Metsäpeurojen totutustarhat Seitsemisessä ja Lauhanvuoren kansallispuistossa saivat viime viikolla uusia asukkaita. Tarhoihin tuotiin villit metsäpeuraurokset eli -hirvaat Lappajärveltä Suomenselän metsäpeurakannasta. Näin taataan totutustarhoissa syntyville ja myöhemmin luontoon vapautettaville vasoille mahdollisimman monimuotoinen perimä. Pitkän aikavälin tavoitteena MetsäpeuraLIFE-hankkeessa on palauttaa metsäpeura sen entisille asuinsijoille Pirkanmaalle ja Etelä-Pohjanmaalle.

Hirvaiden pyynnistä vastasivat Luonnonvarakeskuksen asiantuntijat, joilla oli apunaan helikopteri metsäpeurojen paikannusta varten. Hirvaat nukutettiin maastossa ja siirrettiin villieläinten kuljetuksiin tarkoitetulla kalustolla totutustarhoihin eläinlääkärin valvonnassa. Tulokkaiden sopeutuminen uusiin olosuhteisiin on sujunut hyvin, ja molemmat ovat jo löytäneet tarhojen ruokintapaikoille.

Metsäpeurojen elävänäpyyntiin tarvitaan poikkeuslupa Suomen riistakeskukselta. Lisäksi pyyntiin vaaditaan lupa alueen metsästysoikeuden haltijalta, eli maanomistajalta tai metsästysoikeuden vuokranneelta metsästysseuralta. Valtaosa Suomenselän metsäpeurojen talvilaitumista sijaitsee yksityismailla, joten pyynnistä ja siihen käytettävistä alueista sovittiin paikallisten kanssa.

”Haluan esittää Tarvolan metsästysyhdistykselle sekä muille paikallisille metsästysseuroille ja maanomistajille lämpimät kiitokset hyvästä yhteistyöstä”, riistakeskus Pohjanmaan riistapäällikkö Mikael Luoma sanoo. ”Metsäpeura selvästi koetaan Pohjanmaalla tärkeäksi lajiksi, ja paikalliset haluavat olla mukana kannan suojelutyössä”, Luoma kiittelee.

Villien metsäpeurojen pyynti ja tulevat palautusistutukset ovat osa syksyllä 2016 alkanutta, EU-rahoitteista metsäpeuran kannanhoito- ja suojeluhanketta MetsäpeuraLIFE. Hanketta koordinoi Metsähallituksen Eräpalvelut.

Nykyiset hirvaat monipuolistamaan eläintarhakannan perimää

Totutustarhojen nykyisille valtahirvaille uusien periyttäjien saapuminen tietää eläintarhakomennusta. Nykyiset hirvaat on pyydetty Kainuusta syksyllä 2017. Ne siirretään kevään kuluessa eläintarhoihin tulevien metsäpeurasukupolvien kantaisiksi.

Metsäpeuran eläintarhakannan perinnöllisen monimuotoisuuden parantaminen on yksi MetsäpeuraLIFE-hankkeen tavoitteista. Siinä onnistuminen mahdollistaa eläintarhoissa syntyneiden metsäpeurojen käytön palautusistutushankkeissa tulevaisuudessakin.

Lisätietoja:
Projektipäällikkö Sakari Mykrä-Pohja, MetsäpeuraLIFE-hanke
p. 040 631 8527, sakari.mykra-pohja(a)metsa.fi

www.suomenpeura.fi
www.facebook.com/metsapeura

Video metsäpeurahirvaiden pyynnistä Suomenselällä (youtube.com) >
Kuvaaja Pasi Hornamo, Korkeasaaren eläintarha.


Yli satakiloisen metsäpeurahirvaan käsittely vaatii lihasvoimaa. Pressun avulla eläimen liikuttelu sujuu hellävaraisemmin. Kuvaaja Milla Niemi, MetsäpeuraLIFE.