5.12.2025
Joulukuusen voi hankkia valtion metsästä luvallisesti
Lapissa, Pohjois-Pohjanmaalla ja Kainuussa voi jälleen hakea joulukuusen talouskäytössä olevasta valtion monikäyttömetsästä hankkimalla luvan Eräluvat.fi-palvelusta. Eteläisemmissä maakunnissa joulukuusilupia ei myydä valtion metsien hajanaisuuden vuoksi.
Joulukuusiluvan hinta on kymmenen euroa. Luvan hankkimisen jälkeen puun voi hakea valtion talouskäytössä olevasta monikäyttömetsästä seuraavin ehdoin:
- Puun saa kaataa tien varresta, enintään noin 20 metrin etäisyydeltä tiestä
- Puita ei saa kaataa istutetusta taimikosta
- Puun enimmäispituus on kolme metriä
Enontekiön, Utsjoen ja Inarin kunnissa joulupuuksi saa kaataa vain mäntyjä, sillä pohjoisemmassa Lapissa kuuset ovat harvassa.
Joulukuusta ei saa koskaan hakea suojelu- tai retkeilyalueilta tai muilta valtion erityisalueilta. Luvan ostajan vastuulla on varmistaa, että puu haetaan metsätalouskäytössä olevasta monikäyttömetsästä. Tarkista monikäyttömetsien sijainnit Retkikartta.fi-palvelusta ja seuraa Eräluvat.fi-palvelun ohjeita.
Lumisena aikana on hyvä varmista etukäteen, että metsätie on aurattu.
Joulukuusiluvan voi hankkia Eräluvat.fi-palvelusta sekä Tiedekeskus Pilkkeestä Rovaniemellä (Ounasjoentie 6). Joulukuusiluvan hinta on 10 euroa (sis. alv. 25,5 %).