Blogi
Kirsi Suojoki

(Huom. Julkaistu 9.4.2020)

Suomu-lehden neljäs vuosikerta on parhaillaan painossa. Monen luonnosta innostuneen asiantuntijan ja toimittajan yhteistyön tulos on suunniteltu varta vasten suomalaisille kalastajille, kalastonhoitomaksun maksajille.

Kalastonhoitomaksuilla huolehdimme yhdessä kalavesien hyvinvoinnista. Vastineeksi maksusta saamme nauttia luontoelämyksistä ja mahdollisuuden hankkia puhdasta ruokaa luonnosta aivan itse. Moni lukija on kokenut Suomun mukavaksi lisäksi tähän vastineeseen. Tavoitteenamme lehden toimituskunnassa on edelleen tarjota kiinnostavaa luettavaa kalastonhoitomaksun käyttökohteista, vastuullisesta kalastuksesta ja kalatalouden ajankohtaisista asioista.

Huhtikuun puolivälissä Suomun tai sen ruotsinkielisen sisaren, Fenan, saavat kotiinsa koko vuoden kalastonhoitomaksun maaliskuun loppuun mennessä maksaneet. Tämän jälkeen lehti jaetaan tuttuun tapaan jokaisen kuukauden puolivälissä, aina edellisen kuukauden aikana vuosimaksun maksaneille. Viimeinen postitus on lokakuussa, jonka jälkeen lehti tulee luettavaksi osoitteessa eraluvat.fi/suomu.

Nyt on siis juuri oikea aika maksaa kalastonhoitomaksu, jos haluat lukea omaa Suomuasi jo toukokuussa!
 

Tietoa monenlaisten ihmisten kertomana

Aiempina vuosina olemme saaneet lukijoilta eniten positiivista palautetta Suomun tietosisällöistä. Lehden takakannesta löytyvä kalastuskortti on ollut monelle lehden tärkein anti, jollekin taas on tuottanut eniten iloa kaunis kuvitus. Lisää olette toivoneet mm. tarinoita kalastusreissuista, vinkkejä parhaista kalapaikoista ja kalareseptejä. Suomalaiset kalastajat eivät mahdu samaan muottiin.

Valitettavasti emme paljasta parhaita kalapaikkoja tänäkään vuonna. Keskitymme edelleen asiasisältöön, liikaa kuivakkuutta pyrimme toki välttämään tarjoamalla tiedon kalastusaiheen parissa viihtyvien ihmisten haastatteluina. Liikaa ei sovi paljastaa etukäteen, mutta selataanpa uuden Suomun aiheet läpi.

Suomalainen kalastaa monipuolisesti

Luonnonvarakeskus (Luke) teki vuonna 2018 kalastajille profiilitutkimuksen, jolla löydettiin suomalaisia kalastajia yhdistäviä ja erottavia piirteitä. Tiedon avulla voidaan ottaa erilaisten kalastajaryhmien tarpeet paremmin huomioon. Toimittaja Jaana Tapio ja valokuvaaja Kimmo Ervola esittelevät tutkimuksen Suomun lukijoille viiden erilaisen kalastuksen harrastajan välityksellä. Luultavasti samaistut yhteen tai useampaankin heistä.

18-vuotias on täysi-ikäinen myös kalavesillä

Kuten monet muut velvoitteet, kalastonhoitomaksu tulee ajankohtaiseksi 18-vuotiaana. Miten velvollisuuden kokee täysi-ikäisyyden saavuttanut, aktiivinen kalastaja? Jere Malinen haastatteli artikkeliinsa nuoren kalastajan lisäksi erätarkastajaa ja vapaa-ajankalastuksen asiantuntijaa.

Vastuullinen kalastaja kunnioittaa luontoa

Tähän otsikkoon kiteytyy Teemu Kosken teksti, jossa kalastamista pohditaan luonnon, kalan, ja toisen ihmisen arvostamisena. Tämä juttu kannattaa lukea miettien omaa suhdettaan ympäristöön, vaikka ei kalastusta juuri harrastaisikaan.

Viisi hanketta kalojen hyväksi

Tänä vuonna esittelemme Suomussa entistä useamman kalastonhoitomaksuvaroilla rahoitetun hankkeen. Pääosassa ovat eri kalalajit ja kalavesien kunnostus eri puolilla Suomea. Tuomo Pirttimaa ja Hannele Lamusuo tiivistivät hankkeiden parissa työskentelevien kokemuksia.

Kalastuksenvalvojan matkassa

Kalastonhoitomaksuilla rahoitetaan myös kalastuksenvalvontaa. Anne-Maarit Seplingin raportti vie meidät kalastuksenvalvojan mukana Pohjois-Karjalaan. Ketkä kalastusta valvovat, ja mitä kaikkea kalavesillä valvotaan? Kiinnostavaa luettavaa myös kalastuksenvalvojan työstä haaveileville.
 

Se kaikkein oleellisin

Oma henkilökohtainen kalastuskorttisi löytyy tuttuun tapaan Suomun takakannesta. Kalalajikohtaiset pyyntimitat ja rauhoitusajat kokosimme edelleen lukijoidemme toiveesta lehteen. Kalastajan tärkeät nettiosoitteet listasimme parinkin artikkelin yhteyteen, ja kalastonhoitomaksusta meille usein esitettämiinne kysymyksiin vastaamme lehden viimeisellä aukeamalla. 

Kannattaa leikata talteen ainakin lehden tärkeimmät osiot, tai napata niistä valokuva puhelimeen.

Suomun ilmestyessä elämme poikkeuksellista kevättä. Monen elämässä on nyt tilaa lähteä luontoon omien ajatusten tai läheisten seurassa. Tähän aikaan sopii ministeri Jari Lepän Suomun lukijoille heittämä haaste, jonka voit lukea lehden pääkirjoituksesta.

Toivomme, että löydät Suomusta jotain, mikä on juuri sinulle kiinnostavaa tai tärkeää. Kerrothan mielipiteesi uudesta lehdestä osoitteesta eraluvat. fi/suomu löytyvän palautelomakkeen kautta.