Blogi
Aku Ahlholm

Kiivas julkinen keskustelu kalastuksesta jatkuu toista vuotta. Kun kohta on ehditty haukkua kaikki ihmiset, voidaan ruveta kalastamaan.

Tämän kevään julkinen kulmakivi on Ylä-Lappi, jossa jokialueiden kalastuslupien myynti alkaa. Myyntiin tulevat Metsähallituksen luvat ja ely-keskuksen myymät Tenojoki-luvat.

Ylä-Lapissa taimenen ja lohen nousualueille luvan ostavat nykyisen lain aikana kaikki kalastajat - paikalliset ja turistit - samasta jonosta. Käytäntö jatkuu, ellei lakiin tule muutoksia. Julkisuudessa osa kalastajista on ilmoittanut uhmaavansa lakia ja kalastavansa luvatta. Joku kansanedustaja on antanut ymmärtää, ettei tiennyt, minkälaista lakia oli hyväksymässä. Eräs järjestö väittää sitkaasti kalastusmaksujen romahtaneen, vaikka ne ovat hieman kasvaneet. Osa kalastajien tuskasta kohdistuu kiintiöihin, sillä lupia ei riitä kaikille, osa puolestaan hintoihin, jotka ajavat köyhän kansan ulkomaan-reissuille kalan toivossa.

Jokaisen kommentin rivien välistä paistaa kuitenkin iloinen aurinko: Kalastus on tärkeä asia suomalaisille ja sen tulevaisuus on turvattu. Jos ilmainen lupa muuttuu maksulliseksi, lähes jokainen sellaisesta hermostuu. Tai jos suosikkikohteelle tulee tiukempi kiintiö - vaikkakin vaelluskalan suojelemiseksi - kyllähän se sapettaa. Miksi? Koska kalastus on niin tärkeää. Koska kalastus parantaa ihmisen hyvinvointia.

Me emme ota kantaa lakiin, eli meistä se ei ole hyvä eikä huono, se vain on. Asiantuntijamme toteuttavat sitä, eivätkä voi hämmentää sen luonteesta käytävää keskustelua mediassa tai keskustelupalstoilla.

Kalastusinnostus on kasvanut lasten keskuudessa. Alle kouluikäiset - erityisesti tytöt - kalastavat Luonnonvarakeskuksen kyselytutkimuksen mukaan enemmän kuin viimeksi tutkittaessa.

Kaikki julkinen keskustelu, jopa mielenilmaukset viittaavat hyvään. Toivottavasti kalastuselämyksiä riittää kaikille tänäkin kesänä!