Hyppää sisältöön
Eräluvat.fi-tunnus
  • Yrittäjille
  • Ajankohtaista
  • Yhteystiedot
  • Hae sivustolta

Kalastusoikeuden vuokraaminen

Metsähallitus voi harkinnanvaraisesti vuokrata hallinnoimansa vesialueen kalastusoikeuden yksityishenkilöille, yhteisöille tai yrityksille. Useimmiten vuokrakohteena on pieni lampi tai järvi. Kalastusvuokrasopimukset laaditaan aina määräaikaisina, enimmillään 10 vuodeksi.

Tyypillisesti asiakas vuokraa vesistön siian istuttamista varten. Toinen yleinen peruste vuokraamiselle on vesialueiden hoidon yhtenäistäminen, jolloin esimerkiksi osakaskunta tai muu vesialueen omistaja vuokraa vesistöstä Metsähallituksen hallinnoiman valtion vesialueen. Tällöin koko vesialuetta on helpompaa hoitaa yhtenäisesti ja järjestää kalastus siten, että se tukee kalaveden hoidon ja käytön tavoitteita.

Joissain tapauksissa vuokralainen voi olla esimerkiksi kalastusmatkailuyritys, joka tarjoaa asiakkailleen yksityisiä kalastustapahtumia tai tuottaa kohteella ohjelmapalveluita. Mikäli vuokrasopimus laaditaan kalastusmatkailupalveluja tuottavalle yritykselle, tarvitaan lisäksi kalastusmatkailun yhteistyösopimus. Kalastusmatkailun yhteistyösopimuksesta voit lukea lisää yrittäjien omilta sivuilta.

Tällä sivulla

Vuokrauksen säännöt

Kalastusoikeuden vuokraamista ohjaa kalastuslaki. Vuokraveden hoitoa puolestaan määrittelevät kalatalousalueiden käyttö- ja hoitosuunnitelmat.

Metsähallituksen kalastusvuokrasopimuksen vakioehdot ovat:

  • Istutukset ovat sallittuja niiden kalalajien ja -kantojen osalta, jotka on määritelty ja hyväksytty kalatalousalueiden käyttö- ja hoitosuunnitelmissa. Näin ollen vuokralaisen on syytä perehtyä sen kalatalousalueen käyttö- ja hoitosuunnitelmaan, jonka alueelle vuokrakohde sijoittuu. Kalatalousalueiden tiedot löydät Kalatalouden keskusliiton sivustolta (ahven.net).
  • Vuokralaisen tulee ylläpitää siisteyttä vuokrattavalla kohteella.
  • Kalastusvuokrasopimus ei kalastusoikeuden lisäksi anna muita oikeuksia kohteen käyttöön tai kohteelle kulkemiseen. Maastoliikenteeseen tulee aina hakea luvat erikseen. Vuokralaisella ei ole oikeutta rakentaa alueelle muuta kuin mitä sopimukseen on erikseen kirjattu. Sopimus sisältää oikeuden venetelan, luonnonkivistä ladotun tulipaikan ja verkko- ja tarvikelaatikon rakentamiseen. Mahdollisista muista rakennelmista tulee sopia erikseen.
  • Kalastusvuokrasopimus ei anna oikeutta sulkea vesistöjä kalaesteillä tai vastaavilla rakenteilla. 
  • Vuokrahinta on sidottu elinkustannusindeksiin.

Metsähallitus valvoo vuokrakohteiden lupaehtojen toteutumista maastokäyntien ja erävalvonnan yhteydessä.

Kalastusoikeuden vuokraaminen ei poista vesialueella voimassa olevia yleiskalastusoikeuksia, eli kalastajilla on mahdollisuus onkia tai pilkkiä maksutta tai viehekalastaa yhdellä vavalla maksettuaan kalastonhoitomaksun. Vuokralainen voi kuitenkin hakea Elinvoimakeskukselta yleiskalastusoikeuksien rajoittamista tai kieltämistä (ns. OPV-kielto) niillä perusteilla ja siinä laajuudessa, kuin lainsäädäntö mahdollistaa.

Vuokrattavat vedet

Tältä sivulta näet ne Metsähallituksen hallinnoimat valtion vedet, joiden kalastusoikeutta voit hakea vuokrattavaksi. Tutustu kohdeluetteloon ja hae haluamaasi vesialuetta hakemuslomakkeella (powerappsportals.com).

