Siirry pääsisältöön
21.12.2023 Aku Ahlholm

Metsähallitus jatkaa Ylä-Lapin maksuttomien kalastuslupien voimassaoloaikaa

Paikallisten maksuttomat kalastusluvat valtion vesillä ovat voimassa vuoden 2025 loppuun saakka Enontekiöllä, Utsjoella ja Inarissa. Metsähallitus päätti jatkaa kaikkien nykyisten kalastuslupien (kalastuslain 10 §:n 1. momentin mukaiset luvat) voimassaoloaikaa kahdella vuodella, koska kalastuslaki antaa siihen mahdollisuuden.

20.12.2023 Aku Ahlholm

Hirvenmetsästyksen aluelupien ehtoja tarkennetaan Pohjois-Suomessa

Valtion alueiden hirvenmetsästysseurueissa voi jatkossa olla enintään kolme metsästäjää, jotka metsästävät hirveä myös toisessa hirvenmetsästysporukassa. Päätös koskee kuntalaisen vapaan metsästysoikeuden eli metsästyslain 8§:n osoittamaa aluetta.

15.12.2023 Aku Ahlholm

Kalastonhoitomaksun ikäraja nousee 69 ikävuoteen

Pakollinen kalastonhoitomaksu koskee vuodenvaihteen jälkeen 18–69-vuotiaita kalastajia. Poikkeuksena ovat henkilöt, jotka ehtivät täyttää 65 vuotta 31.12.2023 mennessä. Eduskunta hyväksyi lakimuutoksen tiistaina 12. joulukuuta. Lakia ei ole vielä vahvistettu. Aiemmin kalastonhoitomaksu on ollut pakollinen 18–64-vuotiaille kalastajille.

12.12.2023 Lotta Kirvesmies

Metsähallituksen kalastuslupien hinnat nousevat

Metsähallituksen kalastuslupien hinnat nousevat vuoden 2024 alussa. Pyydyslupien hinnat perustuvat maa- ja metsätalousministeriön asetukseen ja vapakalastuslupien hinnat Metsähallituksen omaan päätökseen. Hintojen korotuksen taustalla on kalastuskohteiden nousseet kustannukset.

12.12.2023 Lotta Kirvesmies

Kuulutus: Kalastuksen kiintiöpäätökset 2024-2025

Metsähallitus on 12.12.2023 antamillaan päätöksillä vahvistanut aluekohtaiset kiintiöt Metsähallituksen hallinnassa olevien valtion vesialueiden käyttämisestä kalastukseen.

22.11.2023 Aku Ahlholm

Saimaannieriöistä saatiin geenipankkiin talteen 40 uutta perhettä

Paikallisten kalastajien vihjeet auttavat äärimmäisen uhanalaisen saimaannieriän pelastamisessa. Vihjeiden ansiosta Metsähallituksen Pro Saimaannieriä -hankkeen järjestämässä emokalapyynnissä onnistuttiin pyydystämään 18 saimaannieriää uusilla alueilla Yövedeltä ja Luonterista. Emokalojen mädistä ja maidista pystyttiin perustamaan 40 perhettä Luonnonvarakeskuksen (Luke) emokalaparvissa kasvatettavaksi.