiosainen suppalampi, jonka keskellä on matala salmi. Lammen pohjoispuoli on pienempi ja matalampi, joten se soveltuu hyvin rannalta kalastamiseen. Tavoitelluimmat kalat ”Umpparissa” ovat ahven ja taimen, jotka kasvavat yllättävän isoiksi lammen pieneen kokoon nähden. Kalojen huimaa kasvua selittää lammessa esiintyvä kymmenpiikki, joka on ihanteellista ravintoa näille petokaloille. Tämä kannattaa muistaa vieheitä valitessa. Umpi-Valkeaisessa on myös harjusta, jota istutetaan taimenen tapaan pienpoikasena. Rannalla on vuokraveneitä, joita voi varata luontokeskuksesta.

Iso-Valkeaisessa on upeita ahvenia, taimenia, harjuksia sekä jättimäisiä siikoja, joita kalastajat palaavat yrittämään kerta toisensa jälkeen pilkkien ja uistellen. Hyviä paikkoja Iso-Valkeaisessa ovat syvänteiden ja saarten reuna-alueet sekä niiden läheiset matalikot ja karikot. Kirkkaan veden vuoksi kalat ovat hyvin arkoja eivätkä suostu maistamaan mitä tahansa eteen sattuvaa suupalaa, joten kalastus Iso-Valkeaisella on haastavaa. Myös siellä kalastamista voi tehostaa lihaskäyttöisellä vuokraveneellä.

Pitkä-Hoilua on alueen suurimpia järvivesiä. Se on erityisesti soutu-uistelijoiden suosima kohde, sillä järven selällä muikkua troolaavat taimenet ovat helpoiten tavoitettavissa veneen avustuksella. Pitkä-Hoiluaan istutetaan taimenen poikasia, jotka menestyvät hyvin järvessä esiintyvän muikun ansiosta. Suurimmat pilkillä ja uistelemalla saadut taimenet ovat olleet 3–5 kilon järkäleitä. Lisäksi Hoiluassa elää suurikokoista siikaa ja ahventa. Toisin kuin suppalampien vesi, Pitkä-Hoiluan vesi on hieman humuksen värjäämää. Vuokraveneitä voi tiedustella opastuskeskuksesta.

Hyviä ahvenpaikkoja on muuallakin kuin eniten kalastetuilla vesillä. Kansallispuiston karttaa tarkastelemalla voit löytää itsellesi hienon ahvenlammen. Näiden kalavesien kyrmyniskoja kalastavat varsin harvat, joten monesti lammilla saa kalastaa aivan omassa rauhassa.

Hossanjoen kosket on kalataloudellisesti kunnostettu 1990-luvulla. Lupa-alueen viiden kilometrin pituisella matkalla on noin kymmenkunta erilaista koskea, joissa elää luontaisesti vahvoja harjuskantoja. Lisäksi alueelle istutetaan pyyntikokoista taimenta. Ajoittain on myös mahdollisuus todellisiin kehukaloihin, kun Kiantajärvestä nousee järvitaimenia Hossanjoen yläosiin. Erityisesti alkukesästä viehettä kovasti tukistava tärppi voi tuoda terveisiä Kiannan kirkaskylkiseltä taimenelta.

Hossan muut jokikalastuskohteet kuten Perangan- ja Somerjoen reitit sekä Iikoski tarjoavat myös koskikalastusmahdollisuuksia. Näissä vesissä esiintyy harjusta, mutta paikoin on mahdollisuudet myös taimeneen.

Kalaveden hoito

Keihäslampeen ja Huosilampeen istutetaan pyyntikokoista kirjolohta säännöllisesti, ympäri vuoden. Kesäkaudella Hossanjokeen istutetaan säännöllisesti pyyntikokoista taimenta. Umpi-Valkeaiseen ja Iso-Valkeaiseen istutetaan vuosittain taimenen ja harjuksen poikasia.