Huomaathan, että vedet vuokrataan lomakkeen kautta tulleiden pyyntöjen mukaisessa järjestyksessä. Voit kysyä lisätietoja vuokrasopimuksesta sähköpostitse tai puhelimitse, mutta itse vuokrasopimuksen solmiminen vaatii yhteydenoton lomakkeella, jotta pyyntö kirjautuu järjestelmään.

Vuokrattavia valtion vesiä on seuraavissa maakunnissa. Siirry tästä suoraan itseäsi kiinnostavan maakunnan kohdeluetteloon:

Etelä-Karjala

KuntaVesistöKalatalousalueKoko (ha)SijaintiVuosihintaMuut tiedot
IlomantsiNaukulampiKoitajoen kta8,2paikkatiedot.fi90 € + alvMahdollisuus hakea OPV-kieltoa
IlomantsiPieni-PetäjäjärviKoiteraan kta9,0paikkatiedot.fi165 € + alvMahdollisuus hakea OPV-kieltoa
IlomantsiSammakkolampiKoiteraan kta0,8paikkatiedot.fi90 € + alvMahdollisuus hakea OPV-kieltoa

Etelä-Pohjanmaa

KuntaVesistöKalatalousalueKoko (ha)SijaintiVuosihintaMuut tiedot
SoiniKalliolampiSuomenselän kta5,5paikkatiedot.fi110 € + alvMahdollisuus hakea OPV-kieltoa

Kainuu

KuntaVesistöKalatalousalueKoko (ha)SijaintiVuosihintaMuut tiedot
HyrynsalmiKuivikkolampiEmäjoen kta8,1paikkatiedot.fi130 € + alvMahdollisuus hakea OPV-kieltoa
HyrynsalmiValkealampiEmäjoen kta4,4paikkatiedot.fi100 € + alvMahdollisuus hakea OPV-kieltoa
KuhmoAitolampiKuhmon kta5,4paikkatiedot.fi120 € + alvMahdollisuus hakea OPV-kieltoa
KuhmoIso-SyrjäslampiKuhmon kta8,5paikkatiedot.fi180 € + alvMahdollisuus hakea OPV-kieltoa
KuhmoKolkonlampiKuhmon kta9,7paikkatiedot.fi165 € + alvMahdollisuus hakea OPV-kieltoa
PuolankaLohilampiEmäjoen kta4,6paikkatiedot.fi110 € + alvMahdollisuus hakea OPV-kieltoa
SuomussalmiKirkasvetinenlampiSuomussalmen kta1,1paikkatiedot.fi90 € + alvMahdollisuus hakea OPV-kieltoa

Keski-Pohjanmaa

KuntaVesistöKalatalousalueKoko (ha)SijaintiVuosihintaMuut tiedot
PerhoHoikkajärviKeski-Pohjanmaan kta14,7paikkatiedot.fi200 € + alvMahdollisuus hakea OPV-kieltoa

Keski-Suomi

KuntaVesistöKalatalousalueKoko (ha)SijaintiVuosihintaMuut tiedot
JämsäLautakkojärviRuoveden-Kuoreveden kta3,4paikkatiedot.fi90 € + alvMahdollisuus hakea OPV-kieltoa
JämsäLettojärviPohjois-Päijänteen kta2,8paikkatiedot.fi90 € + alvMahdollisuus hakea OPV-kieltoa
JämsäPieni KoukkujärviPohjois-Päijänteen kta4,3paikkatiedot.fi100 € + alvMahdollisuus hakea OPV-kieltoa
JämsäVähä LepojärviPohjois-Päijänteen kta2,8paikkatiedot.fi90 € + alvMahdollisuus hakea OPV-kieltoa
MultiaValkea-KöppiSaarijärven reitin kta1,0paikkatiedot.fi90 € + alvMahdollisuus hakea OPV-kieltoa

