Blogi
Jani Suua

Niin siinä vaan sitten loppupeleissä kävi, että poikavuosien utopistiset ja jopa absurdit haaveet unelma-ammatista kävivät toteen. Yläasteella opo kyseli, että mikä se on Suuan unelma-ammatti? Kerroin, että rajavartija tai erätarkastajahan se. Sotaväen jälkeen rajan vartiointi oli vielä haaveena ja kerran pistin rajalle jopa paperit vetämään. Ei sinä vuonna kuitenkaan Suomeen palkattu yhtään uutta rajavartijaa ja sen uran luonti tyssäsi siis heti alkuunsa.

Iän karttuessa olin opiskellut erätarkastajan ammatista sen verran, että poliisiksi pitäisi ensin hankkiutua. Sekin urahaave oli siis syytä unohtaa mahdottomana. ”Polliisia pelekäävänä” tuntui kaukaiselta ajatella itsensä virkavallan edustajaksi. Olinhan jo alle kymmenvuotiaana ymmärtänyt juosta Jakkilanmäen törmälle piiloon poliisi-Saabin nähtyäni, tosin ilman mitään sen kummempaa syytä. Hiljattain erätarkastajan virasta eläkkeelle jäänyt Pertti Kurtti taisi olla tuossa Saabissa silloin kuljettajana.

Niin kuitenkin kävi, että reilun kymmenen vuotta vasaraa ja kirvestä heiluteltuani löysin itseni Hervannasta poliisikoulun penkiltä. Poliisin palkkalistoilla ehdin olla aika tasan 13 vuotta. Kenttä- ja hälytystoiminnan ohessa pääsin perehtymään erärikosten tutkintaan. Suurelta osin siitä syystä, että omat harrastukseni liittyivät lähes kaikki jollakin tavalla eränkäyntiin ja poliisissa esimieheni olivat tästä tietoisia. Niinpä eräalan töitä sai paiskia maijan ratin vääntämisen ohella aina tarpeen tullen.

Metsästys, kalastus ja lintujen rengastaminen ovat harrastuksista ehkä ne eniten koukuttavimmat. Toisinaan kotkanpesälle kiivetessä hienot maisemat ja kaksi ”köllykkää” saavan vakavankin miehen naaman virneeseen.