Hyppää sisältöön
Eräluvat.fi-tunnus
  • Yrittäjille
  • Ajankohtaista
  • Yhteystiedot
  • Hae sivustolta

Kalastusalueet uudistuvat - tiedoissa voi olla puutteita viikolla 49. // 1.12.2025

Lue lisää aiheesta

Uutisiin
Kalastus

2.12.2025

Mediatiedote: Viannankosken kalastuskohde suljetaan Kuopion Maaningalla

Kalastus Viannankoskella on perustunut pitkälti pyyntikokoisten kirjolohien istutuksiin. Metsähallitus pyrkii vähentämään vieraslajin istutuksia etenkin virtavesikohteilla. Viannankoskelle on myyty viime aikoina noin 750 kalastuslupaa vuosittain.

Kalastuslupia Viannankoskelle voi ostaa 31.12.2025 saakka. Tämän jälkeen kalastus vesialueella on kielletty.

Viannankoski on noin 300 metriä pitkä kalastuskohde Viitasaaren ja Siilinjärven välisen maantien varrella, entisen Maaningan kunnan alueella. Kohde on palvellut erityisesti lähialueen kalastajia, mutta sen suosio on vähitellen hiipunut.

Metsähallitus pyrkii kalastuksen kehittämisohjelmansa mukaisesti vähentämään kirjolohikohteita ja lisäämään luontaisten kalojen pyyntiä valtion vesialueilla. Kirjolohi on vieraslaji, joka ei lisäänny Suomessa. Kalat pyydetään käytännössä samankokoisina kuin on istutettukin. Kuluvan vuoden aikana Viannankoskelle on myös ollut kirjolohen toimitusvaikeuksia.

Viannankoskella sijaitsee pato ja kalatie, joiden läheisyydessä kalastus on tavallisestikin kiellettyä. Kohteelle on tähän saakka haettu poikkeuslupaa kalastukseen, mutta vuodelle 2026 lupaa ei enää haeta.

Viannankoskella esiintyy myös muun muassa järvitaimenta, eli kohde on vaelluskalavesistöön kuuluva koski- ja virtapaikka, jollaisessa kalastaja tarvitsee aina vesialueen omistajan luvan. Kalastus Viannankoskella ei siis ole vuodenvaihteen jälkeen mahdollista edes yleiskalastusoikeuksin eli kalastonhoitomaksun turvin.

Lakkautettavan kohteen vesialue kuuluu valtiolle, mutta rannat ovat yksityisalueita. Metsähallitus on aiemmin sopinut rannan omistajien kanssa kalastuksen järjestämisestä, mutta vuodenvaihteen jälkeen nämä sopimukset päättyvät. Myös alueelle rakennettu laavu puretaan, eikä yksityisrantoja enää voi käyttää retkeilyyn.

Kalastus on jatkossa mahdollista lähialueen koski- ja virtapaikkojen ulkopuolella yleiskalastusoikeuksin.

Lue lisää 

Viannankosken kohdesivut

Lisätietoa

Kalastuksen erityisasiantuntija Teijo Hyytiäinen, Metsähallitus, 040 190 8549

Kalastus on kiellettyä 2026 alkaen kartalla näkyvällä alueella

Kartta lakkautettavasta Viannankosken kalakohteesta ja siinä näkyy kalastuskieltoon menevä alue.

Metsähallitus-tunnus

Metsähallitus

PL 80 (Opastinsilta 12 C)

00521 Helsinki

Eräluvat

eraluvat@metsa.fi

+358 20 69 2424 (arkisin klo 9-15)

0,00€/min + pvm/mpm

Seuraa meitä

facebookinstagramtwitteryoutubelinkedin
Palaute Käyttöehdot Hankinta- ja peruutusehdot Tietosuojaseloste Saavutettavuusseloste