Lappi

KuntaVesistöKalatalousalueKoko (ha)SijaintiVuosihintaMuut tiedot
KemijärviKuuliolampiRaudanjoen kta3,7paikkatiedot.fi90 € + alvOPV-kielto ei mahdollinen
PosioLemmonlampiSuolijärven kta3,9paikkatiedot.fi105 € + alvMahdollisuus hakea OPV-kieltoa
PosioNärhilampiIijoen kta8,1paikkatiedot.fi165 € + alvMahdollisuus hakea OPV-kieltoa
PosioPulkkalampiSuolijärven kta4,9paikkatiedot.fi103 € + alvMahdollisuus hakea OPV-kieltoa
RovaniemiRistilampiKeski-Kemijoen kta20,1paikkatiedot.fi218 € + alvOPV-kielto ei mahdollinen
RovaniemiSalmilampiOunasjoen kta1,5paikkatiedot.fi90 € + alvOPV-kielto ei mahdollinen
SallaPilkkasiipilampiKoillismaan kta7,6paikkatiedot.fi119,80 € + alvOPV-kielto ei mahdollinen

Pirkanmaa

KuntaVesistöKalatalousalueKoko (ha)SijaintiVuosihintaMuut tiedot
OrivesiIililammiNäsijärven kta1,8paikkatiedot.fi90 € + alvMahdollisuus hakea OPV-kieltoa
RuovesiAlinen KotajärviNäsijärven kta4,6paikkatiedot.fi100 € + alvMahdollisuus hakea OPV-kieltoa
RuovesiIso-JouttenusNäsijärven kta5,2paikkatiedot.fi112 € + alvMahdollisuus hakea OPV-kieltoa
RuovesiIso PirttilammiNäsijärven kta5,2paikkatiedot.fi112 € + alvMahdollisuus hakea OPV-kieltoa
RuovesiPikku PirttilammiNäsijärven kta3,3paikkatiedot.fi90 € + alvMahdollisuus hakea OPV-kieltoa
YlöjärviHakojärviNäsijärven kta3,1paikkatiedot.fi90 € + alvMahdollisuus hakea OPV-kieltoa
YlöjärviHousulammiNäsijärven kta3,7paikkatiedot.fi90 € + alvMahdollisuus hakea OPV-kieltoa
YlöjärviIso-TuhkuriNäsijärven kta4,9paikkatiedot.fi120 € + alvMahdollisuus hakea OPV-kieltoa
YlöjärviJänisjärvetNäsijärven kta9,0paikkatiedot.fi140 € + alvMahdollisuus hakea OPV-kieltoa
YlöjärviKaakkolammiNäsijärven kta1,7paikkatiedot.fi90 € + alvMahdollisuus hakea OPV-kieltoa
YlöjärviKämppäjärviNäsijärven kta2,3paikkatiedot.fi90 € + alvMahdollisuus hakea OPV-kieltoa
YlöjärviLakkolammiNäsijärven kta1,6paikkatiedot.fi90 € + alvMahdollisuus hakea OPV-kieltoa
YlöjärviLiikalammiKihniö-Parkanon kta5,5paikkatiedot.fi105 €+ alvMahdollisuus hakea OPV-kieltoa
YlöjärviMuuranlammiNäsijärven kta3,9paikkatiedot.fi90 € + alvMahdollisuus hakea OPV-kieltoa
YlöjärviRistijärvetNäsijärven kta12,2paikkatiedot.fi172 €+ alvMahdollisuus hakea OPV-kieltoa
YlöjärviSalmijärviNäsijärven kta3,8paikkatiedot.fi90 € + alvMahdollisuus hakea OPV-kieltoa
YlöjärviTeerijärviKihniö-Parkanon kta3,3paikkatiedot.fi90 € + alvMahdollisuus hakea OPV-kieltoa
YlöjärviTiejärviNäsijärven kta7,4paikkatiedot.fi124 € + alvMahdollisuus hakea OPV-kieltoa
YlöjärviVerkkolammiNäsijärven kta2,6paikkatiedot.fi90 € + alvMahdollisuus hakea OPV-kieltoa

Pohjois-Karjala

KuntaVesistöKalatalousalueKoko (ha)SijaintiVuosihintaMuut tiedot
LieksaKaislalampiPielisen-Karjalan kta16,9paikkatiedot.fi219 € + alvMahdollisuus hakea OPV-kieltoa
LieksaNaukkajanlampiPielisen-Karjalan kta3,6paikkatiedot.fi90 € + alvMahdollisuus hakea OPV-kieltoa
LieksaPieni KuikkalampiPielisen-Karjalan kta1,2paikkatiedot.fi90 € + alvMahdollisuus hakea OPV-kieltoa
LieksaTuhniolampiPielisen-Karjalan kta2,6paikkatiedot.fi90 € + alvMahdollisuus hakea OPV-kieltoa

