RIISTAPÄIVÄT 2019: Ilmasto ja ympäristö muuttuvat, ja se tekee riistantutkimuksen mielenkiintoiseksi

to 13. joulukuuta 2018 08.30.00

Marras-joulukuussa Eräluvat-blogissa vierailevat Riistapäivät 2019 -tapahtuman puhujat. Tällä viikolla ajatuksen antaa lentää tutkijatohtori Markus Melin Luonnonvarakeskuksesta.

Suomen riistakannat ovat monella mittarilla mitattuna maailman parhaiten seuratut riistakannat. Uusinta teknologiaa edustavat GPS-pantaseurannat, joita maassamme on tehty muun muassa hirvieläimillä ja suurpedoilla. Pienriistankaan tärkeys ei ole unohtunut, mistä todisteena on jo yli 30 vuoden aikasarja riistakolmiaineistoa sekä kesä- että talvilaskennoista. Nyt kun elämme aikaa, jolloin ympäristömme muuttuu voimakkaasti (metsienkäsittely, ilmastonmuutos), riistakolmioaineistosta muodostuu ainutlaatuinen aikaikkuna. Aineiston avulla voidaan tutkia, kuinka riistalajimme ovat ympäristössä tapahtuneisiin muutoksiin reagoineet. Tämän avulla puolestaan voidaan arvioida, miltä tulevaisuus millekin riistalajille näyttää.

Pöytälaatikossa on tällä hetkellä tutkimusideoita muun muassa lumipeitteen vaikutuksista eläimiin, jotka vaihtavat valkeaan talvipukuun, leutojen ja routavapaiden talvien vaikutuksesta siihen, missä eri eläinlajien pohjoisin esiintymisraja kulkee, sekä siitä, kuinka ympäristönmuutos yleensäkin (ilmastonmuutos tai paikallinen muutos) on riistalajeihimme vaikuttanut. Nämä laveat aiheet pilkkoutuvat työpöydällä kymmeniksi yksittäisiksi ja tarkemmin rajatuiksi tutkimuskysymyksiksi, joihin me tutkijat sitten yhteistyössä kyntemme iskemme.

Tämä on yleensäkin mahdollista vain ja ainoastaan siksi, että Suomessa on tällaiseen tutkimukseen tarvittava aineisto. Kunnia siitä kuuluu vanhoille riistatutkijoille, pitkäjänteisyys kun ei ole muodissa tänä päivänä. Tutkijalta pitäisi tulla tuloksia nopeasti, ja tutkimusrahoitus on vähintääkin satunnaista ja projektiluontoista. Tässä yhtälössä on vaikea suunnitella tutkimuksia, jotka ajallisesti kattaisivat vuosikymmeniä, mitä kuitenkin vaadittaisiin, jotta aikaan sidottuja muutoksia voitaisiin luotettavasti tutkia. Tämäkin nostaa esimerkiksi riistakolmioaineiston arvoa: 30-vuotinen, koko maan kattava aikasarja on kansainvälisestikin ainutlaatuinen aineisto. Ja mikäpä on tutkia, kun tähän voidaan liittää vaikkapa Ilmatieteen laitoksen säädataa samalta ajanjaksolta. Työni näiden tutkimuskysymysten parissa alkoi vasta äsken, joten kaikki ideat ja tutkimuskysymykset eivät ole vielä jalostuneet tuloksiksi. Jotain on kuitenkin jo tutkittu ja alustavia tuloksiakin saatu.

Häiveominaisuuksien, tässä tapauksessa turkin värin, päivittäminen vallitseviin sääolosuhteisiin ei aina mene putkeen.

 

Yllä olevan kuvan nähtyäni päätimme selvittää, onko metsäjänisten määrän ja lumipeitteen saapumisen (tai saapumatta jäämisen) välillä tilastollisesti merkitsevää yhteyttä, ja jos on, niin onko ilmiö erilainen eri puolilla Suomea. Tähän mennessä on havaittu, että sekä itse lumipeite että siihen vaikuttavat muuttujat ovat negatiivisessa suhteessa jänisten määrään: mitä vähemmän loka-joulukuun välillä on lunta ja mitä lämpimämpää silloin on, sitä pienempi on metsäjänisten määrä. Aineistona käytettiin vuosien 1989–2018 riistakolmioaineistoa (lumijälkilaskenta-aineistoa) sekä Ilmatieteen laitoksen lämpötila- ja lumensyvyysaineistoa. Samalla katsottiin myös kettujen ja jänisten lukumäärän suhdetta: mitä enemmän jäniksiä, sitä enemmän kettuja, ja vastaavasti ketun saalistuspaine ei yksin riitä kääntämään jäniskantaa laskuun. Alustavasti samanlaisia tuloksia on saatu myös Riekolta: käytännössä koko metsä-Suomessa, myös niillä alueilla, joilla soiden ojitukset ja riekon metsästys loppuivat vuosikymmeniä sitten, kanta laskee edelleenkin voimakkaasti. Yksi tätä ilmiötä ajava tekijä näyttäisi olevan lumen vähyys loka-marraskuussa. Jäniksen ja riekon tilanteesta on tekeillä tutkimusartikkeli, jossa aiheeseen pureudutaan yksityiskohtia myöten.

