Viimeinen kalareissu

Moarie Karhunen muisteli naisten viimeistä yhteistä kalareissua vuonna 1972:

”Yön mummot makasivat Murhijärven kalapirtissä. Saalista tuli kontit täyteen. Ennen kotiin lähtöä verkot kuivattiin, lähtökahvit keitettiin – ja Domna hyvästeli kalarantansa. Moarie Karhunen kertoi: Menin vielä veneeseen vettä viskaamaan ja verkkoja asettamaan lähtökuntoon. Domna istahti rantakiville tulisijan ääreen ja alkoi itkeä äänellä. Ensin hän passipoitteli järven, sitten kiitteli sen kaunehet säyneäkalaset, tämän jälkeen kalapirttisen ja vihdoin minut, matkakumppaninsa, joka hänet, vanhan ja huonon, oli ottanut matkaansa, hoitanut ja kuljettanut." (Virtaranta 1972)

 

 

Ohje Toarielta

Tunnettu kansanrunouden kerääjä D. E. D. Europaeus kertoi tapaamisestaan Toarien kanssa Hietajärvellä vuonna 1845 seuraavaa:

"Siinä oli vanha eukko, jonka kyllä työn tuskin sain lauluille; mutta sen yksi sana maksoi enemmän kuin monta kymmentä muiden."

Toarie Huovinen saavutti elämänsä aikana syvän kunnioituksen tuttaviltaan. Hänen sanoilleen annettiin suuri painoarvo, josta mainiona esimerkkinä käyköön seuraava ohje:

”Älkää tehkö niin kuin minä. Kynnin peltoa ja oli synnytyksen aika. Synnytin onnellisesti lapsen, käärin sen riepuihin ja jätin kiviraunioille siksi ajaksi, kun kynnin peltosarkani loppuun. Sitten lämmitin saunan ja vein pienokaisen saunan lämpöön.”

 

 

Malahvian karhunpyydöt

Valtakuntamme erähistoriakertomukset eivät olisi säilyneet nykypolville yhtä kattavina ilman kansantieteilijä Samuli Paulaharjun kirjaamia muistiinpanoja ja kirjallisuutta. Paulaharju kiersi myös Vienan maita ja kirjasi ylös tarinoita ja perinteitä. Yksi niistä kuuluu Vuokissa sijaitsevalle Malahvian alueelle:

"Karhun mulkut pantiin varkain mehtämiehen polsteriin. Siitä metsämies näki unissa, missä päin on karhuja. Kerran Vuokissa mies sattui karhupesälle ja yritti pistää karhua keihäällä. Mutta keihäs oli tylsä ja karhu tuli päälle. Mies otti karhun syliin ja piteli sitä ennen kuin toiset ennättivät paikalle.

Vanha uskomus on, että jos saa karhua kiinni käsien alta, ei se voi mitään. Ei siinä aran auta olla, mutta henkensä puolesta on jokainen syömmikkö." (Samuli Paulaharju)

 

 

Maaemon ilmestys

Kylissä hyvä ja paha kävivät vuoroin vieraissa. Oli hyvää metsänhaltijaa ja pahaa syötärakkaa, mutta taloissa asusti aina hyvä maaemo. Tällaisen maaemon näki kerran Huovisen maamo. 

Kun Huovisen maamo oli vielä nuori ja vanhempansa metsätöissä, katsoi hän ikkunasta kartanolle ja näki halkopinon takaa ilmestyvän pienen harmaan ukon turkki päällään ja harmaa lakki päässään. Ukko otti pinosta halkoja ja pani ne käsimutkaansa, astui sisälle taloon ja heitti halot kiukaan eteen lattialle ja katosi. Maaemo tiedettiin hyväntahtoiseksi, ja hän halusi aina auttaa talonväkeä askareissa, joskin yleensä piilossa.

 

 

Nälkäiset miehet Murhisaaressa

Murhisaari on saanut nimensä ikävissä merkeissä:

"Tarina kertoo kahden miehen saapuneen saarelle nälkäisinä ilman ruokaa. Toinen oli sanonut toiselle: ”Mie teen tulta, hajota sie haukkua.” Toinen teki työtä käskettyä ja nylki. He söivät matkassaan olleen koiran, mutta kuolivat silti nälkään. Lopulta onnettomat miehet haudattiin samaan saareen, mistä nimi Murhisaari." (R. Engelberg 1496)

 

 

Miineksen taikoja

Miines Huovinen tunnettiin paikallisten keskuudessa tietäjän ohella patvaskana, joka sai lahjoillaan ja taioillaan useita kymmeniä nuoria yhteen.

Yksi tavoista saada pari rakastumaan toisiinsa oli viedä elävältä pääskyltä kieli ja päästää lintu takaisin vapauteen. Pääskyn kieltä tuli säilyttää puhtaassa paperissa ja rievussa. Kun kielen haltija löysi itselleen mielitietyn, tuli tuoretta ihastusta suudella pääskyn kieli suussaan, ja näin palava rakkaus saatiin sytytettyä.

Rakkaus saatiin myös sammutettua. Tällöin Miines haki hautuumaalta kolme kalman kiveä. Samaiset kivet asetettiin rakastuneen saunailtaa varten kylmään vesiastiaan. Kun rakastunut tuli saunomaan, hänet säikytettiin ja päälle heitettiin kylmää vettä sanoen: ”Ole niin kylmä kuin ovat nämä kalman kivet.”

Oppinsa Miines oli saanut isoäidiltään Toarie Huoviselta, joka opetti lapsenlapselleen myös pirun puhuttelua. Toarien mukaan pirun puhuttelu onnistui ainoastaan vaaran pohjoisrinteellä keskiyön aikaan. Puhuttelijan tuli hakata rinteeseen miehen korkuinen leppäkanto, panna kannon päähän hattu ja poistua paikalta takaperin yhdeksän askeleen verran. Ympärille jos katselisi, muuttuisi kannoksi. Kolmen vuorokauden kuluttua kun meni takaisin sydänyönä, lähestyi jälleen yhdeksän askeleen verran takaperin kantoa, niin siinä vastaisi kysymyksiin itse piru.