Pohjois-Pohjanmaa

KuntaVesistöKalatalousalueKoko (ha)SijaintiVuosihintaMuut tiedot
HaapajärviPalolampiPihtiputaan kta3,2paikkatiedot.fi90 € + alvMahdollisuus hakea OPV-kieltoa
IiKirkaslampiSimojoen ja Kuivaniemen kta9,3paikkatiedot.fi170 € + alvMahdollisuus hakea OPV-kieltoa
IiMerilampiSimojoen ja Kuivaniemen kta5,1paikkatiedot.fi110 € + alvMahdollisuus hakea OPV-kieltoa
KuusamoHoikkalampiKoillismaan kta6,4paikkatiedot.fi140 € + alvMahdollisuus hakea OPV-kieltoa
KuusamoHoikkalampiKoillismaan kta7,8paikkatiedot.fi150 € + alvMahdollisuus hakea OPV-kieltoa
KuusamoJuurikkalampiKoillismaan kta3,8paikkatiedot.fi90 € + alvMahdollisuus hakea OPV-kieltoa
KuusamoKangaslampiKoillismaan kta2,5paikkatiedot.fi90 € + alvMahdollisuus hakea OPV-kieltoa
KuusamoKangaslampiKoillismaan kta3,9paikkatiedot.fi90 € + alvMahdollisuus hakea OPV-kieltoa
KuusamoKoivulampiKoillismaan kta2,1paikkatiedot.fi90 € + alvMahdollisuus hakea OPV-kieltoa
KuusamoLoukkulampiKoillismaan kta2,5paikkatiedot.fi90 € + alvMahdollisuus hakea OPV-kieltoa
KuusamoMäätänlampiKoillismaan kta7,6paikkatiedot.fi150 € + alvMahdollisuus hakea OPV-kieltoa
KuusamoRiihilampiKoillismaan kta9,1paikkatiedot.fi175 € + alvMahdollisuus hakea OPV-kieltoa
OuluPaskalampiIijoen kta8paikkatiedot.fi150 € + alvMahdollisuus hakea OPV-kieltoa
PudasjärviAla-RäinänlampiIijoen kta6,4paikkatiedot.fi126 € + alvMahdollisuus hakea OPV-kieltoa
PudasjärviHaukilampiIijoen kta4,7paikkatiedot.fi100 € + alvMahdollisuus hakea OPV-kieltoa
PudasjärviHautalampiIijoen kta7,9paikkatiedot.fi160 € + alvMahdollisuus hakea OPV-kieltoa
PudasjärviHiisilampiIijoen kta4,4paikkatiedot.fi96 € + alvMahdollisuus hakea OPV-kieltoa
PudasjärviIso HaukilampiIijoen kta2,2paikkatiedot.fi90 € + alvMahdollisuus hakea OPV-kieltoa
PudasjärviIso-TurvakkoIijoen kta10,1paikkatiedot.fi200 € + alvMahdollisuus hakea OPV-kieltoa
PudasjärviKeihäsvaaranlampiIijoen kta1,3paikkatiedot.fi90 € + alvMahdollisuus hakea OPV-kieltoa
PudasjärviKalettomanlampiIijoen kta4,7paikkatiedot.fi100 € + alvMahdollisuus hakea OPV-kieltoa
PudasjärviKanalampiIijoen kta2,3paikkatiedot.fi90 € + alvMahdollisuus hakea OPV-kieltoa
PudasjärviKolmiloukonlampiIijoen kta2,2paikkatiedot.fi90 € + alvMahdollisuus hakea OPV-kieltoa
PudasjärviMatkalampiIijoen kta6,2paikkatiedot.fi123 € + alvMahdollisuus hakea OPV-kieltoa
PudasjärviMustosenlampiIijoen kta14,9paikkatiedot.fi260 € + alvMahdollisuus hakea OPV-kieltoa
PudasjärviPikku-KongasIijoen kta6,5paikkatiedot.fi127 € + alvMahdollisuus hakea OPV-kieltoa
PudasjärviTorvilampiIijoen kta3,2paikkatiedot.fi90 € + alvMahdollisuus hakea OPV-kieltoa
PudasjärviYlin UkonlampiIijoen kta2,9paikkatiedot.fi90 € + alvMahdollisuus hakea OPV-kieltoa
