Tarinat
Legendaarisia kalajuttuja
Useat Pylväläisen vuosien saatossa ilmoille heittämät kalajutut elävät edelleen kalamiesten keskuudessa. Kerrankin hän haasteli tuolloin vielä nuorelle LGH-vaappujen isälle Leo Hacklinille seuraavasti: ”Reimarin kupeessa on niin isoja ahvenia, että kiduskaarien välistä näkyy aurinko, kun ne käy pinnassa.” Toisinaan Toivo saattoi retostella kalansaaliillaan: ”Minä sain niin isoja kaloja, että ne oli perattava lapiolla!” tai tapaansa kalastaa, aina pilke silmäkulmassa: ”Vapana mulla on kaksi puuvapaa, joissa on isot korkit. Suuren kalan iskiessä vaappuun heitettiin vapa veteen ja kala hoiti itse väsytyksen.”
Luodolla motissa
Pylväläisen perin juurin positiivisesta asenteesta kertoo seuraava sattuma vuodelta 1974: Toivo joutui rantautumaan pienelle luodolle käydäkseen tarpeillaan. Kiinnittämätön veneensä karkasi pelkkään paitaan ja housuihin sonnustautuneen huono-onnisen vanhuksen ulottumattomiin. Mottiin jääminen pakotti erakon hyppimään yöt, ettei halla olisi vienyt mennessään, ja nukkumaan päivät kivien alustamalla sammalpedillä. Pylväläisen löysi vihdoin voimistelunopettaja Yrjö Kallioniemi yhdessä poikansa kanssa. Erakon kerrotaan sanoneen löytäjilleen: ”Suolet huuhtoutuu, kun juo viikon vettä.”
Tienausta
Vaikka Harhun erakko sai pääasiallisen elantonsa ammattikalastuksesta, riitti bisnestä myös kuuluisien vaappujen parissa.
”Innostin Grönholminkin Lehtisaaresta uistimella kalastamaan. Se oli suomenruotsalainen ja kova kalastamaan verkoilla ja koukuilla. Kun se näki, että sain neljä lohta, se tuli ja sanoi, nyt minulle tekemään, tossa on 500. Minä sanoin, etten osaa. Se sanoi, tulkoon mitä tahansa, ei jälkipuheita. Perkele, kun se tuli seuraavana aamuna, oli sillä 50 kiloa lohta. Piti myydä sen kavereillekin. Ja taas tuli 500.”
Yhdenvertaisia
Koreakoivun saaressa kävi etenkin kesäaikaan runsaasti vieraita. Toivolle tittelit eivät merkanneet mitään.
”Vieras ottaa ruokaa, mitä löytyy ja keittää kahvia. Täällä käy kaiken arvoisia ihmisiä. Professoreita, lääkäreitä, pankinjohtajia. Kaikkia minä pidän yhdenvertaisina, kun en ole kouluja käynyt. Täällä eletään toisella viisiin, ei pidetä kunnia-arvoja tarpeellisena. Ja tavallisiahan miehiä ne on”.
Lääkärillä
Jyväskylän Kinkomaalla sai paikallinen lääkäri kuulla Pylväläiseltä hulvattoman tarinan ostamastaan hevosesta:
”Täällä ne puhui hyvistä hevosista. Sanoin että ikinä ei ole ollu niin hyvää hevosta, minkä ostin Lapinlahden markkinoilla. Sen kaikista kavioista oli sarveisluut mennyt pois. Ne kysy, missäs ne on mennyt pois. Kun kelillä laskin tään täyteen vauhtiin, niin takajalat meni korvien yli ja sarveiskalvot menivät kahtapuolta. Ku maantiellä ei silmä erottanut, mikä siinä kulki ohitse. Pihaus vaan kävi sillä kohalla, kun ne lensi ohitse. Jäät leijuivat ilmassa, kun huopahatut. Huvilan katto luhistui 200 metrin päässä niistä jäistä. Se oli oikea hevonen.”
Vinkkejä innokkaimmille
Toivo Pylväläisen tiedot kalojen liikkeistä ja tavoista olivat harvinaisen monipuolisia.
”Lohi ja hauki pitää taukoa, kun sillä ei ole hampaita. Hampaat lähtee pois ja uudet kasvaa tilalle. Silloin on pidettävä kiirettä. Petokala seuraa muikkuparvia tuulen alle. Lohi iskee aivan pinnasta, niin kuin kuhakin. Käytän 20 metrin siimaa. Uistimen pitää näkyä laineiden välistä. Monesti kuha meinaa jäädä veneen alle. Kuuluu sellainen pasaus ja kuhan harja näkyy veden pinnalla. Ajaa takaa muikkuja. Isoa kuhaa saa parhaiten yöllä. Myös lohi syö parhaiten yöllä. Syö koko syksyn, vaikka olisi kuinka pimeää. Mitä lähempänä jäiden tulo, sitä paremmin ottaa. Myös jäiden lähdettyä on heti lähdettävä järvelle. Silloin lohi on nälkäinen. Mitä kevyempi uistin, sitä parempi. Kirkkaalla ottaa huonommin, sateita ei pelkää. Mustikkalohi tulee myöhään syksyllä. Täällä on kuusi eri rotua. Painoa ei saa laittaa. Ei se kala syvällä ole. Korkeintaan pari pientä haulia.”