1.12.2025
Paikallisten oikeutta voidaan käyttää väärin
Pelkästään kirjojen siirtäminen eli ilmoitus maistraattiin ei tee metsästäjästä tai kalastajasta paikallista.
Hirvivaara-Rostua on Pohjois-Savon ja Pohjois-Karjalan rajalla sijaitseva rauhallinen metsästyalue. Kohde koostuu kolmesta eri aluekokonaisuudesta. Metsästysalue on suurimmaksi osaksi metsätalouskäytössä, ja metsätalouden vaikutus näkyy alueella. Alueella on jonkin verran pienialaisia avosuoalueita. Suurimmaksi osaksi aluetta leimaa kangasmaiden ja ojitettujen soiden vaihtelu. Lupa-alueen etelä-kaakkoisosa on maastonmuodoiltaan enemmän kumpuilevaa ja mäkistä ja sitä värittävät pienet lammet ja järvet. Metsästysalueella on lukuisia pieniä jokia ja puroja.
Metsästysalueeseen kuuluu luonnonsuojelualueita, joissa metsästystä on rajoitettu.
1.12.2025
Pelkästään kirjojen siirtäminen eli ilmoitus maistraattiin ei tee metsästäjästä tai kalastajasta paikallista.
8.9.2025
Metsähallitus kehittää palveluitaan asiakaslähtöisesti. Yksi tärkeä kanava tässä työssä on Erä- ja luontoyhteisö, joka on vapaaehtoisten digitaalinen verkosto. Yhteisön jäsenet pääsevät osallistumaan eränkäynnin ja retkeilyn palvelujen kehittämiseen. Haemme nyt uusia jäseniä!
28.8.2025
Kanalinnustuksen vuorokausilupien myynti jatkuu 25.–29.8. alkaen aamuisin kello 9.00. Perjantaina 29.8. lupamyynti alkaa Pohjois-Pohjanmaalle ja Kainuuseen.
Tällä lupa-alueella on metsästysrajoituksia.
Metsästysalueella sijaitsee Vuoripuron ja Leiviskänkallioiden luonnonsuojelualueet (140/2021 Valtioneuvoston asetus Pohjois-Karjalan maakunnan luonnonsuojelualueista). Näillä alueilla metsästystä on rajoitettu riistalajien ja metsästysaikojen osalta.
Pienpetolupaan liittyy koiran irtipitoon liittyviä rajoituksia.
Tarkista rajoitukset huolellisesti lupaehdoista ja lupa-alueen kartasta.
Alueen matkailupalveluista löytyy tietoa seuraavilta sivuilta:
Lisätietoa alueesta ja sen retkikohteita voi hakea Luontoon.fi:ssä.
Lupia myydään ajalle:20.8.2025–30.4.2026
Lupia myydään ajalle:1.8.2025–30.4.2026
Lupia myydään ajalle:1.11.2025–30.4.2026
Lupia myydään ajalle:20.8.2025–28.2.2026
Lupia myydään ajalle:1.8.2025–28.2.2026