PyhäntäKarmitunlampiSiikajoen kta2paikkatiedot.fi90 € + alvMahdollisuus hakea OPV-kieltoa
ReisjärviHaukilampiKalajoen kta3,4paikkatiedot.fi100 € + alvMahdollisuus hakea OPV-kieltoa
SieviHävytöblampiKalajoen kta1,2paikkatiedot.fi90 € + alvMahdollisuus hakea OPV-kieltoa
SieviIso-JoutsenKalajoen kta3,7paikkatiedot.fi90 € + alvMahdollisuus hakea OPV-kieltoa
SieviKoukkulampiKalajoen kta1,8paikkatiedot.fi90 € + alvMahdollisuus hakea OPV-kieltoa
SieviKukkarolampiKeski-Pohjanmaan kta4,9paikkatiedot.fi104 € + alvMahdollisuus hakea OPV-kieltoa
SieviPikku-JoutsenKalajoen kta2,5paikkatiedot.fi90 € + alvMahdollisuus hakea OPV-kieltoa
TaivalkoskiAhvenlampiIijoen kta12,9paikkatiedot.fi230 € + alvMahdollisuus hakea OPV-kieltoa
TaivalkoskiHaukilampiIijoen kta9,4paikkatiedot.fi175 € + alvMahdollisuus hakea OPV-kieltoa
TaivalkoskiIso RistilampiIijoen kta7paikkatiedot.fi135 € + alvMahdollisuus hakea OPV-kieltoa
TaivalkoskiIso-HoikkaIijoen kta6,4paikkatiedot.fi135 € + alvMahdollisuus hakea OPV-kieltoa
TaivalkoskiKivilampiIijoen kta11,3paikkatiedot.fi230 € + alvMahdollisuus hakea OPV-kieltoa
TaivalkoskiKuikkalampiIijoen kta2,2paikkatiedot.fi90 € + alvMahdollisuus hakea OPV-kieltoa
TaivalkoskiLomaniskanlampiIijoen kta3,6paikkatiedot.fi90 € + alvMahdollisuus hakea OPV-kieltoa
TaivalkoskiMessiönlampiIijoen kta5,3paikkatiedot.fi120 € + alvMahdollisuus hakea OPV-kieltoa
TaivalkoskiPerälampiIijoen kta4,1paikkatiedot.fi92 € + alvMahdollisuus hakea OPV-kieltoa
TaivalkoskiPeuralampiIijoen kta2,4paikkatiedot.fi90 € + alvMahdollisuus hakea OPV-kieltoa
TaivalkoskiPikku RutalampiIijoen kta4,6paikkatiedot.fi99 € + alvMahdollisuus hakea OPV-kieltoa
TaivalkoskiPyöreälampiIijoen kta10,3paikkatiedot.fi180 € + alvMahdollisuus hakea OPV-kieltoa
TaivalkoskiPäälampiIijoen kta4,1paikkatiedot.fi92 € + alvMahdollisuus hakea OPV-kieltoa
UtajärviJuurilampiKiiminkijoen kta3,6paikkatiedot.fi90 € + alvMahdollisuus hakea OPV-kieltoa
UtajärviKaakkurilampiKiiminkijoen kta2,4paikkatiedot.fi90 € + alvMahdollisuus hakea OPV-kieltoa
UtajärviKirveslampiKiiminkijoen kta4,3paikkatiedot.fi95 € + alvMahdollisuus hakea OPV-kieltoa

Neuvonta ja lisätiedot

Yhteystiedot

Kalavesien vuokrausasiat

kalastusvuokra@metsa.fi

Voimassa olevien sopimusten yhteyshenkilöt

Kalastuksen erityisasiantuntija

Eero Hartikainen

Toimialue
Koillismaa, Oulun seutu ja merialueet Kalajoelta pohjoiseen
Toimipaikka
Pudasjärvi

eero.hartikainen@metsa.fi

Metsähallitus-tunnus

Metsähallitus

PL 80 (Opastinsilta 12 C)

00521 Helsinki

Eräluvat

eraluvat@metsa.fi

+358 20 69 2424 (arkisin klo 9–15)

0,00€/min + pvm/mpm

Seuraa meitä

facebookinstagramtwitteryoutubelinkedin
Palaute Maksutavat Käyttöehdot Hankinta- ja peruutusehdot Tietosuojaseloste Saavutettavuusseloste