Metsähallituksen karttapalvelu Retkikartta.fi uudistui kokonaisuudessaan 25. kesäkuuta. Eräluvat.fi-palvelun kartat pohjautuvat Retkikarttaan, joten muutokset ovat nähtävissä myös Eräluvat.fi:n karttaikkunoissa.  

Retkikartan uudistumisen myötä Eräluvat.fi:n kartoille saatiin käyttöön useita paranneltuja ja kokonaan uusia ominaisuuksia. Karttojen perusperiaatteet säilyivät kuitenkin ennallaan:

  • Eri lupatyyppien sivuilla näkyvät alueet, joille on saatavilla ko. lupa. Esimerkiksi Vapalupa-sivulla on kartta Metsähallituksen vapakalastuskohteista ja Kanalinnut-sivulla niistä pienriista-alueista, joille on saatavilla kanalintulupia.
  • Jokaisen lupa-alueen omalla sivulla on karttaikkuna, jossa lupa-alueen rajoja voi tarkastella yksityiskohtaisesti.

Kun uusilla kartoilla klikkaa kohteen paikkamerkkiä, avautuu ikkunan alareunaan kortti, josta pääsee tarkastelemaan lisätietoja kohteesta tai siirtymään suoraan kohteen sivulle. Myös itse aluetta voi klikata kartalla, mutta tällöin Siirry kohteen sivulle -painiketta ei näy. Kohteen sivulle pääsee kuitenkin myös lisätietoikkunasta, joka avautuu Näytä lisää -painikkeella. Lisätietoikkunassa on lyhyt kuvaus kohteesta ja esimerkiksi alueen erätarkastajan yhteystiedot.

Huomaathan, että hajanaisilla lupa-alueilla paikkamerkki ei välttämättä osu lupa-alueen sisään. Lupa-alue näkyy kuitenkin kartalla tummennettuna.

Kartalla näkyy lupa-alue ja kortti, jossa on alueen nimi ja linkit lisätietojen pariin.

 

Myös rajoitusalueiden tiedot avautuvat kortteina. Kortteja voi selata nuolta painamalla.

Kartalla näkyy lupa-alue, rajoitusalue sekä kortti, jolla on linkki lisätiedon pariin.

Taustakarttavaihtoehtoja on nyt valittavissa neljä: selkokartta, taustakartta, maastokartta ja ilmakuva. Lisäksi näkyviin saa rinnevarjostuksen. Taustakartan vaihtaminen auttaa esimerkiksi niissä tilanteissa, joissa lupa-aluetta voi sen pirstaleisuuden vuoksi olla vaikea erottaa. Selkokartta ja taustakartta ovat selkeitä vaihtoehtoja, joilta alueet erottuvat hyvin. Maastokartta puolestaan tarjoaa enemmän tietoa ja sopii hyvin niihin tilanteisiin, joissa tarkastellaan kohdetta läheltä.

Uudistuksen myötä Eräluvat.fi:n kartoille saa näkyviin myös sellaista tietoa, jota on ennen täytynyt tarkastella erikseen Retkikartta.fi-palvelussa. Kalastus- tai metsästysalueen kartalle voi valita näkyviin esimerkiksi retkeilyreittejä ja -palveluja, kuten Metsähallituksen tuvat, tai vaikkapa syvyyskäyrät tai yleiset vesialueet. Kalastus- ja metsästysalueiden peittävyyttä voi myös itse säätää karttatason vieressä näkyvästä pisarasta.

Kartan ohessa näkyy valikko, josta voi valita mielensä taustakartan ja kartalla näytettävät tiedot.

Työkaluvalikosta käyttöönsä saa esimerkiksi Lähellä minua -toiminnon, koordinaattihaun ja entistä joustavamman tulostuksen.

Kartan ohessa näkyy työkaluvalikko, josta voi valita haluamansa toiminnon.

Työtä karttojen parissa jatketaan edelleen ja esimerkiksi kartalle avautuvien lisätietoikkunoiden tietoja täydennetään. Apua oikean lupa-alueen ja luvan valinnassa saa tarvittaessa asiakaspalvelustamme: eraluvat(a)metsa.fi, 020 69 2424 (arkisin klo 9 - 16, hinta 0,00 €/min + pvm/mpm).

Mahdollisista ongelmista voi ilmoittaa Palaute-sivun kautta

Lue uutinen uudistuneesta Retkikartasta