Ilmaston- ja ympäristönmuutoksen lisäksi osa pienriistaa tuntuu matkivan erästä aikamme suurista ilmiöistä: kaupungistumista. Orava ja rusakko ovat olleet tuttu näky kaupungeissa jo vuosikymmeniä, mutta kuluneina vuosina mediassa on raportoitu enenevissä määriin myös city-ketuista, -kärpistä ja -näädistä. Riistakolmioaineisto sen sijaan kertoo esimerkiksi näätäkantojen voimistuneen eniten metsäalueilla, kuten Itä-Lapissa. Kaupunki-ilmiötä ei kuitenkaan voi tutkimuksen keinoin vielä analysoida, sillä olemassa olevaa seurantaa kaupunkieläimistä tai niiden tiheyksistä ei ole. Silloin tällöin voi kuitenkin lukea lauseita siitä, kuinka ”tietyn riistalajin kannat ovat vahvimpia asutuksien lähellä”. Olisi tutkijan vinkkelistä katsottuna hauskaa saada työstöön se data, mihin nämä toteamukset perustuvat. Riistakolmioaineisto kun lähtökohtaisesti kertoo siitä, mitä tapahtuu metsämaalla. Mikäli ”cityriistaa” halutaan tutkia tarkemmin, vaatii se muutakin seurantaa kuin lehtijutun kaverin mökillä kerran pesineestä näädästä. Tuollaiset mediahavainnot kuitenkin vahvistavat ilmiön olemassaolon. Ehkä sitä päästään joskus myös tutkimaan isossa mittakaavassa.

Jos täällä jo olevat riistaeläimet ja niiden kannat ovat heilumassa muutosten tuulissa, niin tilannetta voivat jatkossa monimutkaistaa tänne vaeltaneet ja vaeltamassa olevat tulokaslajit. Hurjimmat haluavat aidoittaa koko itärajan villisian pelossa. Toiset taas hyväksyvät, ettei tällainen aita enää mitään ratkaise: jokia, teitä ja järviä itärajalla riittää ja niitä on mahdoton aidoittaa, ja niiden kauttahan se sika aitaa kiertäessään lopulta rajaloukkauksen tekisi. Näin ollen esimerkiksi riistantutkimukselle ajankohtaisia aiheita tulevat olemaan villisian vaikutukset muuhun riistaan, maa- ja metsätaloutta unohtamatta. Nämä kävelevät kääntöaurat kun saavat maaperän tehokkaasti myllättyä laumana paikalle sattuessaan.

Villisikatilalta Pohjois-Karjalassa. Jokaisen peltoviljelijän ja metsänomistajan unelma: valmiiksi muokattu maa!

Kuka sen sikaruton sinne sikalaan vie, onkin sitten toinen kysymys. Se tullee kuitenkin olemaan sitä ihmisperäistä itseään: tuontirehua, metsästysmatkailua ja vierastyötä. Näin totesimme eräällä villisikafarmilla, jonka vieressä kulkevaa sähkölinjaa huolsivat virolaiset sähköasentajat, kuljettaen kengissään ja auton renkaissaan virolaista maaperää. Luke antoi vastikään ensimmäisen virallisen arvion villisikakannastamme, mutta vielä emme osaa arvioida sitä, minne asti sika voi levittäytyä ja millä vauhdilla se sen tekee. Varmaa kuitenkin on, että yhä yleisemmäksi käyvät leudot talvet ja roudattomat ajanjaksot tulevat tekemään villisian elämästä helpompaa. Samaan aikaan muualla keskustellaan jo siitä, mitä esimerkiksi sakaali tänne aikanaan tullessaan saa aikaan. Näissä peleissä on aina voittajia ja häviäjiä: siinä missä ilves jo lipoo huuliaan sakaalipaisteista, saattaa ketturepolaista tulevaisuudessa kuumottaa.

Nämä kaikki ovat ilmiöitä, joihin riistantutkimus joutuu varmasti tulevaisuudessa pureutumaan. Omasta kulmasta ajateltuna tämä saa tutkijan työn kuulostamaan mielekkäältä. Mitä me sitten milloinkin olemme tutkineet ja mitä tuloksia saaneet… siitä voi kuulla vaikkapa Riistapäivillä.

Tästä ja monista muista aiheista lisää Riistapäivillä Seinäjoella 15.-16.1.2019. Tutustu ohjelmaan ja ilmoittaudu mukaan (liity.fi/p/riistapaivat2019) >

Hankkeet

Eräpalveluilla on perustyönsä lisäksi vireillä useita hankkeita. Niillä parannetaan riistan ja kalan elinympäristöjä, opastetaan nuoria eräpolulle tai parannetaan alan käytäntöjä yhteistyökumppaneiden kanssa.

Metsähallituksen julkaisut

Metsä.fi-palveluun on koottu tiedot kaikista Metsähallituksen selvityksistä, oppaista, alue-esitteistä ja kartoista mukaanlukien Eräpalvelujen julkaisut.