Karstulan Aittosuon tuntumaan loppukesästä valmistunut totutustarha on saanut asukkaikseen kuusi metsäpeuraa. Metsäpeurat vapautetaan luontoon lyhyen totutustarhausjakson jälkeen. Tavoitteena on vahvistaa tarhan lähialueella elävää metsäpeurakantaa.

Metsäpeuraurokset eli -hirvaat tuotiin totutustarhaan Ähtärin Eläinpuistosta. Ensimmäiset kolme siirrettiin viime viikolla ja loput tiistaina 11.9. Metsäpeurat päästetään vapaaksi muutaman kuukauden mittaisen totuttelujakson jälkeen. Tarkoituksena on, että eläimet jäävät asumaan lähialueelle ja vahvistavat Ähtärin, Soinin ja Karstulan alueella elävää muutaman kymmenen yksilön kokoista metsäpeurakantaa.

Alueen kanta on saanut alkunsa vuosina 1988 - 1993 niin ikään Ähtärin Eläinpuistosta tuoduista metsäpeuroista. Alueelle vapautettiin tuolloin kaikkiaan 16 yksilöä. Metsäpeura kuuluu Suomen alkuperäiseen eläinlajistoon, ja yhdessä tunturipeuran kanssa se on asuttanut aikoinaan lähes koko maata eteläisimpiä rannikkoseutuja lukuun ottamatta. Karstulan seudulta metsäpeura hävisi tiettävästi 1800-luvun alkupuolella.

”Täydennysistutusten tärkein tavoite on monipuolistaa alueen metsäpeurakannan perimää, se kun on alkujaan lähtöisin ainoastaan kolmesta kantayksilöstä”, kertoo projektipäällikkö Sakari Mykrä Metsähallituksesta. ”Jatkossa totutustarhaan tuodaan myös metsäpeuranaaraita eli -vaatimia, mutta nyt sopivia yksilöitä ei ollut saatavilla.”

Muutaman kuukauden pituisia totutustarhausjaksoja toteutetaan vuoteen 2022 asti, yhteensä kolme kertaa. Tarkemmat aikataulut riippuvat muun muassa siitä, kuinka paljon metsäpeuranvasoja eläintarhoihin syntyy.

Täydennysistutukset ovat osa syksyllä 2016 alkanutta, Metsähallituksen Eräpalvelujen koordinoimaa EU-rahoitteista metsäpeuran kannanhoito- ja suojeluhanketta MetsäpeuraLIFE.

Lisätietoja sekä hankkeesta että metsäpeurojen siirroista löytyy osoitteesta www.suomenpeura.fi. Metsäpeurojen kuulumisia voi seurata myös Facebookissa sivulla Metsäpeura - Forest reindeer

Lisätietoja:
Projektipäällikkö Sakari Mykrä, p. 040 631 8527, sakari.mykra(a)metsa.fi

Tästä alkaa matka kohti Karstulan totutustarhaa. Nukutettu metsäpeurahirvas nostetaan kantopressun päälle Ähtärin Eläinpuistossa. Kuva: Milla Niemi / MetsäpeuraLIFE, Metsähallitus.