Kalastonhoitomaksuilla rahoitetaan myös nuorten luontoharrastusta. Kalastusalan järjestöt ja muut toimijat järjestävät varoilla muun muassa lasten ja nuorten kalastustapahtumia ja -opastusta. Metsähallitus suosittelee ostamaan tänä keväänä ennätyksellisen suosion saaneen kalastonhoitomaksun lahjaksi ammattiin tai ylioppilaaksi valmistuvalle nuorelle. Lahja tukee sekä saajan luontoharrastusta että nuorten hyvinvointia laajemmin.

Luonnossa oleskelulla on tutkimusten mukaan monia positiivisia vaikutuksia hyvinvointiin ja terveyteen. Selvitysten mukaan nuorten luontosuhde on viime vuosikymmeninä heikentynyt. Silti valtaosa nuorista arvostaa luontoa ja kokee sen yhteyden onnellisuuteen.

Kalastonhoitomaksuvaroilla tuetaan nuorten luontoharrastusta eri tavoin. Kalatalouden Keskusliitto ja paikallistoimijat järjestävät tänä vuonna 15. kerran Valtakunnallisen kalastuspäivän. Vuosittain keskimäärin 9 000 lasta ja nuorta on päässyt kalastamaan ja saamaan tietoa kalastuksesta kymmenillä paikkakunnilla järjestetyssä tapahtumassa. Suomen Vapaa-ajankalastajien Keskusjärjestö (SVK) kohdentaa kalastonhoitomaksuvaroja muun muassa nuorille suunnatun Fisuun.fi-nettisivuston ylläpitämiseen, nuorten ja perheiden kalastusleireihin ja kalakerhotoimintaan. Viime vuonna SVK ja sen jäsenjärjestöt perehdyttivät yli 50 000 lasta ja nuorta kalastamiseen. Lisäksi ELY-keskukset myöntävät kalastonhoitomaksuvaroja muun muassa seuroille, järjestöille ja kalatalousalueille nuorten kalastusharrastusta tukeviin hankkeisiin, joita toteutetaan tänä vuonna lähes 100 eri puolilla Suomea.

− Kalastonhoitomaksu voi olla nuorelle pitkäkestoiseen luontoharrastukseen johtava lahja. Tänä keväänä kalastus on ollut suosittu ajanviete ja aikaa luontoharrastukseen löytyy vielä kesälläkin aiempia vuosia enemmän, sanoo Metsähallituksen erätalousjohtaja Jukka Bisi.

Kalastonhoitomaksu tulee maksaa, jos on 18—64-vuotias ja kalastaa muuten kuin pilkkimällä, onkimalla tai silakkaa litkaamalla. Kalastonhoitomaksu perustuu kalastuslakiin.

Kalastonhoitomaksun voi ostaa Metsähallituksen verkkokaupasta osoitteesta www.eraluvat.fi, josta voi tulostaa lahjakortin maksukuitin kääreeksi. Kalastonhoitomaksun voi ostaa myös palvelunumerosta 020 69 2424 ja R-kioskeista kautta maan, sekä Metsähallituksen luontokeskuksista 1.6. alkaen. Ostaessasi kalastonhoitomaksun toiselle henkilölle, tarvitset luvanhaltijan (lahjan saajan) nimen, syntymäaajan ja osoitetiedot.

Kalastonhoitomaksut kerää Metsähallitus, joka tilittää varat maa- ja metsätalousministeriölle. Maa- ja metsätalousministeriö myöntää varoja kalavesien kestävän käytön ja hoidon suunnitteluun ja toimeenpanoon sekä kalastuksenvalvontaan, järjestöille neuvontapalveluihin, kalatalousalueiden toimintaan sekä omistajakorvauksiin.

Lue lisää kalastonhoitomaksusta.
Osta kalastonhoitomaksu Eräluvat-kaupasta. (verkkokauppa.eraluvat.fi)

Lisätietoja:

Kirsi Suojoki, erikoissuunnittelija, Metsähallitus, kirsi.suojoki@metsa.fi, 040 186 5875
Mika Laakkonen, projektipäällikkö, Metsähallitus, mika.laakkonen@metsa.fi, 040 589 7559

Maa- ja metsätalousministeriö
Metsähallitus, Eräpalvelut
Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukset
Luonnonvarakeskus
Suomen Vapaa-ajankalastajien Keskusjärjestö ry
Kalatalouden Keskusliitto
Suomen sisävesiammattikalastajien liitto ry
Suomen Ammattikalastajaliitto ry