Aarne Erkki Järvinen (1891–1963)

Lapin luonnon ja siellä liikkuneiden erämiesten kuvaajana mestariksi sukeutuneen Järvisen kynästä syntyi 20 kirjaa, useita erätarinakokoelmia, romaaneja ja joukollinen lastuja ja novelleja. Toisen varsinaisen elämäntyönsä Aarne Erkki teki Metsähallituksen metsänarvioijana ja metsätaloudentarkastajana Perä-Pohjolan asumattomissa erämaissa. Hänen lahjakkuutensa purkautui niin tunnelmallisissa akvarelleissa kuin hienosti kuvailevissa teksteissäkin. Järvisen rakkaimmat maisemat ja useiden kirjojen tapahtumapaikat löytyvät juurikin Naarmankairan maisemista.

 

 

 

 

Vihtori Luokila (1904–1952)

Naarman Vikkenä paremmin tunnettu Vihtori Luokila oli etelän mies, joka asutti Pyhäjärven Kotasaarta erakkona elämänsä loppuun saakka. Luokila elätti itsensä kalastuksella, metsästyksellä ja metsätöillä. Erakko tunnettiin avokätisenä avun tarjoajana, joka mieluummin antoi kuin myi. Hän nouti saareensa retkeilijät, jotka olivat ruoan tai majoituksen tarpeessa. Mikäli Luokila oli viikkoisilla eräretkillään, löysivät retkeilijät hänen kämppänsä oven avoinna ja kuivat honkahalot odottamassa tarvitsijaansa.

 

 

Juho Vihtori Nätti (1890–1964)

Lapin kuuluisimman tukkijätkän lempinimi komeilee ravintoloiden kylteissä ja ruisleipäpussin kyljessä. Kyseessä on tietysti Nätti-Jussi, jonka uskomattomat tarinankertojan lahjat olivat vertaansa vailla. Jussi toimi metsätyömiehenä Lapin kairoissa, etenkin Rovaniemen alueilla. Hänen tavaramerkkinsä oli kertomusten loppuratkaisun viivyttäminen sekä naisten, tappeluiden ja viinan aiheissa pysytteleminen. Tukkisavotoilla Nätti-Jussi tunnettiin tarinoidensa lisäksi syntymävikaisesta kampurajalastaan.

 

 

Kurt Matti Wallenius (1893–1984)

Jääkärikenraalimajuri K. M. Wallenius tunnettiin kirjailijana ja useiden erämiesten pyyntireissujen vakiotoverina. Miehen retket rajan taakse kolttalappalaisten porovarkaiden perässä Moskun kanssa kuuluvat Walleniuksen luetuimpiin tarinoihin. Kenraalimajurin monipuoliset kartoittavat kirjoitukset Lapin erämaa-alueilta pitävät sisällään merkittävää tietoa kulttuurihistoriastamme.

Walleniuksen kuvailua Yli-Naarmasta kirjassa Vanhat Kalajumalat vuodelta 1951:

"Tiesimme kuulemalta, että tässä suurien vesien suuressa latvajärvessä oli paljon kalaa, koostaan ja rasvaisuudestaan kuulua, asustipa siinä jokunen mahtava taimenkin. Silmämme hakivat siinä soutaessamme kalajumalia juhlasaaliiden merkkeinä, kopukoitten pölkkyjä, rantojen ajopuita, sekä äijien ihmeellisiä kuvioita ja ristejä rannan rungoissa.

Niitä oli – monenlaista vanhojen kalaukkojen viitettä. Oli saittapuita rannoilla verkkoja talvijuomustuksen jäljiltä, oli tyylikkäitä, maalauksellisia sotkauuttuja rannan puissa. Oli merkkiä monenlaista: missä viivaa, ristiä, kirjainta tai numeroa, missä selittämätöntä piirrosta veden ylle ojentautuvan hongan kyljessä, ja tuossa, tosiaan, oli puuhun veistettynä jättiläismäisen hauin kuva."