Siirry pääsisältöön

Viannankoski 7571

Maaningalla pohjoissavolaisessa maalaismaisemassa Siilinjärven ja Viitasaaren välisen tien varressa sijaitsee Viannankosken vapakalastusalue. Viannankoski on lyhyehkö, helposti kalastettava kulttuurikoski, joka on kalojen mieleen. 

 

Alueen tavoitelluimmat kalat ovat pyyntikokoisena istutettu kirjolohi sekä kuha, jota varsinkin keskikesällä nousee koskeen runsaasti. Lisäksi kalastuselämyksiä antavat virrassa viihtyvät isot säyneet sekä erikoisuutena ankeriaat, joita joka vuosi saadaan saaliiksi muutamia yksilöitä.

Tule Viannalle nauttimaan leppoisista kalastushetkistä savolaisessa maalaismaisemassa!

Kalastus- ja lupajärjestelyt Viannankosken vapalupa-alueella muuttuvat vuoden 2024 alussa. Lupavalikoimasta poistuu kuuden ja 12 tunnin luvat, kuuden henkilön kalastajakiintiöstä luovutaan sekä lupien hinnoittelu muuttuu. Alueelle on saatavilla jatkossa kolmen ja 24 tunnin lupia.

Viannankoski

Vapakalastus
Kalenterivuosi
Heittokalastus, Perhokalastus
Kirjolohi, Kuha, Säyne, Hauki
Pyyntikokoisen kalan istutuksia, Luontainen kalasto (ei istutuksia)
Tulentekopaikka, Laavu

Luvan ostaminen

Viannankosken vapalupa-alueella luvan voimassaoloajaksi asiakas voi valita kolme tuntia tai 24 tuntia.

LUVAN VOIMASSAOLOAIKA HINTA
3 tuntia 15 €
24 tuntia

25 €

Alle 18-vuotias saa vapaluvan puoleen hintaan.
 

Mistä luvan voi hankkia

 

Eräluvat-verkkokaupassa vapaluvan voi maksaa yleisimmillä maksutavoilla (verkkokauppa.eraluvat.fi).

 

Metsähallituksen kalastuslupia välittää myös Erälupien puhelinpalvelu, joka palvelee arkisin kello 9–15.

 

Sovelluksella voit ostaa vapaluvan helposti ja nopeasti. Maksuvälineeksi käy debit- tai luottokortti. Näin otat sovelluksen käyttöön.

Lupaehdot

Alueen lupaehdot

Kalenterivuosi

Mihin lupa oikeuttaa

Viannankosken vapalupa 7571 oikeuttaa viehekalastukseen uistimella, perholla ja jigillä.

Viannankosken vapalupa-alueella on kiellettyä viehekalastaa ilman vapalupaa. Onkiminen ja pilkkiminen on vaelluskalavesistöjen koski- ja virta-alueilla kielletty riippumatta siitä, onko henkilöllä vapalupa vai ei.

Metsähallituksen Etelä-Suomen vapalupa 7413 ei oikeuta kalastamaan Viannankosken vapalupa-alueella.

Aluerajoitukset

Kalastusta on kiellettyä harjoittaa kosken länsirannalta, veneestä, säännöstelypadolta, maantiesillalta, kalaportaalta sekä sen jatkeena olevalta penkereeltä.

Myös kahlaaminen länsirannalta on kielletty. Tarkista kahluukieltoalue lupa-alueen kartasta, joka on PDF-muotoisena kohdekartan yhteydessä. Länsirannan kalastus- ja kahluukielto turvaavat kalojen vaellusmahdollisuuden kalatietä pitkin.

Kalastusvälineet ja syötit

Kalastaja saa käyttää yhtä (1) vapaa, jossa on yksi siima.

Viannankosken vapalupa-alueella saa käyttää ainoastaan väkäsettömiä koukkuja. 

Viannankosken vapalupa-alueella on kiellettyä käyttää syöttitahnaa, silikonipalloja tai luonnollista syöttiä, kuten matoa, toukkaa, katkarapua tai täkykalaa.

Lue Ruokaviraston ohjeet kalastusvälineiden käsittelystä (ruokavirasto.fi, PDF, 404,59 kB, avautuu uuteen välilehteen).

Vesikulkuneuvot

Veneen käyttäminen kalastuksessa on kielletty.

Pyyntimitat ja rauhoitukset

Tällä lupa-alueella ovat voimassa seuraavat kalalajien pyyntimitat ja rauhoitusajat:

Kalalaji Pyyntimitta Rauhoitusaika
Rasvaevällinen järvilohi Kaiken kokoiset vapautettava Ympäri vuoden
Rasvaevällinen järvitaimen Kaiken kokoiset vapautettava Ympäri vuoden
Rasvaevätön järvilohi Vähintään 60 cm 1.8.-30.11.
Rasvaevätön järvitaimen Vähintään 60 cm 1.9.-30.11.
Ankerias Ei pyyntimittaa 1.10.–31.1.
Kuha Vähintään 42 cm Ei rauhoitusaikaa

Muiden kalalajien osalta kalastajan tulee noudattaa kalastusasetuksen mukaisia pyyntimittoja ja rauhoitusaikoja.

Saaliskiintiöt

Kalastaja saa ottaa saaliikseen enintään niin monta kalaa, kuin seuraavassa taulukossa lukee:

Luvan voimassaoloaika Enimmäissaalis
3 tuntia 1 lohikala ja 1 kuha
24 tuntia 3 lohikalaa ja 3 kuhaa

Tässä kiintiötaulukossa lohikala tarkoittaa kirjolohta, rasvaevätöntä järvitaimenta ja rasvaevätöntä järvilohta.

Saalismääriä ei ole rajoitettu muiden kalalajien kuin kuhan ja edellä mainittujen lohikalojen osalta.

24 tunnin saaliskiintiötä ei voi kasvattaa hankkimalla useita lupia samalle 24 tunnin ajanjaksolle.

Lisätiedot

Alueen palvelut

Viannankoskella on laavu ja nuotiopaikka.

Kalaveden hoito

Viannankoskeen istutetaan pyyntikokoista kirjolohta kesällä ja syksyllä.

Kalaistutukset jatkuvat vuonna 2021 normaalisti. Viannankosken kalanäytteistä ei ole löydetty merkkejä IHN-viruksesta. Lue myös Ruokaviraston ohjeita kalastajille (ruokavirasto.fi).

Virtaamat

Yläpuolisen Onkiveden säännöstelyn vuoksi virtaamat koskessa vaihtelevat suuresti. Ajantasainen Viannankosken vedenkorkeus- ja virtaamatilanne selviää osoitteesta www.ymparisto.fi.

Kahlaaminen on turvallista, kun virtaama on alle 25 m³/s.

Kalastettavuus on hyvä, kun virtaama on 10–50 m³/s.

Kalastettavuus on huono, kun virtaama on alle 10 m³/s tai yli 50 m³/s.