1.12.2025
Paikallisten oikeutta voidaan käyttää väärin
Pelkästään kirjojen siirtäminen eli ilmoitus maistraattiin ei tee metsästäjästä tai kalastajasta paikallista.
Nikkarila on aivan Pieksämäen kaupungin kupeessa sijaitseva metsästysalue, jossa on hyvä metsäautotieverkosto. Helposti saavutettava kohde päivän tai viikonlopun kestävälle eräreissulle. Alue koostuu järvien ja lampien välissä kulkevista, pääosin mäntyvaltaisista harju- ja kangasmaastoista, mutta alueelta löytyy myös vaihtelevampaa maastoa. Lupa-alueeseen kuuluu hyvin vähän vesistöjä. Alue on kokonaan metsätalousmaata. Alueen halkaisevat rautatie ja valtatie 23. Alue on myös suosittu lähivirkistyskohde marjastajille, sienestäjille, ulkoilijoille ja maastopyöräilijöille.
1.12.2025
Pelkästään kirjojen siirtäminen eli ilmoitus maistraattiin ei tee metsästäjästä tai kalastajasta paikallista.
8.9.2025
Metsähallitus kehittää palveluitaan asiakaslähtöisesti. Yksi tärkeä kanava tässä työssä on Erä- ja luontoyhteisö, joka on vapaaehtoisten digitaalinen verkosto. Yhteisön jäsenet pääsevät osallistumaan eränkäynnin ja retkeilyn palvelujen kehittämiseen. Haemme nyt uusia jäseniä!
28.8.2025
Kanalinnustuksen vuorokausilupien myynti jatkuu 25.–29.8. alkaen aamuisin kello 9.00. Perjantaina 29.8. lupamyynti alkaa Pohjois-Pohjanmaalle ja Kainuuseen.
Koiran irti pitämiseen pienpetoluvalla liittyy rajoituksia. Tarkista rajoitukset huolellisesti lupaehdoista.
Pieksämäen matkailupalveluista löytyy tietoa seuraavilta sivuilta:
Alueella on retkeilypalveluja, kuten tulentekopaikkoja.
Lisätietoa alueesta ja sen retkikohteita voi hakea Luontoon.fi:ssä.
Lupia myydään ajalle:20.8.2025–30.4.2026
Lupia myydään ajalle:1.8.2025–30.4.2026
Lupia myydään ajalle:1.11.2025–30.4.2026
Lupia myydään ajalle:20.8.2025–28.2.2026
Lupia myydään ajalle:10.9.–10.12.2025
Lupia myydään ajalle:1.8.2025–28.2.2026